RAAMATTU LÄPI VUODESSA
toukokuu 25
____________________________________
2Sam 7:1-8:18
27. LUKU
Herran lupaus Daavidille
1. Kun kuningas Daavid kerran istui linnassaan Herran autettua häntä pääsemään rauhaan kaikilta ympärillä olevilta vihollisilta,
2. hän sanoi profeetta Naatanille: “Minä asun setripuisessa linnassa, mutta Jumalan arkki asuu telttakankaan suojassa.”
3. Naatan sanoi kuninkaalle: “Tee vain kaikki, mitä mielessäsi on, sillä Herra on kanssasi.”
4. Sinä yönä Naatanille tuli kuitenkin tämä Herran sana:
5. “Mene ja sano palvelijalleni Daavidille: Näin sanoo Herra: ‘Sinäkö rakentaisit minulle temppelin läsnäoloni paikaksi*?
6. Enhän ole ollut temppelissä siitä päivästä asti, jona johdatin israelilaiset Egyptistä, tähän päivään saakka, vaan olen vaeltanut telttapyhäkössä.
7. Olenko minä koskaan, missä olenkin vaeltanut kaikkien isrelilaisten keskuudessa, millekään Israelin sukukunnalle, jonka olen asettanut kaitsemaan kansaani Israelia, sanonut: Miksi te ette ole rakentaneet minulle setripuista temppeliä?
8. Sano siis palvelijalleni Daavidille: Näin sanoo Herra Sebaot: Minä olen ottanut sinut laitumelta lammasten jäljestä kansani Israelin ruhtinaaksi.
9. Minä olen ollut sinun kanssasi kaikkialla, missä olet vaeltanut, ja olen hävittänyt kaikki vihollisesi sinun tieltäsi. Minä teen sinulle suuren nimen, suurimpien nimien vertaisen maan päällä.
10.. Minä valmistan sijan kansalleni Israelille ja istutan sen niin, että se asuu paikallaan eikä enää ole levoton. Vääryyden tekijät eivät sitä enää sorra kuten ennen
11. siitä ajasta saakka, jolloin minä asetin tuomareita kansalleni Israelille. Minä annan sinun päästä rauhaan kaikista vihollisistasi. Herra ilmoittaa sinulle, että Hän on tekevä sinulle huoneen.
12. Kun päiväsi ovat päättyneet, ja sinä lepäät isiesi luona, minä korotan sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka polveutuu sinusta, ja vahvistan hänen kuninkuutensa.
13. Hän on rakentava minun nimelleni temppelin, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ainiaaksi.
14. Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika. Jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niin kuin ihmislapsia kuritetaan,
15. mutta minun armoni ei poistu hänestä, kuten sen poistin Saulista, jonka siirsin pois sinun tieltäsi.
16. Sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ainiaan, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva*’.”
17. Juuri näillä sanoilla ja tämän näyn mukaan Naatan puhui Daavidille.
Daavidin rukous
18. Kuningas Daavid meni, asettui Herran eteen ja sanoi: “Mikä olen minä, Herra, Herra, ja mikä on sukuni, että olet saattanut minut tähän asti?
19. Mutta tämäkin on ollut vähän silmissäsi, Herra, Herra, ja niin sinä olet puhunut palvelijasi suvulle myös kaukaisista asioista, näin opettaen ihmisten tavalla, Herra, Herra.
20. Mitä Daavid enää sinulle puhuisi? Sinähän tunnet palvelijasi, Herra, Herra.
21. Oman sanasi tähden ja mielesi mukaan sinä olet tehnyt sen, että ilmoitit palvelijallesi nämä suuret asiat.
22. Sen tähden sinä, Herra Jumala, olet suuri. Kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä.
23. Mikä kansa maan päällä on kansasi Israelin vertainen? Onko toista kansaa, jota Jumala itse on käynyt vapahtamaan kansakseen, tehdäkseen sen nimen kuuluisaksi ja tehdäkseen sen maalle suuria ja pelättäviä tekoja kansasi edessä, jonka vapahdit itsellesi Egyptistä pakanain ja heidän jumaliensa vallasta?
