Kysymykseen miksi joku uskoo ja toinen ei on mahdotonta. vastata. Ihmisellä on kyky vastata Jumalan kutsuun ”ei”.
Jumala on varmasti oikeudenmukainen, ja kutsuu jokaista luokseen tavalla tai toisella. Emme voi syyttää Häntä siitä, että joku ei ole taivaassa. Hän teki kaikkensa jo Golgatalla. Vastuu on jokaisella ihmisellä itsellään ja samalla myös kristillisellä seurakunnalla, jonka pitäisi kertoa evankeliumi kaikille.
Jumalan kutsu on voimassa kaiken aikaa. Joskus ihminen on herkempi ottamaan tuon kutsun vastaan kuin toisena aikana. Sitä Raamattu ei kuitenkaan opeta, että ihmistä kutsuttaisiin vain kaksi tai kolme kertaa. Tuo Jobin kirjasta lainattu olettamus perustuu kohtaan Job 33:29-30. Se on osoitettu erityisesti Jumalan omalle, Hänestä etääntyneelle ihmiselle. Usein sitä käytetään evankelioimisen yhteydessä ikäänkuin motivoimaan uskoon tulemisen tärkeyttä ja kiireellisyyttä. Sillä on ikään kuin helppo vähän ”kiristää”. Todellisuudessa meillä on kuitenkin useampiakin etsikkoaikoja kuin vain nuo kolme. Raamatun mukaan tämä päivä on kaikkein otollisin uskoon tulemiselle ja Jumalan lapseksi pääsemiselle (Hb 3:7,15; 4:7).
Meistä Jumala toimii yleensä liian hitaasti. Emmekä me pysty avaamaan rakkaittemme korvia, vaikka kuinka tahtoisimme. Mutta Jumala onneksi kykenee siihen. Hän kuulee esirukouksemme.
Vastaaja: Jarmo Sormunen