Kymmenyksistä.    / kirkkokansalainen

Kysymyksiä Raamatusta VANHACategory: AntaminenKymmenyksistä.    / kirkkokansalainen
vastausn asked 2 vuotta ago

Vastasit melko perusteellisesti esitettyyn kysymyksiin kymmenyksistä tällä palstalla.
Itseäni kirkkoon kuuluvana hieman kuitenkin jäi arveluttamaan,miksi väheksyit “silloin tälläin” kolehtiin laitettua lahjaa. Mielestäni esim. tämän lahjan perille meno on kirkon organisaatiossa paljon varmempaa kun esim. jossain muissa tapauksissa. Vai onko lahjan antamisen tapa tai toistuvuuden tiheys kuinka tarkkaan raamatussa määritelty?

1 Answers
vastausn answered 2 vuotta ago

Antamisessa on tärkeintä asenne. Raamattu kehottaa antamaan alttiisti (2Kr 8:1) ja sen mukaan on varoja on, eikä sen mukaan kun niitä ei ole.Kaikki mikä auttaa kasvamaan antamisessa, on myönteistä. Muun muassa säännällisyys helpottaa antamista. Kehottaessaan esimerkiksi korinttolaisia antamaan omastaan Juudean puutteessa oleville pyhille apostoli Paavali rohkaisi heitä laittamaan talteen viikottain menestymisensä mukaan (1Kr 16:2). On hyvä antaa säännöllisesti, mutta on hyvä antaa myäs silloin tällöin, varsinkin jos samanaikaisesti huolehtii myös kymmenyksistään. Sillä Raamattu rohkaisee meitä antamaa Herralle menestymisemme mukaan. Mitä tulee lahjan perille menoon, en tietenkään epäile, etteivätkä kirkollisille järjestäjille annettavat varat menisi sinne, mihin niiden luvataankin menevän. Herätyskristittynä annan kuitenkin mielelläni sellaisiin hankkeisiin, jotka edistävät suoraan evankeliumin etenemistä. Näin sanoessani en tietenkään kiellä humanitäärisenkin avun tärkeyttä.

Vastaaja: Jarmo Sormunen

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.
Scroll to Top