RAAMATTU LÄPI VUODESSA
huhtikuu 15
____________________________________
Joos 11:1 – 12:24
11. LUKU
Pohjois-Kanaanin valloitus
1. Kun Jaabin, Haasorin kuningas, kuuli tästä, hän lähetti sanan Joobabille, Maadonin kuninkaalle, Simronin kuninkaalle, Aksafin kuninkaalle
2. ja niille kuninkaille, jotka asuivat pohjoisessa vuoristossa, Arabaassa Kinneretista etelään päin, Sefelassa ja Doorin kukkuloilla lännessä,
3. kanaanilaisille itään ja länteen, amorilaisille, heettiläisille, perissiläisille ja jebusilaisille vuoristoon sekä hivviläisille Hermonin juurelle Mispan maahan.
4. Nämä lähtivät liikkeelle kaikkine joukkoineen. Väkeä oli kuin hiekkaa meren rannalla sekä ylen paljon hevosia ja sotavaunuja.
5. Kaikki nämä kuninkaat liittoutuivat, tulivat ja leiriytyivät yhdessä Meeromin veden* rannalle sotiakseen Israelia vastaan.
6. Herra sanoi Joosualle: “Älä pelkää heitä, sillä huomenna tähän aikaan minä annan heidät kaikki voitettuina Israelin valtaan. Heidän ratsujensa vuohisjänteet sinä katkot, ja heidän vaununsa sinä poltat tulessa.”
7. Joosua ja hänen johtamansa sotajoukko yllätti heidät Meeromin veden rannalla ja hyökkäsi heidän kimppuunsa.
8. Herra antoi heidät Israelin käsiin, niin että se voitti heidät ja ajoi heitä takaa suureen Siidoniin, Misrefot-Majimiin ja itään päin Mispan laaksoon asti. Israelilaiset voittivat heidät, päästämättä pakoon ainoaakaan heistä.
9. Joosua teki heille, kuten Herra oli hänelle sanonut: Heidän ratsujensa vuohisjänteet hän katkoi, ja heidän vaununsa hän poltti tulessa.
10. Sitten Joosua palasi ja valloitti Haasorin, surmaten miekalla sen kuninkaan. Haasor oli muinoin kaikkien näiden kuningaskuntien pääkaupunki.
11. Israelilaiset surmasivat miekan terällä ja vihkivät tuhon omaksi jokaisen siellä olevan, niin ettei jäänyt jäljelle ainoaakaan henkeä. Haasorin Joosua poltti tulella.
12. Kaikki nämä kuninkaankaupungit ja niiden kuninkaat Joosua sai valtaansa. Hän surmasi miekan terällä niiden asukkaat ja vihki heidät tuhon omiksi, kuten Herran palvelija Mooses oli käskenyt.
13. Kukkuloilla olevista kaupungeista Israel ei polttanut ainoaakaan, paitsi Haasorin, jonka Joosua poltti.
14. Kaiken näistä kaupungeista saatavan saaliin ja niiden karjan israelilaiset ryöstivät itselleen. Kaikki ihmiset he surmasivat miekan terällä ja tuhosivat heidät, jättämättä eloon ainoaakaan.
15. Kuten Herra oli käskenyt palvelijaansa Moosesta, niin Mooses oli käskenyt Joosuaa, ja niin Joosua teki. Hän ei jättänyt tekemättä mitään kaikesta siitä, mistä Herra oli antanut Moosekselle käskyn.
16. Joosua valloitti koko tämän maan, Vuoriston, koko Negevin ja koko Goosenin maan, Sefelan ja Araban*, niin myös Israelin vuoriston ja sen kukkulamaat.
17. Hän valloitti alueen Seiriin päin kohoavasta Halakinvuoresta Baal-Gaadiin, Libanoniin ja Bekaanlaaksoon Hermoninvuoren juurelle. Kaikki heidän kuninkaansa hän sai valtaansa ja teloitti heidät.
18. Joosua kävi pitkään sotaa kaikkia näitä kuninkaita vastaan.
19. Ainoakaan kaupunki ei tehnyt rauhaa Israelin kanssa, paitsi Gibeonissa asuvat hivviläiset. Kaikki muut vallattiin asevoimalla.
