RAAMATTU LÄPI VUODESSA
elokuu 30
____________________________________
Job 34:1 – 36:33
34. LUKU
Jumala ei vääristä oikeutta
1. Elihu jatkoi:
2. “Kuulkaa minun sanojani, kuunnelkaa minua, te viisaat, joilla on paljon tietoa.
3. Korva koettelee sanat, ja suulaki maistaa ruuan maun.
4. Tutkikaamme, mikä on oikein, koettakaamme yhdessä ymmärtää, mikä on hyvää.
5.. Job on sanonut: ‘Olen oikeassa, mutta Jumala on ottanut minulta oikeuteni.
6. Vaikka puhun totta, minua pidetään valehtelijana. Kuolettava nuoli on sattunut minuun, vaikka en ole tehnyt syntiä.’.
7. Kuka on mies, joka Jobin tavoin juo jumalanpilkkaa kuin vettä,
8. joka liittyy väärintekijäin seuraan ja vaeltaa jumalattomien miesten parissa?
9. Hän sanoo: ‘Ei mies hyödy siitä, että elää Jumalalle mieliksi’.
Jumala ei voi tehdä vääryyttä
10. Kuulkaa sen tähden minua, te ymmärtävät miehet: Eihän toki! Ei Jumalassa ole jumalattomuutta eikä Kaikkivaltiaassa vääryyttä.
11. Hän rankaisee ihmistä hänen teoistaan ja maksaa miehelle hänen vaelluksensa mukaan.
12. Toden totta: Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta.
13. Kuka on pannut hänet vallitsemaan maata ja kuka on perustanut koko maanpiirin?
14. Jos hän ajattelisi vain itseään ja palauttaisi luokseen Henkensä ja henkäyksensä,
15. niin kaikki elävät olennot* hetkessä menehtyisivät, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen.
16. Jos sinulla on ymmärrystä, kuule tätä, ota korviisi sanani.
17. Osaisiko oikeutta vihaava todella hallita? Sanotko sinä Vanhurskasta Jumalaa väärintekijäksi?
18. – häntä, joka sanoo kuninkaalle: ‘Sinä kelvoton’, ruhtinaille: ‘Sinä lurjus’,
19. joka ei pidä päämiesten puolta eikä aseta rikasta kurjan edelle, koska he kaikki ovat hänen kättensä tekoa?
20. Tuossa tuokiossa he kuolevat, keskellä yötä. Kansat järkkyvät ja häviävät, väkevä siirretään pois käden koskematta.
21. Hänen silmänsä valvovat ihmisen teitä ja näkevät kaikki hänen askeleensa.
22. Ei ole pimeyttä, ei pilkkopimeää, johon väärintekijät voisivat piiloutua.
23. Jumalan ei tarvitse kauan tarkata ihmistä, ennen kuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä.
24. Hän musertaa mahtavat tutkimatta ja asettaa toiset heidän tilalleen.
25. Hän tuntee heidän tekonsa ja kukistaa heidät yöllä, ja he musertuvat.
26. Jumalattomien tavoin hän kurittaa heitä julkisella paikalla,
27. koska he ovat luopuneet hänestä eivätkä ole välittäneet hänen teistään.
28. He ovat saattaneet kurjien huudon kohoamaan hänen eteensä, ja hän on kuullut näiden valituksen.
29. Jos hän on hiljaa, kuka häntä siitä tuomitsee? Jos hän peittää kasvonsa, kuka voi häntä katsella? Niin kansaa kuin kutakin ihmistä hän valvoo,
30. ettei jumalaton ihminen pääsisi hallitsemaan ja saattaisi kansaa lankeamaan.
Job, sinä puhut taitamattomasti!
31. Onko Jumalalle sanottu: ‘Kyllä minä kärsin, en enää tee pahaa.
32. Mitä en ymmärrä, neuvo minulle. Jos olen tehnyt vääryyttä, en sitä enää tee’.
33. Sinunko mielesi mukaan Hänen tulisi rangaista, koska olet niin tyytymätön? Sinun on tehtävä valinta, eikä minun. Puhu, mitä tiedät.
34. Ymmärtävät miehet sanovat minulle ja viisas mies, joka minua kuulee, virkkaa:
35. ‘Job puhuu taitamattomasti, ja hänen sanansa ovat ymmärrystä vailla.
