Nämä kaksi Raamatun kohtaa varoittavat samanlaisesta itsensä pettämisestä. Kyse on sellaisista ihmisistä, jotka kyllä saattavat käyttää oikeita sanoja, mutta eivät käytännässä elä eivätkä pyrikään elämään niiden mukaan. Jeesus ei merkitse heille pelastavaa sijaisuhria vaan jotakin muuta – kenties ihmeitä tekevää voimaa. Tällainen henkilö ei tunne Jeesusta eikä pelastavaa uskoa. Se että sanoo uskovansa Jeesukseen, ei vielä riitä, mikäli käsitys Jeesuksesta on väärä ja/tai samalla elää laittomuudessa.
Johannes puhuu Jeesuksen tunnustamisesta Kristukseksi, Voidelluksi. Johanneksen sanojen taustalla on ilmeisesti julistus, jonka mukaan Jeesus tuli jumalalliseksi Kristukseksi vasta kastehetkellä ja lakkasi olemasta Kristus ennen kuolemaansa ristillä. Näin Jeesus olisi ollut vain ihminen, johon “aiooni-Kristus” asettui asumaan joksikin aikaa. Johannes sanoo, että “ei”, Jeesus oli ja on Jumala kaiken aikaa – ei vain tuon kolme ja puoli vuotta. Jeesus on oikea Jumala ja oikea ihminen samassa persoonassa. Joka tämän kieltää, kieltää itseltään täydellisen ja riittävän uhrin, jonka jumala-ihminen Jeesus antoi Golgatalla meidän edestämme. Jos ristillä kuoli vain ihminen Jeesus, hänen kuolemansa ei hyödytä meitä. Mutta jos ja kun Golgatalla kuoli ihminen ja Jumala Jeesus, hänen uhrikuolemansa riittää meidän sovitukseksemme. Joka näin ollen tunnustaa Jeesuksen jumala-ihmiseksi ja ojentautuu elämässään sen mukaisesti, pelastuu. Kyse ei ole ainoastaan tiettyjen sanojen sanomisesta vaan vakaumuksesta, jonka mukaan ihminen elämässään suuntautuu. Ei riitä, että vain sanoo uskovansa Jeesukseen, jos kuitenkin elämällään ja muilla sanoillaan Hänet kieltää.
Monet meediot ja selvänäkijätkin sanovat uskovansa Jumalaan ja jopa Jeesukseen, mutta heidän Jeesuksensa on erilainen kuin klassisen kristinuskon Jeesus.Mt 7:21-23 “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekä me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’. Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.”Nämä kerran aikojen lopulla Jeesuksen luokse tulevat ennustajat , riivaajien ulosajajat ja voimallisten tekojen tekijät ovat käyttäneet elämänsä aikana oikeita sanoja. Jumala näyttää Jeesuksen mukaan sitoutuneen näihin sanoihin jopa niin, että on tapahtunut ihmeitä. Mutta voimalliset teot ja ihmeet eivät takaa sitä, että heidän asenteensa ja motiivinsa olisivat olleet kunnossa. Vaikka he ovat käyttäneet Herran nimeä, he ovat eläneet laittomuudessa ja siten kieltäneet uskonsa, jota ovat suullisesti tunnustaneet.
Vastaaja: Jarmo Sormunen