24. Sinä olet valmistanut itsellesi kansasi Israelin omaksi kansaksesi ainiaaksi. Sinä, Herra, olet tullut heidän Jumalakseen.
25. Täytä nyt, Herra Jumala, ainiaaksi se, mitä olet puhunut palvelijastasi ja hänen suvustaan. Tee niin kuin olet puhunut.
26. Sinun nimesi tulee siten suureksi ainiaan, ja se on oleva: Herra Sebaot, Israelin Jumala. Palvelijasi Daavidin suku on pysyvä sinun edessäsi.
27. Olethan sinä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, ilmoittanut palvelijallesi ja sanonut: ‘Minä rakennan sinulle huoneen’. Siitä sinun palvelijasi on saanut rohkeuden esittää tämän rukouksen sinun kuullaksesi.
28. Nyt, Herra, Herra, sinä olet Jumala, ja sinun sanasi ovat todet. Kun sinä olet luvannut palvelijallesi tämän hyvän,
29. niin suvaitse nyt siunata palvelijasi sukua, että se pysyisi ainiaan sinun edessäsi. Sinä, Herra, Herra, olet näet sen luvannut, ja sinun palvelijasi suku on oleva siunattu ainiaan sinun siunauksellasi.”
28. LUKU
Daavidin voitot
1. Sen jälkeen Daavid voitti filistealaiset ja alisti heidät. Hän otti vallan ohjat filistealaisten käsistä.
2. Hän voitti myös mooabilaiset ja mittasi heitä nuoralla, pantuaan heidät makaamaan maahan: aina kaksi nuoranpituutta hän mittasi surmattavaksi ja yhden nuoranpituuden henkiin jätettäviksi. Niin mooabilaisista tuli Daavidin alamaisia, jotka maksoivat hänelle veroa.
3. Daavid voitti samoin Hadadeserin, Rehobin pojan, Sooban kuninkaan, kun tämä oli menossa valtaamaan takaisin aluetta Eufratvirtaan asti.
4. Daavid sai häneltä saaliiksi 1000 sotavaunua ja otti vangiksi 7000 vaunumiestä ja 20000 jalkamiestä. Hän katkoi kaikilta vaunuhevosilta vuohisjänteet, säästäen vain sata vaunuhevosta.
5. Kun Damaskon aramealaiset tulivat auttamaan Hadadeseria, Sooban kuningasta, Daavid voitti 22000 aramealaista.
6. Daavid asetti maaherroja Damaskon aramealaisille, ja nämä aramealaiset tulivat Daavidin veronalaisiksi palvelijoiksi. Näin Herra antoi Daavidille voiton, mihin tahansa hän meni.
7. Daavid otti Hadadeserin palvelijoilla olleet kultakorut ja vei ne Jerusalemiin.
8. Hadadeserin kaupungeista, Tebahista ja Beerotaista, kuningas Daavid otti sangen paljon vaskea.
9. Kun Tooi, Hamatin kuningas, kuuli, että Daavid oli voittanut Hadadeserin koko sotajoukon,
10. hän lähetti poikansa Jooramin kuningas Daavidin luo tervehtimään häntä ja onnittelemaan häntä siitä, että hän oli taistellut Hadadeserin kanssa ja voittanut hänet. Hadadeser oli näet ollut Tooin vastustaja. Hän toi mukanaan hopea-, kulta- ja vaskiesineitä.
11. Nekin kuningas Daavid pyhitti Herralle, samoin kuin hän oli pyhittänyt sen hopean ja kullan, minkä oli ottanut kaikilta kukistamiltaan kansoilta:
12. Aramilta, Mooabilta, ammonilaisilta, filistealaisilta ja Amalekilta, sekä sen saaliin, minkä hän oli ottanut Hadadeserilta, Rehobin pojalta, Sooban kuninkaalta.
