Armolahjoista    / Onni

Raamattu opettaa Jumalan antavan omilleen armolahjoja. Ne on annettu seurakunnalle palvelemisen välineiksi. Jumala toimii niiden kautta tänäänkin. Ylilyöntien tai alilyöntien takia niitä ei kannata heittää kokonaan pois. Raamattu kehottaa: ”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa.” (1Ts 5:19-22) Jumala haluaa kirkastaa niiden kautta Kristusta seurakuntansa keskellä.

Kokemuksemme ohjaavat yleensä suhtautumistamme armolahjoihin enemmän kuin Jumalan sana. Pettymysten tai pelkojen tähden saatamme torjua koko alueen. Toisaalta armolahjoista saattaa tulla kristillisyytemme keskeisin teema, jopa ohi Kristuksen sovitustyön. Olen itsekin samalla viivalla. Asenteisiini armolahjoista vaikuttavat omat kokemukseni, jotka ovat hyvin myönteisiä. Olen saanut elää mielestäni raittiin karismaattisuuden keskellä – joskus kuivemman ja joskus vireämmän. Mutta olen nähnyt Jumalan toimivan lahjojensa kautta ja siunaavan niiden kautta omiaan, myös itseäni. Kuitenkaan sekään ei saisi ohjata mielipiteitäni armolahjoista yli Jumalan sanan. Opetuksen puute on yksi aikamme seurakunnan suurin vamma tällä alueella, opettaahan Raamattu kuitenkin armolahjoista monessa kohdassa (esim. 1 Kr 12-14: Rm 12). Apostoli Paavalikaan ei halunnut pitää seurakuntalaisia tietämättöminä, vaan opetti niistä rohkeasti ja tasapuolisesti.

Seurakuntien työntekijöiden pitäisi tänäänkin noudattaa tätä Paavalin esimerkkiä. Heidän tulisi itse anoa Jumalalta näitä lahjoja – olla avoimia ottamaan niitä vastaan, kun Jumala tahtoo antaa – ja opettaa muitakin. Paavalin asenne armolahjoja kohtaan kelpaa meillekin esimerkiksi. Hän suhtautui niihin hyvin myönteisesti. Hän kehotti anomaan ja käyttämään niitä ahkerasti ja taitavasti.Paavali kehotti anomaan parhaimpia armolahjoja. Näin hän selvästi arvotti lahjat sen mukaan, miten paljon ne rakentavat seurakuntaa. Profetoimisen lahjasta voi olla uskovien yhteisölle paljon apua Jumalan rakkauden kirkastamisessa ja Jumalan sanan ”aktualisoimisessa”. Myöskään esimerkiksi kielillä puhumista ei pitäisi vähätellä – sanoihan apostolikin puhuvansa kielillä enemmän kuin kukaan karismaattisista korinttolaisista. Kuitenkin seurakunnan keskellä hän kehotti kommunikoimaan ymmärrettävästi.

Paavali kehotti arvioimaan armolahjojen käyttää. Mitään ei saisi ottaa vastaan vain siksi, että joku sanoo Jumalan puhuvan hänen kauttaan. Mitään ei saisi niellä karvoineen päivineen. Kaikki pitäisi arvioida Jumalan sanalla. Sellainen karismaattisuus, jossa ei uskalleta arvioida julistajia ja sanomia, tekee karhunpalveluksen Jumalan antamille lahjoille. Ne vääntyvät vähitellen toteuttamaan johtajien eikä Jumalan tahtoa. Niiden käytöstä tulee inhimillistä puuhastelua, josta uupuu Jumalan pyhyys. Niistä häviää uskottavuus.Jos joku profetoi Jumalan nimessä, noiden sanojen pitäisi toteutua. Jos ne eivät toteudu, äänessä on ollut väärä profeetta. Raamattu varottaa vastedes kuuntelemasta tällaista profeettaa. 5Ms 18:21-22 ”Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: ’Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?’ niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä.” Hengen sanomat, tulevat ne missä muodossa tahansa on arvioitava – mielellään paikan päällä – Jumalan sanalla. Jokaisella kristityllä on oikeus ja velvollisuus tähän arviointiin. Mutta käytännössä erityisesti seurakunnan johtajan, rukous- tai raamattupiirin vetäjän ja muiden profeettojen tulisi ottaa vetovastuu tällaisesta koettelemisesta. Kyse on, paitsi seurakunnan varjelemisesta, myös profeetan auttamisesta. Yhteisellä arvioilla seurakunta vapauttaa profeetan ja ottaa vastuun sanomasta.