20. Herralta tämä tuli: hän paadutti heidän sydämensä, niin että he kävivät taisteluun Israelia vastaan, jotta heidät armotta vihittäisiin tuhon omiksi ja hävitettäisiin, kuten Herra oli antanut Moosekselle käskyn.
Anakilaisten jättikansa
21. Siihen aikaan Joosua meni ja hävitti anakilaiset vuoristosta, Hebronista, Debiristä ja Anabista, koko Juudan vuoristosta ja koko Israelin vuoristosta. Joosua vihki heidät kaupunkeineen tuhon omiksi.
22. Israelilaisten maahan ei jäänyt anakilaisia. Vain Gassaan, Gatiin ja Asdodiin heitä jäi.
23. Näin Joosua valloitti koko maan, aivan kuten Herra oli Moosekselle puhunut. Joosua antoi sen perintöosaksi Israelille, heidän heimoilleen niiden sukukuntien mukaan. Niin maa pääsi rauhaan sodasta.
12. LUKU
Israelilaisten voittamat kuninkaat
1. Nämä olivat ne maan kuninkaat, jotka israelilaiset voittivat ja joiden maan he ottivat omakseen tuolla puolella Jordanin, auringonnousun puolella, maan Arnonjoesta Hermonin vuoreen ja koko itäpuolisen Arabaan.
2. Siihon, amorilaisten kuningas, joka asui Hesbonissa ja hallitsi maata Arnonjoen rannalla olevasta Aroerista ja jokilaakson keskikohdalta, sekä puolta Gileadia Jabbok-jokeen saakka, joka on ammonilaisten rajana,
3. Arabaa Kinneretin järven ja Kuolleenmeren itärantaan saakka, Beet-Jesimotin tienoille ja etelään päin Pisgan rinteiden juurelle asti.
4. He ottivat omakseen Oogin, Baasanin kuninkaan, alueen, hänen, joka oli viimeisiä refalaisia ja asui Astarotissa ja Edreissä,
5. halliten Hermonin vuorta, Salkaa ja koko Baasania gesurilaisten ja maakatilaisten alueeseen saakka ja toista puolta Gileadia, Hesbonin kuninkaan Siihonin alueeseen asti.
6. Herran palvelija Mooses ja israelilaiset olivat voittaneet heidät, ja Mooses oli antanut maan omaksi ruubenilaisille, gaadilaisille ja puolelle Manassen heimoa.
7. Nämä olivat ne maan kuninkaat, jotka Joosua ja israelilaiset voittivat Jordanin tällä puolella, länsipuolella, Libanonista, Bekaanlaaksossa olevasta Baal-Gaadista Seiriin päin kohoavaan Halakinvuoreen saakka. Heidän maansa Joosua antoi Israelin heimojen omaksi, kullekin heimolle sille määrätyn osuuden.
8. Vuoristossa, Sefelassa, Arabaassa, rinnemaissa, erämaassa ja Negevissä, heettiläisten, amorilaisten, kanaanilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten maan:
9. Jerikon kuningas yksi, lähellä Beeteliä olevan Ain kuningas yksi,
10. Jerusalemin kuningas yksi, Hebronin kuningas yksi,
11. Jarmutin kuningas yksi, Laakiin kuningas yksi,
12. Eglonin kuningas yksi, Geserin kuningas yksi,
13. Debirin kuningas yksi, Gederin kuningas yksi,
14. Horman kuningas yksi, Aradin kuningas yksi,
15. Libnan kuningas yksi, Adullamin kuningas yksi,
16. Makkedan kuningas yksi, Beetelin kuningas yksi,
17. Tappuahin kuningas yksi, Heeferin kuningas yksi,
18. Afekin kuningas yksi, Lassaronin kuningas yksi,
19. Maadonin kuningas yksi, Haasorin kuningas yksi,
20. Simron-Meronin kuningas yksi, Aksafin kuningas yksi,
21. Taanakin kuningas yksi, Megiddon kuningas yksi,
22. Kedeksen kuningas yksi, Karmelin juurella olevan Jokneamin kuningas yksi,
23. Doorin kukkuloilla olevan Doorin kuningas yksi, Gilgalin seudun kansojen kuningas yksi,
24. Tirsan kuningas yksi. Kaikkiaan 31 kuningasta.
____________________________________
Lk 17:11-37
Kymmenen pitalista
11. Ollessaan matkalla Jerusalemiin Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla.
12. Hänen mennessään erääseen kylään häntä vastaan tuli kymmenen pitalista miestä. Nämä jäivät seisomaan loitommaksi
13. ja huusivat: “Jeesus, Mestari, armahda meitä!”