36. Jospa Jobia koeteltaisiin ainiaan, koska hän vastaa väärintekijäin tavalla!
37. Hän lisää syntiä syntiin, lyö kämmentä keskellämme ja syytää sanoja Jumalaa vastaan’.”
Elihun kolmas puhe
35. LUKU
Kohota katseesi taivaalle, Job
1. Elihu jatkoi ja sanoi:
2. “Pidätkö sitä oikeutena, sanotko sitä vanhurskaudeksi Jumalan edessä,
3. että kysyt, mitä se sinua hyödyttää: ‘Hyödynkö siitä sen enempää, kuin jos teen syntiä?’
4. Siihen minä vastaan sinulle sekä ystävillesi, jotka ovat luonasi.
5. Luo silmäsi taivaalle ja näe, katsele pilviä, jotka ovat korkealla pääsi päällä.
6. Jos sinä teet syntiä, mitä sillä Hänelle teet? Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä sillä hänelle mahdat?
7. Jos olet vanhurskas, mitä sillä Hänelle annat, tai ottaako Hän mitään sinun kädestäsi?
8. Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta vanhurskautesi.
Luojansa unohtaminen
9. Sorron suuruutta valitetaan, huudetaan apua mahtavien valtaa * vastaan.
10. Ei kysytä: ‘Missä on Jumala, minun Luojani, joka yölläkin saa viriämään ylistysvirret,
11. joka opettaa meille enemmän kuin metsän eläimille ja antaa meille viisautta enemmän kuin taivaan linnuille?’
12. Valittakoot sitten pahojen ylpeyttä. Ei hän vastaa.
13. Ei Jumala turhia kuule, eikä Kaikkivaltias niihin kiinnitä huomiotaan,
14. saati jos sanot, ettet voi häntä nähdä. Asia on hänen edessään: odota häntä.
15. Mutta nyt, kun hänen vihansa ei rankaise eikä hän typeryydestä* suuria välitä,
16. niin Job avaa suunsa joutaviin ja taitamattomasti syytää suuria sanoja.”
36. LUKU
Vieläkin opetan sinua, Job
1. Elihu jatkoi puhettaan:
2. “Maltahan vähän, niin minä opetan sinua, sillä minulla on vielä Jumalan puolesta puhuttavaa.
3. Minä noudan tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden.
4. Totisesti: Sanani eivät ole valhetta. Edessäsi on mies, jolla on paljon tietoa.
5. Huomaa: Jumala on voimallinen, mutta ei halveksi ketään. Väkevä on hänen ymmärryksensä voima.
6. Hän ei pidä jumalatonta elossa, vaan hankkii kurjille oikeuden.
7. Hän ei käännä silmiään pois hurskaista, vaan korottaa heidät istumaan kuningasten kanssa valtaistuimella ja pysymään siinä.
8. Jos niinkin käy, että heidät kytketään kahleisiin, sidotaan kurjuuden köysillä,
9. niin hän sillä tekee heille tiettäväksi, mitä he ovat tehneet ja mitä pöyhkeilyllään rikkoneet.
10. Hän avaa heidän korvansa nuhtelulle ja käskee heitä kääntymään pois vääryydestä.
11. Jos he kuuntelevat ja tottelevat, he saavat viettää päivänsä onnessa ja ikävuotensa ihanasti.
12. Mutta jos he eivät kuuntele, keihäät surmaavat heidät, ja he menehtyvät tyhmyyteensä.
13. Mutta jumalattomat pitävät vihaa, eivät huuda apua, kun hän on heidät vanginnut.
14. Heidän elämänsä kuolee nuoruudessa, se loppuu kuin haureellisten pyhäkköpoikien.
15. Kurjalle hänen surkeutensa on pelastukseksi: ahdistuksella Jumala avaa hänen korvansa kuulemaan.
16. Sinutkin hän houkutteli pois ahdingosta: Elit leveästi, elämäsi oli huolta vailla, ja runsaudesta notkui ruokapöytäsi.
17. Mutta sinua on kohdannut täysin määrin jumalattoman rangaistus: tuomio ja oikeus on ottanut sinut kiinni.
Kärsimys – lunastusmaksu
18. Älköön kärsimyksen polte houkutelko sinua pilkkaamaan, älköönkä lunastusmaksun suuruus viekö sinua harhaan.
19. Voiko huutosi tai kaikki voimasi ponnistelut auttaa sinut ahdingosta?
20. Älä toivo yötä, jolloin kansat nousevat ja tuhoutuvat.
