RAAMATTU LÄPI VUODESSA
toukokuu 5
____________________________________
Tuom 21:1 – Ruut 1:22
21. LUKU
Vaimoja benjaminilaisille
1. Israelin miehet olivat vannoneet Mispassa ja sanoneet: “Ei kukaan meistä anna tytärtään benjaminilaiselle vaimoksi.”
2. Kansa tuli Beeteliin, ja he istuivat siellä iltaan asti Jumalan edessä, korottivat äänensä, itkivät katkerasti
3. ja sanoivat: “Miksi, oi Herra, Israelin Jumala, on Israelissa käynyt niin, että Israelista nyt puuttuu yksi heimo?”
4. Varhain seuraavana päivänä kansa nousi ja rakensi sinne alttarin ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja.
5. Israelilaiset sanoivat: “Onko missään Israelin heimossa ketään, joka ei ole tullut seurakunnan kanssa tänne Herran eteen?” Siitä, joka ei tulisi Herran luo Mispaan, oli vannottu ankara vala: “Hän on rangaistava kuolemalla.”
6. Israelilaisten tuli sääli veljeään Benjaminia, ja he sanoivat: “Tänä päivänä on yksi heimo hakattu pois Israelista.
7. Mitä meidän on tehtävä, että jäljelle jääneet saavat vaimoja? Mehän olemme vannoneet Herran kautta, ettemme anna heille tyttäriämme vaimoiksi.”
8. He kysyivät: “Onko Israelin heimoissa ketään, joka ei ole tullut Herran eteen Mispaan?” Kävi selville, että Gileadin Jaabeksesta ei ollut ketään tullut leiriin, seurakuntakokoukseen.
9. Kun kansasta pidettiin katselmus, niin havaittiin, ettei siellä ei ollut ketään Gileadin Jaabeksen asukkaista.
10. Niin kansa lähetti sinne 12.000 sotakuntoista miestä ja käski heitä sanoen: “Menkää ja surmatkaa miekan terällä Gileadin Jaabeksen asukkaat vaimoineen ja lapsineen.
11. Tehkää näin: Kaikki miehenpuolet ja kaikki naiset, jotka ovat yhtyneet mieheen, vihkikää tuhon omiksi.”
12. Gileadin Jaabeksen asukkaista he löysivät neljäsataa nuorta naista, jotka olivat neitsyitä eivätkä olleet yhtyneet mieheen. He veivät nämä leiriin Siiloon, joka on Kanaanin maassa.
13. Koko kansa lähetti sananviejiä benjaminilaisten Rimmonin kalliolle ja tarjosi heille rauhaa.
14. Niin benjaminilaiset palasivat takaisin, ja heille annettiin ne naiset, jotka oli jätetty henkiin Gileadin Jaabeksen naisista. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet heille.
15. Niin kansan tuli sääli Benjaminia, koska Herra oli tehnyt aukon Israelin heimoihin.
16. Kansan vanhimmat sanoivat: “Mitä meidän on tehtävä, että jäljelle jääneet saisivat vaimoja? Onhan naiset hävitetty Benjaminista.”
17. He sanoivat: “Pelastuneiden perintöomaisuus on jäävä Benjaminille, ettei yksikään heimokunta häviäisi Israelista.
18. Itse me emme voi antaa heille tyttäriämme vaimoiksi, sillä israelilaiset ovat vannoneet ja sanoneet: Kirottu olkoon se, joka antaa vaimon benjaminilaiselle.”
19. Niin he sanoivat: “Joka vuosi vietetään Herran juhlaa Siilossa, joka on pohjoiseen päin Beetelistä, auringon nousuun päin siitä valtatiestä, joka vie Beetelistä Sikemiin, ja etelään päin Lebonasta.”
20. He käskivät benjaminilaisia: “Menkää ja asettukaa väijyksiin viinitarhoihin.
21. Kun näette Siilon tyttärien tulevan ulos karkeloimaan, niin rynnätkää viinitarhoista ja ryöstäkää jokainen itsellenne vaimo Siilon tyttäristä ja lähtekää Benjaminin maahan.
