Miten pitäisi ymmärtää ne Jeesuksen sanat, joissa hän toteaa, että jos kätesi, jalkasi tai silmäsi viettelee sinua syntiin, revi ne irti?
Mikäli se pitäisi ottaa täysin kirjaimellisesti, Jeesuksella ei olisi kuin kädettömiä, jalattomia ja sokeita seuraajia. Kyse on vertauskuvallisesta ilmaisusta, jolla Jeesus tarkoitti että kiusausta tulee paeta. Ei pidä ruveta leikkimään synnin kanssa. Se vie yleensä mennessään. Paras ja ainoa keino on pyytää Jeesuksen nimessä anteeksi syntejään, uskoa ne anteeksi ja väistää mahdollisuuksien mukaan tilanteita, joissa joutuu kyseisen synnin kanssa kosketuksiin. Esimerkiksi Joosef toimi juuri näin joutuessaan Potifarin vaimon kiusaamaksi. Hän lähti pakoon.
Vastaaja: Jarmo Sormunen
Oikea kysymys tämän päivän kristityille on:
A) Pakenenko kiusausta?
VAI
B) Etsiydynkö mieluummin kiusauksen lähteille?
Tänä päivänä olemme lähempänä kiusauksia kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Kiusaus on useimmiten vain yhden klikkauksen päässä. Valvokaamme ja rukoilkaamme, sillä liha on heikko. Tunnustetaan synnit ja uskotaan ne anteeksi. Turvataan Jeesukseen.
Langenneelle ihmiselle Saatana heittää ison joukon syytöksiä ja valheita. Yksi niistä on, että enää et voi palata Jeesuken luokse ja että nyt olet viimein mennyttä. Se ei pidä paikkaansa. Vaikka lankeaisimme kuinka monta kertaa tahansa, niin aina voi tehdä parannuksen. Parannuksen tekeminen tulisi olla positiivinen asia uskovalle: Näin saan kääntää selkäni synnille ja palata ristin Herran luokse, joka rakastaa minua eniten. On mahtavaa palata Jeesuksen luokse ja tunnustaa synnit sekä rukoilla armoa ettei tarvitsisi enää palata sellaisen pariin, mistä ei seuraa mitään hyvää. Kiitos Jeesus kaikesta pitkämielisyydestäsi minua kohtaan!
Vastaaja: Olli-Pekka Jalovaara