13. Daavid teki nimensä kuuluisaksi, kun hän palasi voitettuaan Suolalaaksossa edomilaiset, 18000 miestä.
14. Sen jälkeen hän asetti maaherroja Edomiin. Koko Edomiin hän asetti maaherrat, ja kaikki edomilaiset tulivat Daavidin palvelijoiksi. Näin Herra antoi Daavidille voiton, mihin tahansa tämä meni.
15. Daavid hallitsi koko Israelia ja teki kaikelle kansalleen sitä, mikä on oikeaa ja vanhurskasta.
16. Jooab, Serujan poika, oli sotajoukon ylipäällikkönä, ja Joosafat, Ahiludin poika, oli kanslerina.
17. Saadok, Ahitubin poika, ja Ahimelek, Ebjatarin poika, olivat pappeina, ja Seraja oli kirjurina.
18. Benaja, Joojadan poika, oli kreettien ja pleettien päällikkönä. Daavidin pojat olivat hoviprinsseinä*.
____________________________________
Joh 14:15-31
15. Jos te rakastatte minua, te pidätte minun käskyni.
Pyhä Henki tulee
16. Minä olen pyytävä Isältä, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iäti,
17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä. Te taas tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän luonanne ja on oleva teissä.
18. En minä jätä teitä orvoiksi. Minä tulen teidän luoksenne.
19. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua, mutta te näette minut. Koska minä elän, tekin tulette elämään.
20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
21. Jolla on minun käskyni ja joka noudattaa niitä, hän rakastaa minua. Joka rakastaa minua, häntä Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”
22. Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: “Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?”
23. Jeesus vastasi: “Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani, ja Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja teemme asumuksen hänen luonaan.
24. Joka ei rakasta minua, ei noudata minun sanojani. Teidän kuulemanne sana ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25. Tämän minä olen puhunut teille ollessani teidän luonanne.
26. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, opettaa teille kaikkea ja muistuttaa teille kaikesta, mitä minä olen sanonut teille.
27. Rauhan minä jätän teille. Oman rauhani minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä pelätkö.
28. Te kuulitte minun sanovan teille: ‘Minä menen pois ja tulen teidän luoksenne.’ Jos te rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi.
29. Minä olen nyt sanonut sen teille ennen sen toteutumista, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.
30. Minä en enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään [osaa ja valtaa].
31. Jotta maailma ymmärtäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä.”
____________________________________
Ps 119:33-48
33. Opeta minulle, Herra, käskyjesi tie, niin minä seuraan sitä loppuun asti.
34. Anna minulle ymmärrys noudattaakseni sinun lakiasi ja seuratakseni sitä koko sydämestäni.
35. Auta minua vaeltamaan sinun käskyjesi polkua, sillä se on haluni.
36. Taivuta sydämeni sinun käskyihisi, ei väärän voiton puoleen.
37. Käännä silmäni pois katselemasta turhuutta ja anna minulle virvoitus teilläsi.
38. Toteuta palvelijallesi lupauksesi, joka on annettu sinua pelkääville.
39. Poista minusta pelkäämäni häväistys, sillä sinun oikeutesi säädökset ovat hyviä.
40. Minä kaipaan sinun asetuksiasi. Sinun vanhurskautesi virvoittakoon minua.
41. Tulkoon minulle, Herra, sinun armosi ja apusi lupauksesi mukaan,
42. että minä voisin vastata herjaajalleni. Sinun sanaasi minä turvaan.
43. Älä ota suustani peräti pois totuuden sanaa, sillä sinun oikeutesi säädöksiin minä panen toivoni.
44. Minä tahdon alati noudattaa sinun lakiasi, aina ja iäti.
45. Silloin minä vaellan vapain mielin. Sinun säädöksiäsi minä kysyn.
46. Sinun käskyistäsi minä puhun kuningasten edessä enkä joudu häpeään.
47. Minä iloitsen sinun käskyistäsi, sillä ne ovat minulle rakkaita.
48. Sinun käskyjesi puoleen minä kohotan käteni. Ne ovat minulle rakkaita. Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi.
____________________________________
Snl 15:33
33. Herran pelko on ohjaus viisauteen, ja kunnian edellä käy nöyryys.