Vastaa kysymykseenPedon luku    / Ymmällään oleva

Johannes kirjoittaa Ilm 13:18:ssa: “Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”Raamatussa siis kehotetaan tämän luvun 666 laskemiseen – mutta viisaudella. Sen miettiminen ei siis voi olla väärin. Ongelmat nousevat siinä, millaisen aseman me laskuillemme annamme. Onko se “profeetallista sanaa” vai saako se olla ainoastaan meidän oma mielipiteemme?Hepreassa, kreikassa (ja myös esimerkiksi venäjässä) on kirjaimilla oma lukuarvonsa. Niitä laskemalla on saatu monien johtajien nimiä: Nero, Hitler, Stalin, Gorbatshov, Romano Brodi, paavi, Bill Gates jne. Voidaan sanoa, että monet heistä ovatkin antikristuksen hengessä hallinneita “pikku” antikristuksia.

Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan (1Jh 2:18): “Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.”Vielä emme kuitenkaan ole nähneet tuota yhtä. Mutta, kun hän nousee, tunnemme hänet hänen elämästään, hedelmistään ja sanomastaan. Aivan varmaa on, että hänenkin nimestään on laskettavissa lukuarvo 666, eikä vain yhdellä konstilla, sopivia etunimiä yhdistelemällä tai ASCII -muodossa, kuten Gatesin kohdalla, vaan ilmeisesti useammallakin tavalla.

Paavin tiarassa lukevan lyhenteen, joka tulee sanoista “Jumalan Pojan sijainen”, on myös tulkittu muodostavan lukuarvon 666. Vaikka voidaankin hyvällä syyllä sanoa, että roomalaiskatolisen kirkon paavius on täysin epäraamatullinen ja häpeämättömän julkeita piirteitä sisältävä instituutio, antikristuksen samaistaminen paaviksi on ongelmallista. Raamattu näet puhuu kahdesta pedosta maallisesta ja uskonnollisesta, joista jälkimmäinen tukee maallista johtajaa ja antaa sille kaiken valtansa. Pedon luvun laskemiseen kehottava kohta puhuu nimenomaan lopun ajallisesta koko maailman johtajasta, maallisesta antikristuksesta, joka korottaa itsensä lopulta jumalaksi ja palvottavaksi. Tuo luku ei koske uskonnollista eli ns. toista petoa, joka Ilm 13:11 kertoo.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top