RAAMATTU LÄPI VUODESSA
marraskuu 30
____________________________________
Dan 7:1-28
7. LUKU
Merestä nousevat pedot
1. Belsassarin, Baabelin kuninkaan, hallituksen ensimmäisenä vuotena* Daniel näki nukkuessaan unen, päänsä näyn. Hän kirjoitti muistiin tämän unen.
2. Kertomus alkoi näin: Daniel sanoi: Minä näin yöllä näyssäni, että taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta.
3. Merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
Nebukadnessar, Kaldean kuningas
4. Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Sitä katsellessani siltä reväistiin siivet, se nostettiin maasta pystyyn, asetettiin kahdelle jalalle kuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
Meedo-Persia
5. Toinen peto oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljelleen, ja sen suussa hammasten välissä oli kolme kylkiluuta. Sille sanottiin: “Nouse ja syö paljon lihaa.”
Aleksanteri Suuren valtakunta seuraajineen
6. Tämän jälkeen minä näin pantterin kaltaisen pedon, jonka selässä oli neljä linnunsiipeä. Pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
Rooman suurvalta seuraajineen
7. Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni neljännen pedon, joka oli kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi, murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
Lopunajan jumalaton suurvalta
8. Tarkatessani sarvia minä näin, miten pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellistä sarvea reväistiin pois sen edestä. Sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka puhui herjaten.
Jumalan valta ja kirkkaus
9. Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
10. Tulivirta vuoti, se kävi hänestä ulos. Miljoona palveli häntä, ja sata miljoonaa seisoi hänen edessään. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
Petojen tuho
11. Minä katselin: Niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, peto tapettiin minun nähteni. Sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
12. Muiltakin pedoilta otettiin valta pois. Niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.
Ihmisen Pojan valtakunta
13. Minä näin yöllisessä näyssä, että taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan* kaltainen. Hän saapui Vanhaikäisen luo, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14. Hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iäinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on häviämätön.
Näkyjen selitys
15. Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja näkemäni näyt pelättivät minua.
16. Lähestyen yhtä siellä seisovista minä pyysin häneltä varmaa tietoa kaikista näistä asioista. Hän vastasi minulle ja ilmoitti niiden selityksen:
17. “Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat hallitsemaan maailmassa.
18. Mutta korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja omistavat valtakunnan ainiaaksi, iäisyyteen asti.”
19. Sitten minä halusin saada varmuuden neljännestä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut ja ylen hirmuinen, jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet, joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa.
20. Myös pedon pään kymmenestä sarvesta minä halusin tietoa sekä siitä sarvesta, jonka edestä kolme sarvea putosi, jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut.
21. Halusin tietoa myös sarvesta, jonka näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,
22. kunnes Vanhaikäinen tuli, ja ajan tullessa oikeus annettiin Korkeimman pyhille, ja nämä saivat omakseen valtakunnan.
23. Hän vastasi: “Neljäs peto on maan päälle syntyvä neljäs valtakunta, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaikkea maata, tallaa ja murskaa sitä.
24. Ne kymmenen sarvea ovat kymmenen valtakuntaa, jotka nousevat siitä valtakunnasta.
Jumalalle vihamielinen suurvalta
Niiden jälkeen nousee valtakunta, joka on erilainen kuin edelliset ja kukistaa kolme kuningasta.
25. Puhuen sanoja Korkeinta vastaan se hävittää Korkeimman pyhiä. Se pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan sen valtaan ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi*.
26. Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja sen valta otetaan pois, hävitetään ja tuhotaan lopullisesti.
Tuhatvuotinen valtakunta
27. Valtakunta, valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaisia.”
28. Tähän loppuu kertomus. Minua, Danielia, pelättivät ajatukseni suuresti ja kasvoni kalpenivat. Minä kätkin asian sydämeeni.
____________________________________
1 Joh 1:1-10
Johanneksen ensimmäinen kirje
1. LUKU
Elämä ilmestyi
1. Mikä on ollut alusta, minkä olemme kuulleet ja omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta.
2. Elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen, todistamme siitä ja julistamme teille sen ikuisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille.
3. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme. Meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4. Me kirjoitamme tämän, että ilomme tulisi täydelliseksi.
5. Tämä on se sanoma, jonka olemme Häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, eikä hänessä ole mitään pimeää.
Pimeässä ja valossa vaeltaminen
6. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään, mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta.
7. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin Hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8. Jos sanomme, ettei meissä ole syntiä, me petämme itseämme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, Jumala on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, me teemme hänestä valehtelijan, eikä hänen sanansa ole meissä.
____________________________________
Ps 119:153-176
153. Katso minun kurjuuttani ja pelasta minut, sillä minä en unohda sinun lakiasi.
154. Aja minun asiani ja pelasta minut, virvoita minua lupauksesi mukaan.
155. Pelastus on kaukana jumalattomista, sillä he eivät kysy sinun käskyjäsi.
156. Herra, sinun laupeutesi on suuri, virvoita minua niin kuin näet oikeaksi.
157. Minulla on monta vainoojaa ja vihamiestä, mutta sinun käskyistäsi minä en poikkea.
158. Minä näen uskottomat, ja minua iljettää, sillä he eivät noudata sinun sanaasi.
159. Herra, huomaa, että minä rakastan sinun asetuksiasi. Virvoita minua armosi mukaan.
160. Sinun sanasi on kokonaan totuus, ja sinun vanhurskautesi kaikki oikeudet pysyvät ainiaan.
161. Ruhtinaat vainoavat minua syyttä, mutta sydämeni kunnioittaa sinun sanojasi.
162. Minä riemuitsen sinun sanoistasi kuin suuren saaliin saanut.
163. Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.
164. Seitsemästi päivässä minä ylistän sinua vanhurskautesi oikeuksien tähden.
165. Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille tule kompastusta.
166. Minä odotan sinulta pelastusta, Herra, ja toimin sinun käskyjesi mukaan.
167. Sieluni noudattaa sinun käskyjäsi, ja minä rakastan niitä suuresti.
168. Sinun asetuksiasi ja käskyjäsi minä noudatan, sillä kaikki minun tieni ovat sinun edessäsi.
169. Herra, suo minun valitukseni tulla sinun kasvojesi eteen, anna minulle ymmärrys sanasi mukaan.
170. Tulkoon anomiseni sinun kasvojesi eteen, pelasta minut lupauksesi mukaan.
171. Huuleni vuodattakoot ylistystä, sillä sinä opetat minulle käskysi.
172. Kieleni veisatkoon sinun lupauksistasi, sillä kaikki sinun käskysi ovat vanhurskaita.
173. Sinun kätesi olkoon minun apuni, sillä minä olen valinnut ohjeikseni sinun asetuksesi.
174. Minä ikävöin pelastusta sinulta, Herra, ja sinun lakisi on minun iloni.
175. Saakoon sieluni elää ja ylistää sinua, ja sinun oikeutesi auttakoot minua.
176. Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas. Etsi palvelijaasi, sillä minä en unohda sinun käskyjäsi.
____________________________________
Snl 28:23-24
23. Joka toista nuhtelee, niin kuin minä neuvon, saa enemmän suosiota kuin kielellään liehakoiva.
24. Joka riistää isältään ja äidiltään ja sanoo: “Ei tämä ole rikos”, on tuhontekijän toveri.