Armolahjoista puhutaan monella tavalla ja monessa merkityksessä, usein sekaisinkin. Raamattukin puhuu niistä erilaisissa kategorioissa. Esimerkiksi olemme toisaalta Jumalan lahjoja toisille (Ef 4: ), toisaalta kaikki on Jumalan lahjaa, toisaalta tärkein armolahja on iankaikkinen elämä (Rm 6:23) ja toisaalta meillä on erilaisia armolahjoja (Rm 12:6). Jonkinlaisen selvyyden saamiseksi olen itse mieltänyt armolahjat seuraavanlaiseksi kokonaisuudeksi. Armolahjojen takana on koko kolminaisuus, ei ainoastaan esimerkiksi kolmas persoona. 1Kr 12:4-7 ”Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama; ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama. Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.” Näissä jakeissa tulee esiin mielenkiintoisella tavalla esiin kolminaisuus: Armolahjat (”ihmelahjat”) yhdistetään Pyhään Henkeen (j.4), palvelutehtävät Poikaan (j.5) ja voimavaikutukset Isään (j.6). He vaikuttavat yhdessä ja eri tavoin. Ihmelahjat eivät ole ainoa armolahja-alue.
Meillä on ainakin kolmenlaisia armolahjoja: luonnollisia lahjoja, palvelu- eli kutsumuslahjoja ja ihmelahjoja.

• Luonnollisiin Jumalalta saamiimme lahjoihin voimme lukea esimerkiksi luonteemme, taipumuksemme, opitut kykymme, koulutuksemme jne. Rm 6:12-13:n mukaan palvelemme luonnostamme lahjoillamme väärää isäntää. ”älkään siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.” Uskoon tullessamme Jumala haluaa puhdistaa nuo lahjat ja ottaa ne käyttäänsä. Tästä on yksi parhaimpia esimerkkejä Paavali itse. Hän oli luonnostaan nero ja äärimmäisen lahjakas monilla alueilla. Damaskon tiellä Jeesus riisui hänet kaikesta omasta taidollisuudesta, kun Sauluksesta tuli talutettava mies. Hän tajusi palvelleensa kaikilla lahjoillaan itseään eikä Jumalaa, vaikka oli toisin kuvitellut. Pyhän Hengen saatuaan Jumala antoi hänelle – vaikkakin lyhyen koulutusvaiheen kautta – tehtävän palvella Kristusta noilla samoilla, mutta puhdistetuilla lahjoilla.
• Saamaamme kutsumukseen Paavali luettelee Rm 12:3-8:ssa seitsemän palvelulahjaa, joilla saamme palvella seurakunnassa. Nämä kutsumuslahjat korreloivat, vastaavat, suuressa määrin luonnollisia taipumuksiamme – vaikkakaan ei välttämättä. Nuo seitsemän kutsumusta ovat: profeetta, opettaja, kehottaja, laupeuden harjoittaja, avustaja, antaja ja johtaja. Oman kutsumuksen läytäminen auttaa palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiä vapaalla mielellä – ei tarvitse ottaa koko rykmentin murheita. Silloin voi uskollisemmin asioida annetulla leiviskällä.
• Ihmelahjat voi nähdä sitten eräänlaisina työkaluina palvellessamme saamallamme kutsumuksella. Paavali luettelee niitä yhdeksän kappaletta 1Kr 12:8-11:ssa: ”Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo.” Nämä lahjat eivät yleensä korreloi luonnonlahjojen kanssa, mutta niiden suhteen voi niin halutessaan nähdä yhtäläisyyksiä kutsumukseen. Esimerkiksi laupeudenharjoittajalle olisi apua profetian tai tiedon sanojen lahjasta, opettajalle viisauden sanoista, johtajalle ihmeitä tekevän uskon lahjasta jne.Pyhä Henki jakaa kullekin niin kuin Hän tahtoo. Ihmelahjoja ei pidä opetella tai harjoitella. Kehotan välttämään kaikenlaisia ”profeettakouluja”, jossa opetellaan esimerkiksi profetoimista tai näkyjen näkemistä. Noilla konsteilla avataan ovet sielun , eikä niinkään Hengen toiminnalle. Pyhä Henki antaa suvereenisti, niin kuin tahtoo. Häntä ei tarvitse neuvoa tai manipuloida antamaan. Pelkkä pyytäminen riittää. En usko Paavalin tarkoittaneen esim. profetoimisen tavoittelemisella psyykkistä visioimista ja eräänlaista ”senkunvaanrupeatpuhumaanjanäkemäänkuvia” – menetelmää. Kyse on pikemminkin tietoisesta pyytämisestä ja valmiudesta käyttää lahjoja, jos Jumala niitä antaa. 

Vastaaja: Jarmo Sormunen