Raamattu vuodessa kesäkuu 13

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

kesäkuu 13
____________________________________

1Kun 11:1-12:19

11. LUKU

Salomon lankeemus

1. Faraon tyttären lisäksi kuningas Salomolla oli monta muuta muukalaista vaimoa, joita hän rakasti: mooabilaisia, ammonilaisia, edomilaisia, siidonilaisia ja heettiläisiä,
2. niiden kansojen naisia, joista Herra oli sanonut israelilaisille: “Älkää yhtykö heihin, älköötkä hekään yhtykö teihin. He varmasti taivuttavat teidän sydämenne seuraamaan omia jumaliaan.” Näihin Salomo kiintyi rakkaudella.
3. Hänellä oli 700 ruhtinaallista puolisoa ja 300 sivuvaimoa. Hänen vaimonsa harhauttivat hänen sydämensä.
4. Kun Salomo vanheni, hänen vaimonsa taivuttivat hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän enää ollut ehyin sydämin Herralle, Jumalalleen, antautunut, kuten hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut.
5. Salomo lähti seuraamaan Astartea, siidonilaisten jumalatarta, ja Milkomia, ammonilaisten iljetystä.
6. Salomo teki sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, eikä uskollisesti seurannut Herraa, kuten hänen isänsä Daavid oli tehnyt.
7. Salomo rakensi Kemokselle, mooabilais-iljetykselle, uhrikukkulan sille vuorelle, joka on itään päin Jerusalemista, ja samoin Moolokille, ammonilaisten iljetykselle [epäjumalalle].
8. Näin hän teki mieliksi kaikille muukalaisille vaimoilleen, jotka suitsuttivat ja uhrasivat omille jumalilleen.

Jumalan tuomio Salomolle

9. Herra vihastui Salomoon siitä, että hänen sydämensä oli kääntynyt pois hänestä, Israelin Jumalasta, joka kahdesti oli ilmestynyt hänelle
10. ja nimenomaan kieltänyt häntä seuraamasta muita jumalia. Hän ei noudattanut tätä Herran kieltoa.
11. Sen johdosta Herra sanoi Salomolle: “Koska sinun on käynyt näin, ja koska et ole pitänyt liittoani ja noudattanut käskyjäni, jotka sinulle annoin, minä repäisen valtakunnan sinulta ja annan sen palvelijallesi.
12. Isäsi Daavidin tähden en kuitenkaan tee tätä sinun päivinäsi. Sinun poikasi kädestä minä sen repäisen.
13. Koko valtakuntaa en silti repäise: yhden heimon minä annan pojallesi palvelijani Daavidin tähden ja Jerusalemin tähden, jonka olen valinnut.”

Hadad

14. Herra nostatti Salomolle vastustajaksi edomilaisen Hadadin. Tämä oli edomilaista kuningassukua.
15. Daavid oli ollut sodassa Edomin kanssa. Sotapäällikkö Jooab oli mennyt hautaamaan kaatuneita ja surmannut Edomissa kaikki miehenpuolet.
16. Jooab ja Israelin koko sotaväki oli viipynyt siellä kuusi kuukautta, kunnes he olivat hävittäneet kaikki miehenpuolet Edomista.
17. Hadad oli paennut Egyptiin päin ja hänen kanssaan muutamia edomilaisia miehiä, hänen isänsä palvelijoita. Hadad oli silloin ollut pieni poika.
18. Lähtien liikkeelle Midianista he olivat tulleet Paaraniin. He olivat ottaneet mukaansa miehiä Paaranista ja tulleet Egyptiin faraon, Egyptin kuninkaan, luo. Tämä oli antanut hänelle talon, määrännyt hänelle elatuksen ja antanut hänelle myös maata.
19. Hadad oli päässyt faraon suureen suosioon, niin että tämä oli antanut hänelle vaimoksi kälynsä, kuningatar Tahpeneen sisaren.
20. Tahpeneen sisar oli synnyttänyt hänelle pojan, Genubatin, jonka hän oli vieroittanut faraon palatsissa. Genubat oli jäänyt faraon palatsiin, faraon lasten joukkoon.
21. Kun Hadad Egyptissä kuuli, että Daavid oli mennyt lepoon isiensä luo, ja että sotapäällikkö Jooab oli kuollut, Hadad sanoi faraolle: “Päästä minut menemään omaan maahani.”
22. Farao sanoi hänelle: “Mitä sinulta puuttuu minun luonani, koska haluat mennä omaan maahasi?” Hän vastasi: “Ei mitään, mutta päästä minut.”

