Raamattu vuodessa marraskuu 13

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

marraskuu 13
____________________________________

Hes 27:1-28:26

27. LUKU

Valitusvirsi Tyyrosta

1. Minulle tuli tämä Herran sana:
2. “Sinä, ihmislapsi! Viritä valitusvirsi Tyyrosta
3. ja sano Tyyrolle, joka asuu meren porteilla ja käy kauppaa kansojen kanssa, monilukuisilla saarilla. Näin sanoo Herra, Herra: Tyyro, sinä sanot: ‘Minä olen kauneuden täydellisyys!’
4. Meren sydämessä on sinun alueesi, rakentajasi tekivät kauneutesi täydelliseksi.
5. Senirin* kypresseistä he rakensivat sinuun kaiken, mikä on laudoista, ja Libanonin setrin he ottivat tehdäkseen sinuun maston.
6. He tekivät Baasanin tammista airosi, kantesi he tekivät norsunluusta ja Kittiläisten [Kyproksen] saarten hopeakuusesta.
7. Kirjaeltua Egyptin pellavaa oli purjeesi, ja se oli sinulla lippuna. Katoksesi oli punasinistä ja purppuranpunaista
Elisa-saarten kangasta.
8. Siidonin ja Arvadin asukkaat olivat sinulla soutajina. Omat viisaasi, Tyyro, olivat sinussa laivureinasi.
9. Gebalin vanhimmat ja viisaat olivat sinussa vuotokohtien korjaajina. Meren kaikki laivat merimiehineen olivat sinussa tavaroitasi vaihtamassa.
10. Persia ja Luud ja Puut olivat sotajoukossasi, sinun sotureinasi. He ripustivat sinuun kypäreitä ja kilpiä, mitkä sinua koristivat.
11. Arvadilaiset ja muu sotajoukkosi olivat muureillasi yltympäri ja gammadilaiset torneissasi. He ripustivat nuolikotelonsa ympäriinsä sinun muureillesi. Ne tekivät kauneutesi täydelliseksi.
12. Tarsis oli kauppatuttusi kaikkinaisten rikkauksiesi runsauden tähden: Hopealla, raudalla, tinalla ja lyijyllä he maksoivat tavarasi.
13. Jaavan, Tuubal ja Mesek kävivät kauppaa kanssasi: orjilla ja vaskikaluilla he maksoivat vaihtotavarasi.
14. Toogarman heimo maksoi tavarasi hevosilla, sotaratsuilla ja muuleilla.
15. Dedanilaiset kävivät kauppaa kanssasi. Monilukuiset saaret olivat kauppatuttujasi, sinun käskysi alaisia. Norsun hampaita ja mustaa puuta he toivat sinulle verona.
16. Aram oli kauppatuttusi tuotteittesi runsauden takia: rubiineilla, punapurppuralla, kirjaellulla kankaalla, valkopellavalla, koralleilla ja jaspiksella he maksoivat tavarasi.
17. Juuda ja Israelin maa kävivät kauppaa kanssasi: Minnitin vehnällä, leivoksilla, hunajalla, öljyllä ja balsamilla he maksoivat vaihtotavarasi.
18. Damaskos oli kauppatuttusi tuotteittesi runsauden ja kaikkinaisten rikkauksiesi runsauden takia: Helbonin viiniä ja Saharin villoja.
19. Dan, Jaavan ja Uusal* maksoivat tavarasi kehruuteoksilla. Taottua rautaa, kassiaa ja kalmoruokoa tuli sinulle vaihtotavarana.
20. Dedan kävi kauppaa kanssasi ratsastussatulain loimilla.
21. Arabia ja kaikki Keedarin ruhtinaat olivat kauppatuttaviasi, käskysi alaisia: Lampaita, pässejä ja vuohipukkeja he sinulle kauppasivat.
22. Saban ja Raman kauppiaat kävivät kauppaa kanssasi: Kaikkinaisilla parhailla balsameilla, kalliilla kivillä ja kullalla he maksoivat tavarasi.
23. Haaran, Kanne ja Eden, Saban kauppiaat, Assur ja Kilmad kävivät kauppaa kanssasi.
24. He kävivät kanssasi kauppaa sinun markkinoillasi kauniilla vaatteilla, punasinisillä ja kirjaelluilla viitoilla, kirjavakuteisilla matoilla ja punotuilla, kestävillä köysillä.
25. Tarsiin laivat kuljettivat vaihtotavaroitasi. Niin sinä tulit täpötäyteen ja ylen raskaaseen lastiin merten sydämessä.
26. Soutajasi vievät sinut suurille vesille. Itätuuli särkee sinut merten sydämessä.
27. Sinun rikkautesi, tavarasi, vaihtotavarasi, merimiehesi ja laivurisi, vuotokohtiesi korjaajat, tavaranvaihtajasi ja kaikki sotilaasi, jotka ovat sinussa ja koko suuressa joukossasi, joka on keskelläsi, vaipuvat merten sydämeen kukistumisesi päivänä.
28. Laivuriesi parkunan äänestä vapisevat tantereet.
29. Alas haaksistaan astuvat aironpitelijät, merimiehet ja kaikki meren laivurit. Maihin astuessaan he kaikki
30. huutavat sinun tähtesi suurella äänellä ja parkuvat haikeasti, heittävät tomua päänsä päälle ja vieriskelevät tuhassa.
31. He ajelevat sinun tähtesi päänsä paljaaksi, kääriytyvät säkkeihin ja itkevät sinun tähtesi, mieli murheellisena, valittaen haikeasti.
32. Valittaessaan he virittävät sinusta itkuvirren ja laulavat sinusta: ‘Kuka oli Tyyron vertainen, sen, joka nyt on niin hiljaa keskellä merta?
33. Kun sinun tavarasi saapuivat meriltä, sinä ravitsit monia kansoja. Rikkauksiesi ja vaihtotavaraisi runsaudella sinä teit rikkaiksi maan kuninkaat.
34. Nyt, kun sinä jouduit haaksirikkoon, pois meriltä, vetten syvyyksiin, sinun mukanasi sinne vajosivat vaihtotavarasi ja koko suuri joukkosi.’
35. Sinun tähtesi tyrmistyivät kaikki saarten asukkaat, ja heidän kuninkaansa ovat kauhun vallassa, vavistus kasvoillaan.
36. Sinulle viheltävät kauppatutut kansojen joukossa. Kauhuksi olet sinä tullut, eikä sinua enää ole pitkään aikaan.”

