Raamattu vuodessa syyskuu 13

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

syyskuu 13
____________________________________

Js 12:1-14:32

12. LUKU

Pelastus kaikille kansoille

1. Sinä päivänä sinä sanot: “Minä kiitän sinua, Herra! Sinä olit minuun vihastunut, mutta vihasi asettui, ja sinä lohdutit minua.
2. Jumala on minun pelastukseni. Minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun voimani ja ylistysvirteni, hän on pelastanut minut.”
3. Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
4. Sinä päivänä te sanotte: “Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeään, tehkää hänen suuret tekonsa tunnetuiksi kansojen keskuudessa, tunnustakaa, että hänen nimensä on korkea.
5. Veisatkaa ylistystä Herralle, sillä hän on tehnyt jaloja töitä. Tulkoot ne tunnetuiksi yli maanpiirin.
6. Huutakaa ja riemuitkaa, Siionin asukkaat, sillä suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä.”

Eri kansoja koskevia profetioja 13 – 23

13. LUKU

Baabelin hävitys

1. Ennustus Baabelista, Jesajan, Aamoksen pojan, näkemä.
2. Pystyttäkää viiri paljaalle vuoren laelle, korottakaa äänenne heille, viittokaa kädellä heitä menemään sisälle ruhtinasten porteista.
3. Minä olen antanut käskyn vihkiytyneilleni ja kutsunut urhoni vihani työhön. Minun mahtini on heidän ylpeytenään.
4. Kuule, vuorilla käy kuin paljon väen pauhina. Kuuntele valtakuntien, kokoontuneitten kansojen kohinaa: Herra Sebaot katsastaa sotajoukkoaan.
5. He tulevat kaukaisesta maasta, taivaan ääristä, Herra ja hänen vihansa aseet, hävittämään kaikkea maata.
6. Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.
7. Sen tähden herpoavat kaikki kädet, ja kaikki ihmissydämet raukeavat.
8. He pelästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, tuijottavat toisiinsa tyrmistyneinä, kasvot punaisina hehkuen.
9. Herran päivä tulee armottomana. Hänen kiivautensa ja vihansa hehku tulevat tekemään maan autioksi ja hävittämään siitä sen syntiset.
10. Taivaan tähdet ja Orion* eivät loista valollaan, aurinko on pimeä noustessaan, kuu ei kumota kirkkaana.
11. Minä rankaisen maanpiiriä sen pahuudesta ja jumalattomia heidän pahoista teoistaan, lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.
12. Minä teen kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Oofirin kulta.
13. Siksi minä järisytän taivaat, ja maa järkkyy paikaltaan Herran Sebaotin kiivaudesta hänen vihansa hehkun päivänä.
14. Kuten säikytetyt gasellit ja kuin lampaat, joilla ei ole kokoajaa, he kääntyvät kukin kansansa luo, pakenevat kukin omalle maalleen.
15. Jokainen tavattu lävistetään, ja kiinni joutuva kaatuu miekkaan.
16. Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan.
17. Minä herätän heitä vastaan meedialaiset*, jotka eivät huoli hopeasta eivätkä välitä kullasta.
18. Heidän jousensa kaatavat nuoria miehiä. He eivät armahda kohdun hedelmää eivätkä sääli lapsia.
19. Baabelin, valtakuntien kaunistuksen, kaldealaisten ylpeyden ja loiston, käy kuten Sodoman ja Gomorran, jotka Jumala hävitti.
20. Sitä ei koskaan enää asuta, se jää autioksi polvesta polveen. Arabialainen ei tee sinne telttaansa, eivätkä paimenet siellä lepuuta laumaansa.
21. Erämaan eläimet lepäävät siellä, sen huoneet ovat täynnä huuhkajia, strutseja asuu siellä, ja metsänpeikkoja siellä hyppelee.
22. Sakaalit ulvovat sen palatseissa, aavikkosudet sen linnoissa. Sen aika on lähellä, tulemaisillaan, sen päiviä ei pidennetä*.

14. LUKU

Israelin armahdus ja paluu

1. Herra armahtaa Jaakobia, valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa. Muukalaisia liittyy heihin ja yhtyy Jaakobin heimoon.
2. Kansat ottavat heitä ja tuovat kotiinsa, ja Israelin kansa saa heitä Herran maassa omikseen, orjiksi ja orjattariksi. He vangitsevat vangitsijoitaan ja käskevät käskijöitään.

Pilkkalaulu Baabelin kuninkaasta

3. Herra päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin. Sinä päivänä
4. sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot: “Kuinka on sortajasta tullut loppu, tullut loppu raivosta*.
5. Herra on murtanut jumalattomien sauvan, valtiaitten vitsan,
6. joka raivossa löi kansoja, hakkasi lakkaamatta, vihassa vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä.
7. Kaikki maa on saanut levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun.
8. Myös kypressit ja Libanonin setrit pitävät sinusta iloa: ‘Sinun mentyäsi maata kukaan ei nouse meitä hakkaamaan’.