22. Kun heidän isänsä tai veljensä tulevat valittamaan meille, niin me sanomme heille: ‘Lahjoittakaa heidät meille, sillä ei kukaan meistä ole ottanut sodassa vaimoa. Ettehän te ole itse antaneet heitä meille. Muuten olisitte joutuneet vikapäiksi.'”
23. Benjaminilaiset tekivät niin ja ottivat lukumääränsä mukaan itselleen vaimoja karkeloivien joukosta, ryöstäen heidät. Sitten he palasivat perintöosaansa, rakensivat uudestaan kaupungit ja asettuivat niihin.
24. Silloin israelilaisetkin lähtivät sieltä kukin heimoonsa ja sukuunsa, mennen sieltä kukin perintöosalleen.
25. Siihen aikaan Israelissa ei ollut kuningasta. Jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.
Ruut
1. LUKU
Elimelekin perhe Mooabissa
1. Siihen aikaan kun tuomarit hallitsivat [Israelia], tuli nälänhätä maahan. Silloin muuan Juudan Beetlehemin mies muutti vaimonsa ja kahden poikansa kanssa siirtolaiseksi Mooabin maahan.
2. Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa nimi oli Noomi ja hänen kahden poikansa nimet olivat Mahlon ja Kiljon. He olivat efratilaisia Juudan Beetlehemistä. He menivät Mooabin maahan ja jäivät sinne asumaan.
3. Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi jälkeen kahden poikansa kanssa.
4. Pojat ottivat itselleen mooabilaiset vaimot. Toisen nimi oli Orpa ja toisen Ruut. Kun he olivat asuneet siellä noin kymmenen vuotta,
5. kuolivat myös molemmat pojat, Mahlon ja Kiljon. Niin Noomi jäi yksin jälkeen kahdesta pojastaan ja miehestään.
Noomi ja Ruut Beetlehemiin
6. Noomi nousi miniöineen palatakseen takaisin Mooabin maasta, sillä hän oli siellä kuullut, että Herra oli pitänyt kansastaan huolen ja antanut sille leipää.
7. Hän lähti miniäinsä kanssa siitä paikasta, jossa oli oleskellut. Heidän ollessaan matkalla Juudan maahan
8. Noomi sanoi miniöilleen: “Menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin. Herra tehköön teille laupeuden, niin kuin te olette tehneet vainajille ja minulle.
9. Herra suokoon, että saisitte turvan kumpikin miehenne kodissa.” Hän suuteli heitä, mutta he puhkesivat äänekkääseen itkuun
10. ja sanoivat hänelle: “Me seuraamme sinua sinun kansasi luo.”
11. Noomi vastasi: “Kääntykää takaisin, tyttäreni. Miksi te lähtisitte minun kanssani? Voinko minä enää saada poikia miehiksi teille?
12. Kääntykää takaisin, tyttäreni, menkää, sillä minä olen liian vanha joutuakseni miehelään. Vaikka ajattelisinkin: ‘Minulla on vielä toivoa’, ja vaikka vielä tänä yönä joutuisin miehelään ja synnyttäisin poikia,
13. ette kai te kuitenkaan odottaisi, kunnes he kasvaisivat aikuisiksi, ette varmaankaan sulkeutuisi huoneeseen ja olisi miehelään menemättä. Ei, tyttäreni. Minä olen kovin murheissani teidän tähtenne, sillä Herran käsi on sattunut minuun.”
14. He puhkesivat jälleen äänekkääseen itkuun. Orpa suuteli anoppiaan jäähyväisiksi, mutta Ruut ei suostunut eroamaan hänestä.
15. Noomi sanoi: “Kälysi on palannut kansansa ja jumalansa luo, käänny sinäkin kälysi kanssa.”
16. Ruut vastasi: “Älä vaadi minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani.
17. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne tulla haudatuksi. Herra rangaiskoon minua nyt ja vasta, jos muu kuin kuolema erottaa meidät.”