28. LUKU

Tyyron ruhtinaan ylpeys ja tuomio

1. Minulle tuli tämä Herran sana:
2. “Ihmislapsi, sano Tyyron ruhtinaalle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinun sydämesi on ylpistynyt ja sinä sanot: ‘Minä olen jumala, jumalien istuimella minä istun merten sydämessä’, ja olet kuitenkin ihminen, et jumala, vaikka omasta mielestäsi olet jumalan vertainen.
3. Viisaampi sinä oletkin kuin Daniel, eikä mikään salaisuus ole sinulta pimitetty.
4. Viisaudessasi ja ymmärtäväisyydessäsi sinä olet hankkinut itsellesi rikkautta, hankkinut kultaa ja hopeaa aarreaittoihisi.
5. Suuressa viisaudessasi olet kaupankäynnillä kartuttanut vaurauttasi, ja niin sinun sydämesi on ylpistynyt rikkaudestasi.
6. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska sinä omasta mielestäsi olet jumalan vertainen,
7. minä tuon sinun kimppuusi muukalaiset, julmimmat kansoista. He paljastavat miekkansa sinun älykkyytesi kauneutta vastaan ja häpäisevät sinun ihanuutesi.
8. He syöksevät sinut alas kuoppaan, ja kaadettujen tavoin sinä kuolet merten sydämessä.
9. Vieläköhän sinä sanot surmaajasi edessä: ‘Minä olen jumala’, kun kuitenkin olet kaatajiesi käsissä ihminen, et jumala?
10. Kuten ympärileikkaamattomat kuolevat, niin sinä kuolet muukalaisten käsissä. Minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.”

Valitusvirsi Tyyron kuninkaasta

11. Minulle tuli tämä Herran sana:
12. “Ihmislapsi, viritä valitusvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, kauneudessa täydellinen.
13. Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet: Karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia, smaragdia ja kultaa olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.
14. Sinä olit kerubi, laajalti suojaava, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle. Sinä olit jumalolento ja käyskentelit säihkyvien kivien keskellä.
15. Sinä olit vaelluksessasi nuhteeton siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa tavattiin vääryys.
16. Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyvien kivien keskeltä.
17. Sinun sydämesi ylpistyi kauneudestasi, ja ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän katseltavakseen.
18. Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt pyhäkkösi. Niin minä sytytin tulen sinun keskelläsi, ja se kulutti sinut. Minä panin sinut tuhaksi maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.
19. Kaikki tuttavasi kansojen keskuudessa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole pitkään aikaan.”