Baabelin kuninkaan henki tuonelassa

9. Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaakseen sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltaan kaikki kansojen kuninkaat.
10. He kaikki lausuvat ja sanovat sinulle: “Sinäkin olet riutunut kuten me, olet tullut kaltaiseksemme.”
11. Alas hautaan on vaipunut sinun komeutesi ja harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat levitettyinä madot, toukat ovat peittonasi.
12. Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
13. Sinä sanoit sydämessäsi: “Minä nousen taivaaseen, Jumalan tähtiä ylemmä minä korotan istuimeni ja istun ilmestysvuorelle, kaukaiseen Pohjolaan.
14. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.”
15. Mutta sinut heitettiin alas hautaan*, syvimpään kuiluun.
16. Jotka sinut näkevät, katsovat pitkään, tarkastelevat sinua: “Onko tämä se mies, joka järisytti maata, järkytti valtakuntia,
17. teki maanpiiriä erämaaksi, hävitti sen kaupunkeja eikä päästänyt vankejaan kotiin?”
18. Kaikki kansojen kuninkaat lepäävät kunniassa, kukin kammiossaan,
19. mutta sinä olet kaukana haudastasi, poisviskattuna kuin hylkyvesa, olet peittynyt surmattujen, miekalla lävistettyjen, kiviseen kuoppaan suistuneitten alle, olet kuin tallattu raato.
20. Sinä et saa yhtyä heidän kanssaan haudassa. Sinähän olet hävittänyt maasi, tappanut kansasi. Pahantekijöiden sukua ei ikinä enää mainita.
21. Pankaa toimeen hänen lapsilleen verilöyly heidän isiensä pahojen tekojen tähden, etteivät he nousisi ottamaan omakseen maata ja täyttäisi maanpiiriä kaupungeilla.”
22. Minä nousen heitä vastaan, sanoo Herra Sebaot, ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset. Näin sanoo Herra.
23. Tuonenkurkien perinnöksi ja vesirämeeksi minä sen teen, lakaisen sen pois hävityksen luudalla, sanoo Herra Sebaot.

____________________________________

2Kr 13:1-13

13. LUKU

Kolmas käynti Korintossa

1. Kolmannen kerran nyt tulen teidän luoksenne. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava.
2. Olen jo sanonut ja sanon etukäteen niille, jotka ovat ennen tehneet syntiä, ja kaikille muille, etten taas tultuani ole säästävä teitä. Sanoin tämän ollessani toisen kerran luonanne ja sanon saman nyt poissa ollessani.
3. Tehän etsitte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole heikko teitä kohtaan, vaan on teissä voimallinen.
4. Kun hän oli heikko, hänet ristiinnaulittiin, mutta hän elää Jumalan voimasta. Mekin olemme heikkoja hänessä, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta teitä kohtaan.

Tutkikaa itseänne

5. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa. Tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, ette kestä koetusta.
6. Toivon teidän tulevan tuntemaan, että me emme ole niitä, jotka eivät kestä koetusta.
7. Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa. Ei siksi, että me näyttäisimme koetuksen kestäviltä, vaan että te tekisitte hyvää, ja me olisimme kuin koetusta kestämättömiä.
8. Emmehän voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.
9. Me iloitsemme, kun itse olemme heikkoja mutta te voimakkaita. Sitä rukoilemmekin, että te valmistuisitte* [palveluksen työhön].
10. Kirjoitan tästä poissa ollessani, ettei minun teidän luonanne tarvitsisi käyttää ankaruutta sen vallan nojalla, minkä Herra on antanut minulle rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.
11. Lopuksi, veljet, iloitkaa, valmistukaa [palveluksen työhön], ottakaa vastaan kehotuksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva kanssanne.
12. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki pyhät lähettävät teille terveisiä.
13. Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

____________________________________

Ps 57:1-12

57. PSALMI

Rukous ja kiitosvirsi hädässä

1. Veisuunjohtajalle. Veisataan kuten “Älä turmele.” Daavidin psalmi, kun hän pakeni Saulia luolaan.
2. Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen. Sinuun minä turvaan. Minä kätkeydyn sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohi.
3. Jumalaa, Korkeinta, minä huudan avukseni, Jumalaa, joka vie asiani päätökseen.
4. Hän lähettää taivaasta minulle pelastuksen, kun polkijani herjaavat minua. Sela. Jumala lähettää armonsa ja totuutensa.
5. Ympärilläni on leijonia, minun täytyy maata raatelevien petojen keskellä, ihmisten, joiden hampaat ovat keihäitä ja nuolia, ja joiden kieli on terävä miekka.
6. Korota itsesi yli taivaitten, Jumala, ja kunniasi yli kaiken maan.
7. He virittivät verkon askelteni tielle, painoivat minut maahan. He kaivoivat eteeni kuopan, mutta itse he siihen suistuivat. Sela.
8. Jumala, sydämeni on valmis, sydämeni on valmis: Minä haluan laulaa ja soittaa.
9. Herää, sieluni, herää, harppu ja kitara. Minä tahdon herättää aamuruskon.
10. Herra, sinua minä kiitän kansojen keskuudessa, veisaan kiitostasi kansakuntien keskellä.
11. Sinun armosi on suuri. Se ulottuu taivaisiin ja totuutesi pilviin asti.
12. Korota itsesi yli taivaitten, Jumala, ja kunniasi yli kaiken maan.

____________________________________

Snl 23:9-11

9. Älä puhu tyhmän kuullen, sillä hän halveksii viisaita sanojasi.
10. Älä siirrä ikivanhaa rajaa äläkä mene orpojen pelloille.
11. Heidän sukulunastajansa on väkevä, ja hän ajaa heidän asiansa sinua vastaan.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top