14. Heidät nähdessään Jeesus sanoi heille: “Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat.
15. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä palasi ja ylisti äänekkäästi Jumalaa,
16. lankesi kasvoilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Mies oli samarialainen.
17. Jeesus kysyi: “Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ovat ne yhdeksän?
18. Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet ylistämään Jumalaa kuin tämä muukalainen?”
19. Jeesus sanoi hänelle: “Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”
Jumalan valtakunnan tuleminen
20. Jotkut fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva. Hän vastasi: “Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
21. eikä voida sanoa: ‘Täällä se on’, tai: ‘Tuolla’. Jumalan valtakunta on näet sisällisesti teissä ja teidän keskellänne”*.
Jeesuksen toinen tuleminen
22. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Tulee aika, jolloin te haluaisitte nähdä edes yhden Ihmisen Pojan päivän, mutta ette saa nähdä.
23. Teille sanotaan: ‘Hän on tuolla!’ [tai:] ‘Täällä hän on!’ Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
24. Sillä niin kuin salama välähtää ja loistaa taivaan äärestä sen toiseen ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänään oleva.
25. Mutta ennen sitä hänen on kärsittävä paljon ja jouduttava tämän sukupolven hylkäämäksi.
Aika ennen Kristuksen tuloa
26. Kuten tapahtui Nooan päivinä, niin on käyvä myös Ihmisen Pojan päivinä.
27. Ihmiset söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Niin vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
28. Ja samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat.
29. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se tuhosi heidät kaikki.
30. Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
Uskovien ylösotto
31. Jos sinä päivänä joku on katolla ja hänen tavaransa ovat sisällä talossa, hänen ei pidä mennä alas noutamaan niitä. Älköön pellolla olevakaan palatko takaisin.
32. Muistakaa Lootin vaimoa!
33. Joka pyrkii säilyttämään elämänsä itselleen, kadottaa sen. Mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.
34. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä samalla vuoteella. Toinen otetaan ylös, ja toinen jätetään.
35. Kaksi naista jauhaa yhdessä. Toinen otetaan ylös, toinen jätetään.
36. [Kaksi miestä on pellolla. Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään.]*.
37. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: “Missä, Herra?” Hän vastasi: “Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat.”
____________________________________
Ps 84:1-13
84. PSALMI
Pyhiinvaeltajan laulu
1. Veisuunjohtajalle. Gattilaisittain. Koorahilaisten psalmi.
2. Kuinka ihanat ovat sinun läsnäolosi sijat, Herra Sebaot!
3. Minun sieluni ikävöi ja kaipaa Herran esipihoihin. Sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.
4. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani.
5. Onnellisia ovat ne, jotka asuvat sinun huoneessasi! He kiittävät sinua alati. Sela.
6. Autuaita ovat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessään pyhät matkat!
7. Kun he käyvät Kyynellaakson* kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.
8. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.
9. Herra, Jumala Sebaot, kuule minun rukoukseni, ota se korviisi, Jaakobin Jumala. Sela.
10. Jumala, meidän kilpemme, käännä katseesi, katso voideltusi kasvoja.
11. Yksi päivä sinun esipihoissasi on parempi kuin tuhat muualla. Mieluummin olen vartijana Jumalani huoneen kynnyksellä kuin asun jumalattomien majoissa.
12. Herra Jumala on aurinko ja kilpi. Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.
13. Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka turvaa sinuun!
____________________________________
Snl 13:5-6
5. Vanhurskas vihaa valhepuhetta, mutta jumalattoman meno on iljettävä ja häpeällinen.
6. Vanhurskaus varjelee nuhteettomasti vaeltavan, mutta jumalattomuus syöksee syntisen tuhoon.