kymmenykset    / Hanna ja Jorma

Kysymyksiä Raamatusta VANHACategory: Rahakymmenykset    / Hanna ja Jorma
vastausn asked 2 vuotta ago

Vapaissa suunnissa korostetaan kymmenyksien maksamista. Sen maksamisen sanotaan olevan kuitenkin vapaaehtoista. Miksi luterilaisessa kirkossa ei ole puhuttu mitään kymmenyksistä, on vain kirkollisvero. Tuoko kymmenysten maksaminen erityistä siunausta ja millaista. Entä jos taloudellinen tilanne on niin tiukka ettei pysty maksamaan esim työttämyys ,velat lasten auttaminen jne.

2 Answers
vastausn answered 2 vuotta ago

Kymmenysten korostaminen tai niiden opettamatta jättäminen on suoraan kytköksissä siihen järjestelmään, jolla kukin kirkkokunta toimintansa rahoittaa. Kirkollisvero mahdollistaa toiminnan ilman että kukaan tarvitsee ketää sen enempää taloudellisesti kuin muutenkaan. Ns. vapaat suunnat ja myös kirkon sisällä toimivat järjestät taas ovat riippuvaisia vapaaehtoisesta kannatuksesta. Toiminnan ja jäsenistään aktivoinnin kannalta vapaaehtoiseen uhraamiseen perustuva käytäntö on ilman muuta parempi.
 
Raamattu kehottaa asettamaan Jumalan etusijalle kaikessa, myös taloudessa. Olemme saaneet kaiken Jumalalta, emmekä voi maksaa sitä takaisin. Mutta kymmenyskäytännön kautta opimme asettamaan Hänet ykköseksi mahdollisesti muillakin alueilla. Kymmenysten antaminen ei ole kiinni varallisuudesta. On hyvä opetella siihen silloin, kun varoja on vähän, esimerkiksi opiskeluaikana. Silloin on helpompi tottumuksesta antaa silloinkin kun tuloja on enemmän.
 
Kymmenysten antaminen tuo siunausta siinä mielessä, että kristitty näkee Jumalan pitävän huolen myös taloudesta. Kun annat kymmenyksesi heti päältä, on mielenkiintoista nähdä, että Jumala auttaa Sinua loppukuussa selviytymään maksuistasi (edellyttäen, että et elä reilusti yli varojen). Eräs ystäväni toteaa usein, että Jumala kyllä maksaa takaisin, mutta usein toisessa valuutassa. Jumalan antama Siunaus ei aina ole taloudellista.

Uhraaminen ei ole meille luonnollista eikä helppoa. Rahapussi tulee yleensä viimeisenä uskoon, sanotaan. Eikä sen usko ole kovin juurevaa. Taloudellisen uhraamisen tulisi olla säännöllistä. Silloin tälläin kolehtihaaviin laitettu seteli ei edusta apostoli Paavalin 1 Korinttolaiskirjeen 16. luvussa peräänkuuluttamaa suunnitelmallisuutta. Lisäksi antamisemme tulisi olla prosentuaalista, menestymisemme mukaan.
 
Yksi apu taloudellisen uhraamisen opetteluun on kymmenyskäytäntö. Siinä yhtyvät niin säännöllisyys, suunnitelmallisuus kuin prosentuaalisuuskin. Niin kuin Aabraham antoi vapaaehtoiset kymmenyksensä Melkisedekille, samoin me voimme antaa vapaaehtoiset kymmenyksemme Kristukselle, jota ‘Vanhurskauden Kuningas’ profeetallisesti kuvaa. Kysymys ei ole siis lain täyttämisestä, vaan Jumalan asettamisesta ensimmäiselle tilalle. Kymmenysten myötä opimme antamaan Hänelle ykköspaikan mahdollisesti muillakin elämämme alueilla kuin talouden hoidossamme. Lisäksi Raamattu liittää kymmenysten antamiseen lupauksen Jumalan huolenpidosta. Uhraaminen lisää Paavalin mukaan keskinäistä yhteyttä. Se tuo kiitosta Jumalalle ja on todistuksena myös uskosta osattomille. Sen hengelliset vaikutukset ovat vähintään yhtä merkittäviä kuin aineelliset.

Vastaaja: Jarmo Sormunen

vastausn answered 2 vuotta ago

Kymmenysten antaminen vähentää myös rahan valtaa elämässämme. Antaessani huomaan yhä paremmin ettei minun tarvitsekaan takertua rahoihin vaan Jeesukseen. Jumalan mielenlaatu on antaa ja antamalla me opiskelemme sitä sekä samalla seuraamme Jeesusta.

Lopuksi vielä muutama Raamatun jae antamaan lisää inspiraatiota.

  • Luuk. 6:38 Antakaa, niin teille annetaan.
  • Luuk.6:38 sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.
  • Luuk.12:29-31 29 Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan. 31 Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa.

Vastaaja: Olli-Pekka Jalovaara

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.
Scroll to Top