Siidonin rangaistustuomio

20. Minulle tuli tämä Herran sana:
21. “Ihmislapsi, käännä kasvosi Siidonia kohti ja ennusta sitä vastaan
22. ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Minä käyn sinun kimppuusi, Siidon, ja näytän kunniani sinun keskuudessasi. Niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä panen toimeen tuomiot ja näytän pyhyyteni.
23. Minä lähetän sinne ruton ja verta sen kaduille. Sen keskellä on viruva niitä, jotka ovat kaatuneet sen kimppuun joka taholta käyneeseen miekkaan. Niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
24. Israelin heimolle ei sitten enää ole pistävänä orjantappurana eikä vaivaavana ohdakkeena yksikään sen naapureista, jotka ovat heitä halveksineet. Niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra, Herra.

Israelin kokoaminen

25. Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joiden keskuuteen heidät oli hajotettu, minä näytän pyhyyteni heissä muiden kansojen silmien edessä. Niin Israel saa asua maassaan, minkä minä annoin palvelijalleni Jaakobille.
26. He asuvat siinä turvallisesti, rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. He asuvat turvallisesti, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureilleen, jotka ovat heitä halveksineet. Niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa.”

____________________________________

Hb 11:17-31

17. Koetukselle pantuna uhrasi Aabraham uskossa Iisakin, ainoan poikansa, vaikka oli saanut hänestä lupauksen:
18. “Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.”
19. Hän näet päätteli, että Jumala kykenee kuolleistakin herättämään. Tämän ennusmerkkinä hän myös sai poikansa takaisin.
20. Uskossa antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksensa, jotka koskivat tuleviakin asioita.

Jaakob ja Joosef

21. Uskossa siunasi Jaakob kuollessaan kummankin Joosefin pojan ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
22. Uskossa puhui Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten [Egyptistä] lähdöstä ja antoi määräyksen luistaan.

Mooses

23. Uskossa pitivät Mooseksen vanhemmat häntä syntymän jälkeen kätkössä kolme kuukautta nähdessään, että lapsi oli kaunis, tehden sen kuninkaan käskyä pelkäämättä.
24. Uskossa kieltäytyi Mooses aikuiseksi tultuaan esiintymästä faraon tyttären poikana.
25. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä ohimenevää nautintoa.
26. Hän piti Kristuksen kärsimää häväistystä suurempana rikkautena kuin Egyptin aarteita, sillä hän käänsi katseensa palkintoon.
27. Uskossa hän lähti Egyptistä pelkäämättä kuninkaan vihaa. Ikään kuin nähden Näkymättömän hän kesti.
28. Uskossa hän pani toimeen pääsiäisen vieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
29. Uskossa he kulkivat Punaisen meren poikki kuin kuivalla maalla. Sitä yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
30. Uskossa kaatuivat Jerikon muurit, kun niiden ympäri oli kuljettu seitsemänä päivänä.

Raahab, Gideon ym.

31. Uskossa pelastui majatalon pitäjä* Raahab tuhoutumasta yhdessä epäuskoisten kanssa, kun oli rauha mielessä ottanut vakoojat luokseen.

____________________________________

Ps 111:1-10

111. PSALMI

Herran teot pysyvät iäti

1. Halleluja! Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestäni hurskasten kokouksessa ja seurakunnassa.
2. Suuria ovat Herran teot, kaikkien niiden tutkisteltavia, jotka niitä rakastavat.
3. Kunniakkaita ja korkeita ovat hänen työnsä. Ainiaan pysyy hänen vanhurskautensa.
4. Hän on säätänyt ihmeellisten tekojensa muiston. Armollinen ja laupias on Herra.
5. Hän antaa ruuan niille, jotka häntä pelkäävät, hän muistaa liittonsa iäti.
6. Hän ilmoitti kansalleen tekojensa voiman, hän antoi heille toisten perintöosan.
7. Hänen kättensä teot ovat tosia ja oikeita. Luotettavia ovat kaikki hänen asetuksensa.
8. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iäti. Ne on tehty totuudessa ja oikein.
9. Hän lähetti kansalleen lunastuksen, sääti liittonsa ikuisiksi ajoiksi. Pyhä ja peljättävä on hänen nimensä.
10. Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy ainiaan.

____________________________________

Snl 27:15-16

Lisää ihmisten suhteista

15. Kuin sadepäivänä katon raosta tippuva vesi* on riitaisa vaimo.
16. Helpompi on pidätellä tuulta kuin häntä, kuin öljytystä kädestä hän lipeää otteestasi.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top