18. Kun Noomi näki, että Ruut oli lujasti päättänyt seurata häntä, hän ei enää puhunut siitä hänen kanssaan.
19. He kulkivat yhdessä, kunnes saapuivat Beetlehemiin. Kun he tulivat Beetlehemiin, koko kaupunki joutui liikkeelle heidän tähtensä, ja vaimot kyselivät: “Onko tuo Noomi?”
20. Hän vastasi heille: “Älkää kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua Maaraksi*, sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkeraa murhetta.
21. Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata. Miksi siis kutsuisitte minua Noomiksi, kun Herra on todistanut minua vastaan ja Kaikkivaltias on tuottanut minulle onnettomuutta?”
22. Niin Noomi palasi miniänsä, mooabilaisen Ruutin, kanssa, joka tuli Mooabin maasta. He saapuivat ohranleikkuun alussa Beetlehemiin.
____________________________________
Joh 4:4-22
4. Hänen oli kuljettava Samarian kautta.
5. Matkallaan hän tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin*, joka oli lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille.
Jeesus Sykarin kaivolla
6. Siellä oli Jaakobin lähdekaivo. Matkasta väsyneenä Jeesus istui kaivon reunalle. Oli noin kuudes tunti*.
7. Eräs samarialainen nainen tuli ammentamaan kaivosta vettä. Jeesus sanoi hänelle: “Anna minulle juoda.”
8. Hänen opetuslapsensa olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa.
9. Samarialainen nainen sanoi Jeesukselle: “Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet seurustele samarialaisten kanssa.
10. Jeesus sanoi naiselle: “Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka sinulta pyytää juotavaa, sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.”
11. Nainen sanoi: “Herra, eihän sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinulla sitten on se elävä vesi?
12. Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?”
13. Jeesus vastasi hänelle: “Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
14. mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan, vaan se vesi, jota minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka pulppuaa ikuiseen elämään.”
15. Nainen sanoi: “Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano, eikä minun tarvitsisi käydä täällä vettä hakemassa.”
16. Jeesus sanoi hänelle: “Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.”
17. Nainen vastasi: “Ei minulla ole miestä.” Jeesus sanoi: “Totta puhuit: ‘Ei minulla ole miestä.’
18. Viisi miestä sinulla on ollut, ja joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.”
19. Nainen sanoi: “Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta.
20. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella. Te taas sanotte, että Jerusalemissa on paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.”
21. Jeesus vastasi: “Nainen, usko minua! Tulee aika, jolloin te ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.
22. Te kumarratte teille tuntematonta. Me kumarramme Häntä, jonka tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.
____________________________________
Ps 105:1-15
105. PSALMI
Herran armotekojen ylistys
1. Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeään, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa.
2. Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistään.
3. Hänen pyhä nimensä olkoon kerskauksenne. Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa.
4. Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojaan.
5. Muistakaa hänen ihmetöitään, mitkä hän on tehnyt, hänen ihmeitään ja hänen suunsa tuomioita,
6. te Aabrahamin, hänen palvelijansa, jälkeläiset, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa.
7. Hän, Herra, on meidän Jumalamme. Hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.
8. Hän muistaa liittonsa ainiaan, säätämänsä sanan tuhanteen* polveen,
9. liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan.
10. Hän vahvisti sen käskyksi Jaakobille, Israelille ainaiseksi liitoksi.
11. Hän sanoi: “Sinulle minä annan Kanaanin maan, se olkoon teidän perintöosanne.”
12. Heitä oli vähäinen joukko, vain harvoja, ja he olivat siellä muukalaisina.
13. He vaelsivat kansasta kansaan ja valtiosta toiseen.
14. Hän ei sallinut kenenkään vahingoittaa heitä, ja hän varoitti kuninkaita heidän tähtensä:
15. “Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa profeetoilleni.”
____________________________________
Snl 14:25
25. Uskollinen todistaja on hengen pelastaja, mutta valheita puhuva on täynnä petosta.