Reson

23. Jumala nostatti Salomolle vastustajaksi myös Resonin, Eljadan pojan, joka oli paennut herransa Hadadeserin, Sooban kuninkaan, luota.
24. Tämä kokosi miehiä ympärilleen ja oli partiojoukon päällikkönä silloin, kun Daavid surmasi heitä. He menivät sitten Damaskoon, asettuivat sinne, ja hänestä tuli Damaskon hallitsija.
25. Reson oli Israelin vastustaja niin kauan kuin Salomo eli ja teki sille pahaa kuten Hadadkin. Hän inhosi Israelia, ja hänestä tuli Aramin kuningas.

Jerobeam

26. Salomon palvelija Jerobeam, Nebatin poika, efraimilainen Seredasta, kohotti hänkin kätensä kuningasta vastaan. Hänen äitinsä Serua oli leskivaimo.
27. Hän joutui kohottamaan kätensä kuningasta vastaan seuraavalla tavalla. Salomo rakensi Milloa ja sulki siten aukon isänsä Daavidin kaupungissa.
28. Jerobeam oli kyvykäs mies. Kun Salomo näki, kuinka tämä nuori mies teki työtä, hän asetti Jerobeamin kaiken Joosefin heimolle kuuluvan pakkotyön valvojaksi.

Ahian ennustus

29. Kun Jerobeam kerran oli lähtenyt Jerusalemista, siilolainen profeetta Ahia kohtasi hänet tiellä. Tämä oli puettuna uuteen viittaan, ja he olivat kahdenkesken kedolla.
30. Ahia tarttui Jerobeamin uuteen viittaan, joka hänellä oli yllään, repäisi sen 12 kappaleeksi
31. ja sanoi hänelle: “Ota itsellesi 10 kappaletta, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ‘Minä repäisen valtakunnan Salomon kädestä ja annan 10 heimoa sinulle.
32. Yksi heimo jääköön hänelle palvelijani Daavidin tähden ja Jerusalemin kaupungin tähden, jonka olen valinnut kaikista Israelin sukukunnista.
33. Näin on tapahtuva, koska he ovat hylänneet minut ja kumartaneet Astartea, siidonilaisten jumalatarta, Kemosta, Mooabin jumalaa, ja Milkomia, ammonilaisten jumalaa, eivätkä ole vaeltaneet minun teitäni, eivät tehneet sitä, mikä on oikein minun silmissäni, eivätkä noudattaneet käskyjäni ja ohjeitani, kuten Salomon isä Daavid teki.
34. Kuitenkaan en ota hänen kädestään koko valtakuntaa. Minä annan hänen olla ruhtinaana koko elinaikansa palvelijani Daavidin tähden, jonka minä valitsin, koska hän noudatti minun käskyjäni ja säädöksiäni.
35. Mutta hänen poikansa kädestä minä otan kuninkuuden ja annan sen sinulle, nimittäin ne 10 heimoa.
36. Hänen pojalleen annan yhden heimon, että palvelijallani Daavidilla aina olisi lamppu palamassa edessäni Jerusalemissa, siinä kaupungissa, jonka olen valinnut itselleni asettaakseni nimeni siihen.
37. Minä otan sinut ja annan hallittavaksesi kaiken, mitä haluat. Sinusta tulee Israelin kuningas.
38. Jos olet kuuliainen kaikessa, mitä minä käsken sinun tehdä, vaellat minun teitäni ja teet sitä, mikä on oikein silmissäni, noudattaen säädöksiäni ja käskyjäni, kuten palvelijani Daavid teki, niin minä olen sinun kanssasi ja rakennan sinulle pysyvän talon, kuten rakensin Daavidille, ja annan Israelin sinulle.
39. Siitä syystä minä nöyryytän Daavidin jälkeläiset, en kuitenkaan ainiaaksi’.”
40. Salomo koetti saada surmatuksi Jerobeamin, mutta tämä pakeni Egyptiin Suusakin, Egyptin kuninkaan, luo. Hän oli Egyptissä Salomon kuolemaan asti.
41. Mitä muuta Salomosta on kerrottavaa, kaikesta, mitä hän teki, ja hänen viisaudestaan, se on kirjoitettuna Salomon historiassa.

