Uudelleen avioituminen    / Tiukkapipo

Kysymyksiä Raamatusta VANHACategory: AvioliittoUudelleen avioituminen    / Tiukkapipo
vastausn asked 5 vuotta ago

Käsitykseni mukaan Raamattu ei salli uudellen avioitumista, muutuinkuin puolison kuoleman jälkeen. Valitettavasti nykyinen kanta tuntuu löystyvän niinkuin kaikki muukin (homous jne.). Mikähän kansanlähetyksen kanta on tähän asiaan ja mitä itse henkilökohtaisesti ajattelet asiasta?

1 Answers
vastausn answered 5 vuotta ago

Tämä kysymys herättää voimakkaita tunteita. Ymmärrän uudelleen avioitumisen olevan mahdollista ainoastaan kahdessa tapauksessa: aviopuolison kuoltua tai aviopuolison tehtyä aviorikokseen.

Mt 5:32 “Jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.”. Jeesuksen avioeron kieltävään sääntöön näyttää tämän jakeen mukaan olevan yksi poikkeus – aviopuolison kuoleman lisäksi. Aviorikos oikeutti syyttömän osapuolen ottamaan eron. Tämän pohjalta on mahdollista nähdä niin, että aviopuolison uskottomuus antaa moraalisen oikeutuksen myös uudelleen avioitumiselle. Näin tulkittaessa ’hylätyllä’ henkilöllä tarkoitetaan sitä, joka on tehnyt huorin ja jonka toinen Jeesuksen antaman mahdollisuuden mukaisesti on hylännyt. Tällöin hylkääjä, eli viaton osapuoli, olisi vapaa avioitumaan uudelleen.Tämä on henkilökohtainen näkökulmani asiaan.
 
Kansanlähetys-liikkeessä, niinkuin muissakin yhteisöissä, on toisenlaistakin kantaa. Monet eivät hyväksy tätä jälkimmäistä poikkeusta ja toiset taas ovat valmiita löytämään muitakin syitä uudelleen avioitumisen hyväksymiseksi. En siis puhu koko liikkeen suulla. Itse noudatan käytännössä tätä linjaa. En suostu vihkimään eronneita, kuin siinä tapauksessa, että puoliso on kuollut tai tehnyt huorin ja lähtenyt toisen matkaan.

Vastaaja: Jarmo Sormunen

Scroll to Top