21. Varo, ettet käänny vääryyteen: siksi sinua on koeteltu kärsimyksellä.
Jumalan suuria tekoja
22. Jumala on korkea, ja hän hallitsee voimassaan. Kuka on hänen kaltaisensa opettaja?
23. Kuka määrää hänen tiensä, ja kuka sanoo: ‘Sinä teit väärin’?
24. Muista sinäkin ylistää hänen töitään, joiden kiitosta ihmiset veisaavat.
25. Kaikki ihmiset ihailevat niitä, kuolevaiset katselevat niitä kaukaa.
26. Huomaa: Jumala on suuri, me emme häntä käsitä, hänen vuosiensa luku on ilman määrää.
27. Hän kokoaa vedenpisarat. Ne vihmovat virtanaan sadetta,
28. jota pilvet vuodattavat, valuttavat ihmisjoukkojen päälle.
29. Kuka ymmärtää pilvien leviämiset, kuka jylinän, joka tulee Jumalan majasta?
30. Hän levittää niiden päälle leimauksensa ja peittää meren syvyydet.
31. Niin hän hallitsee kansoja ja antaa niille runsaan ravinnon.
32. Hän ottaa käsiinsä salaman ja käskee sitä iskemään maaliinsa.
33. Sen jylinä ilmoittaa hänen tulostaan, karjakin aavistaa hänen lähestymisensä.
____________________________________
2Kr 4:1-12
4. LUKU
Evankeliumin palveluvirka
1. Kun meillä saamamme armon mukaan on tämä palveluvirka, me emme lannistu.
2. Kaiken häpeällisen salakähmäisyyden hyläten me kavahdamme kavaluutta emmekä väärennä Jumalan sanaa. Tuoden totuuden julki me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3. Jos julistamamme evankeliumi on peitossa, se peite on niissä, jotka joutuvat kadotukseen.
4. Näiden epäuskoisten mielet on tämän maailman jumala sokaissut, niin ettei heille loista valo, mikä säteilee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5. Emmehän me julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
6. Jumala joka sanoi: “Loistakoon valo pimeydestä,” loisti meidän sydämiimme, että Kristuksen kasvoissa loistava Jumalan kirkkaus levittäisi tuntemisensa valoa.
Aarre saviastioissa
7. Tämä aarre on meillä kuitenkin saviastioissa, että tuo valtava voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
8. Me olemme kaikin puolin ahtaalla, emme kuitenkaan umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia,
9. vainottuja, emme kuitenkaan hylättyjä, maahan heitettyjä, mutta emme tuhottuja.
10. Me kannamme aina Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, jotta Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
11. Sillä me elossa olevat olemme alati kuolemaan annettuja Jeesuksen tähden, jotta Jeesuksen elämäkin tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme*.
12. Kuolema tekee siten työtään meissä, mutta elämä teissä.
____________________________________
Ps 44:1-9
44. PSALMI
Miksi sallit onnettomuuden?
1. Veisuunjohtajalle. Koorahilaisten psalmi.
2. Jumala, me olemme omin korvin kuulleet, isämme ovat meille kertoneet, minkä teon sinä teit heidän päivinään, muinaisina aikoina.
3. Sinä karkotit kädelläsi vieraat kansat, mutta heidät sinä istutit, sinä hävitit kansakunnat, mutta heidän [asuinalueensa] sinä laajensit.
4. Eivät he miekallaan valloittaneet maata, eikä heidän oma käsivartensa heitä auttanut, vaan sinun oikea kätesi, sinun käsivartesi ja kasvojesi valo, koska sinä rakastit heitä.
5. Jumala, sinä olet Kuninkaani! Toimita Jaakobille pelastus.
6. Sinun avullasi me syöksemme ahdistajamme maahan, sinun nimessäsi tallaamme vastustajamme.
7. En minä jouseeni luota, eikä miekkani minua auta, vaan sinä pelastat meidät vihollisistamme ja saatat vihamiehemme häpeään.
9. Jumala on meidän kerskauksemme kaikkina päivinä, ja sinun nimeäsi me ylistämme ainiaan. Sela.
____________________________________
Snl 22:10-12
10. Aja pois pilkkaaja, niin riita poistuu, häväistys loppuu.
11. Sydämen puhtautta rakastava, jolla on suloiset huulet, saa kuninkaan ystäväkseen.
12. Herran silmät suojelevat harkintaa, mutta uskottoman sanat hän tekee tyhjiksi.