Salomon hallitusaika ja kuolema

42. Aika, minkä Salomo hallitsi Jerusalemissa koko Israelia, oli 40 vuotta [971-931 eKr.].
43. Salomo meni lepoon isiensä luo ja hänet haudattiin isänsä Daavidin kaupunkiin. Hänen poikansa Rehabeam tuli kuninkaaksi hänen sijaansa.

JAKAUTUNUT VALTAKUNTA: ISRAEL JA JUUDA 12-22 (931-722 eKr.)

12. LUKU

Valtakunta jakautuu

1. Rehabeam meni Sikemiin, sillä koko Israel oli tullut sinne tekemään hänet kuninkaaksi.
2. Jerobeam, Nebatin poika, oli kuullut siitä. Hän oli ollut Egyptissä, jonne hän oli paennut kuningas Salomoa, ja asunut siellä.
3. Israelilaiset olivat lähettäneet kutsumaan hänet. Niin Jerobeam ja koko Israelin kansa tulivat Sikemiin. He sanoivat Rehabeamille:
4. “Sinun isäsi teki ikeemme raskaaksi. Mutta huojenna sinä nyt se kova työ, jota isäsi teetti, ja se raskas ies, jonka hän pani kannettavaksemme, niin me palvelemme sinua.”
5. Hän vastasi heille: “Menkää ja odottakaa kolme päivää ja tulkaa sitten takaisin minun luokseni.” Niin kansa meni.
6. Kuningas Rehabeam neuvotteli niiden vanhojen kanssa, jotka olivat palvelleet hänen isäänsä Salomoa, kun tämä vielä eli. Hän kysyi: “Kuinka te neuvotte vastaamaan tälle kansalle?”
7. He vastasivat: “Jos sinä tänä päivänä rupeat tämän kansan palvelijaksi ja palvelet heitä, jos kuuntelet heitä ja annat heille heidän mielensä mukaisen vastauksen, niin he ovat sinun palvelijoitasi kaiken elinaikasi.”
8. Rehabeam kuitenkin hylkäsi tämän neuvon, jonka vanhat hänelle antoivat, ja neuvotteli niiden nuorten miesten kanssa, jotka olivat kasvaneet hänen kanssaan ja palvelivat häntä.
9. Hän kysyi heiltä: “Kuinka te neuvotte minua vastaamaan tälle kansalle, joka on sanonut minulle: ‘Huojenna se ies, minkä isäsi on pannut kannettavaksemme’?”
10. Nuoret miehet, jotka olivat kasvaneet hänen kanssaan, vastasivat hänelle: “Tämä kansa on pyytänyt sinulta: ‘Sinun isäsi teki meidän ikeemme raskaaksi, mutta huojenna sinä sitä meiltä’. Sano heille: ‘Minun pikkusormeni on paksumpi kuin isäni lantio.
11. Jos siis isäni on sälyttänyt selkäänne raskaan ikeen, niin minä teen ikeenne vielä raskaammaksi. Jos isäni on kurittanut teitä raipoilla, minä kuritan teitä piikkiruoskilla’.”
12. Jerobeam ja koko kansa tulivat Rehabeamin luo kolmantena päivänä, kuten kuningas oli käskenyt: “Tulkaa takaisin minun luokseni kolmantena päivänä.”
13. Kuningas antoi kansalle kovan vastauksen, hyläten sen neuvon, minkä vanhat olivat antaneet hänelle.
14. Hän sanoi heille nuorten miesten neuvon mukaan: “Jos isäni on tehnyt teidän ikeenne raskaaksi, minä teen sen vielä raskaammaksi. Ja jos isäni on kurittanut teitä raipoilla, minä kuritan teitä piikkiruoskilla.”
15. Kuningas ei siis kuullut kansaa. Herra sen niin salli täyttääkseen sanansa, jonka Hän oli siilolaisen Ahian kautta puhunut Jerobeamille, Nebatin pojalle.
16. Kun koko Israel totesi, ettei kuningas heitä kuunnellut, kansa vastasi kuninkaalle: “Mitä osaa meillä on Daavidiin? Ei meillä ole perintöosaa Iisain poikaan. Majoillesi, Israel! Hoida nyt itse asiasi, Daavidin suku!” Israelilaiset palasivat koteihinsa.

Rehabeam Juudan kuninkaana (931-913 eKr.)

