Mainitsemasi kohta korostaa, että kristityllä on velvollisuus rakastaa lähimmäistään. Samalla se näyttäisi kieltävän ylipäätään kaiken lainaamisen. Näin tätä kohtaa ei ymmärtääkseni kuitenkaan pidä ymmärtää. Jeesus itse sanoi Mt 5:42: ”Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.” Mikäli Jeesus olisi kieltänyt kaiken lainaamisen, Hän ei olisi kehottanut seuraajiaan antamaan lainaksi, vaan pikemminkin lahjoittamaan.
Raamattu kieltää ymmärtääkseni kristityiltä sellaisen velan ottamisen, jota ei kyetä maksamaan takaisin eli ylivelkaantumisen. Mutta lainankin ottaminen voi olla osa suunnitelmallista taloudenhoitoa. Silloin kun voi hoitaa lainansa ja on varmistanut sen, ettei lainanantaja missään tapauksessa kärsi vahinkoa, on ymmärtääkseni mahdollista lainata.
Eri asia on sitten se, missä määrin lainaaminen sitoo meidän ratkaisujamme. Missä määrin velkamme ohjaavat elämäämme? Missä määrin jatkuvan kuluttamisen kulttuuri on saanut meidät tavoittelemaan elintasoa, johon meillä ei yksinkertaisesti olisi varaa? Monissa perheissä on jouduttu tekemään kipeitä ratkaisuja, joita ei muuten oltaisi tehty, ellei velkataakka sitä vaatisi. Esimerkiksi molempien puolisoiden työhän menemisestä ja lasten päiväkotiin viemisestä olisi luovuttu, mikäli velkatilanne olisi sen sallinut. On helppo elää yli varojen. Aikamme talous on rakentunut pitkälti lainaamisen kulttuurille. Jatkuvan kasvun illuusio saa kristitytkin ajattelemaan, että saavutettu elintaso pysyy ja kasvaa ja että palkat nousevat vuosittain. Se ei kuitenkaan ole varmaa. Ainoa varma asia on Jumalan armo ja uskollisuus. Hän voi auttaa meitä taloudellisissakin vaikeuksissamme. Samalla Hän kuitenkin opettaa meitä laskemaan elämässämme kustannukset niin ikuisuuden kuin tämänkin elämän kysymyksissä. Sellainen kuluttaminen, jossa eletään yli varojen, ei ole Jumalan tahto. Sen sijaan suunnitelmallinen taloudenhoito on Hänenkin mieleen. Joskus siihen voi liittyä lainaaminen.
Vastaaja: Jarmo Sormunen