17. Rehabeamista tuli vain Juudan kaupungeissa asuvien israelilaisten kuningas.
18. Kun kuningas Rehabeam lähetti verotöiden valvojan Adoramin israelilaisten luo, he kivittivät hänet kuoliaaksi. Silloin kuningas Rehabeam nousi kiireesti vaunuihinsa ja pakeni Jerusalemiin.
19. Näin Israel luopui Daavidin suvusta, ja niin on ollut tähän päivään asti.

____________________________________

Apt 9:1-25

9. LUKU

Saulin kääntymys

1. Saul puuskui yhä vihaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan. Hän meni ylimmäisen papin luo
2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagogille, että keitä sen tien vaeltajia hän vain löytäisi, miehiä tai naisia, hän saisi tuoda heidät vangittuina Jerusalemiin.
3. Hänen ollessaan matkalla ja lähestyessään Damaskoa taivaasta leimahti äkkiä valo hänen ympärillään.
4. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: “Saul, Saul, miksi vainoat minua?”
5. Hän kysyi: “Kuka olet, herra?” Ääni vastasi: “Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
6. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun on tehtävä.”
7. Miehet, jotka matkustivat Saulin kanssa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä ääntä*, mutta eivät nähneet ketään.
8. Saul nousi maasta, mutta avatessaan silmänsä hän ei nähnyt mitään. Toiset taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.
9. Hän oli kolme päivää sokeana, ei syönyt eikä juonut.

Ananias ja Saul

10. Damaskossa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra sanoi hänelle näyssä: “Ananias!” Hän vastasi: “Tässä olen, Herra.”
11. Herra sanoi hänelle: “Nouse ja mene kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saul-nimistä tarsolaista miestä. Hän rukoilee.
12. Hän on nähnyt näyssä Ananias-nimisen miehen tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päälleen, että hän saisi näkönsä takaisin.”
13. Ananias vastasi: “Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa.
14. Hänellä on täälläkin ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka huutavat avuksi sinun nimeäsi.”
15. Mutta Herra sanoi hänelle: “Mene, sillä hän on minulle valittu ase viemään nimeäni kansojen, kuningasten ja Israelin lasten eteen.
16. Minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen on kärsittävä minun nimeni tähden.”
17. Ananias lähti ja meni sisälle taloon, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: “Veljeni Saul, Herra lähetti minut, Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit, että saisit näkösi takaisin ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä.”
18. Hänen silmistään putosivat heti kuin suomukset, ja hän sai näkönsä. Hän nousi, ja hänet kastettiin.
19. Nautittuaan ruokaa hän vahvistui. Hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkin aikaa.

Saul Damaskossa

20. Saul julisti heti synagogissa Jeesusta, että hän on Jumalan Poika.
21. Kaikki, jotka kuulivat häntä, hämmästyivät ja sanoivat: “Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa hävitti niitä, jotka huutavat avuksi tätä nimeä? Eikö hän ole tullut tänne viedäkseen heitä vangittuina ylipappien käsiin?”
22. Saul sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset hämmästyksiin näyttämällä toteen, että Jeesus on Kristus.

Salahanke ja pako

23. Jonkin ajan kuluttua juutalaiset neuvottelivat keskenään, miten tappaisivat hänet.
24. Heidän salahankkeensa tuli kuitenkin Saulin tietoon. He vartioivat porttejakin yötä päivää saadakseen hänet surmatuksi.
25. Eräänä yönä hänen opetuslapsensa auttoivat hänet pakoon laskemalla hänet muurin aukosta korissa alas.

____________________________________

Ps 131:1-3

131. PSALMI

Osaansa tyytyvän rukous

1. Matkalaulu. Daavidin psalmi.
   Herra, sydämeni ei ole ylpeä, eivät silmäni ole korskeat, enkä tavoittele asioita, jotka ovat minulle liian suuria ja käsittämättömiä.
2. Minä olen viihdyttänyt ja tyynnyttänyt sieluni: kuin kylläinen lapsi äidin helmassa, kuin kylläinen lapsi, niin on sieluni minussa.
3. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja ainiaan.

____________________________________

Snl 17:4-5

4. Paha ihminen kuuntelee häijyjä huulia, petollinen kuuntelee pahoja kieliä.
5. Joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa. Toisen onnettomuudesta iloitseva ei jää rankaisematta.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top