Raamattu vuodessa joulukuu 24

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

joulukuu 24
____________________________________

Sak 6:1-7:14

6. LUKU

Neljät vaunut

1. Kohottaessani jälleen katseeni minä näin neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä. Vuoret olivat vaskivuoria.
2. Ensimmäisten vaunujen edessä olivat punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä olivat mustat hevoset,
3. kolmansien vaunujen edessä olivat valkoiset hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä olivat kirjavat, voimakkaat hevoset.
4. Minä kysyin enkeliltä, joka puhutteli minua: “Mitä nämä ovat, Herra?”
5. Enkeli vastasi: “Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuaan kaiken maan Herran edessä.
6. Ne, joitten edessä ovat mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkoiset lähtevät niiden jäljessä. Kirjavat hevoset lähtevät eteläiseen maahan.
7. Nämä vahvat hevoset olivat innokkaita lähtemään liikkeelle kiertelemään maassa.” Hän sanoi: “Menkää kiertelemään maata”. Niin ne kiertelivät maata.
8. Sitten hän huusi minulle: “Ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, tyydyttävät minun Henkeni pohjoisessa maassa*.”

Joosua Kristuksen esikuvana

9. Minulle tuli tämä Herran sana:
10. “Siirtolaisuudessa elävät Heldai, Tobia ja Jedaja ovat saapuneet Baabelista. Mene tänään Joosian, Sefanjan pojan, taloon, johon he ovat tulleet.
11. Ota heiltä vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
12. ja sano hänelle: “Näin sanoo Herra Sebaot: Mies nimeltä Vesa on kasvava omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin.
13. Hän on rakentava Herran temppelin, ja hän on saava kunniaa. Hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellaan. Hän on oleva pappi istuimellaan, ja yksimielisyys vallitsee molempien välillä.
14. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä, Tobiasta, Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
15. Kaukana asuvia tulee rakentamaan Herran temppeliä. Niin te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin käy, jos te kokosydämisesti kuuntelette Herran, Jumalanne, ääntä.”

7. LUKU

Paasto ja Herran sanan kuuleminen

1. Kuningas Dareioksen neljäntenä vuotena Herran sana tuli Sakarjalle kislevkuun 4. päivänä.
2. Beetelistä oli lähetetty Sareser ja Regem-Melek miehineen etsimään Herran armosuosiota
3. ja kysymään Herran Sebaotin temppelin papeilta ja profeetoilta: “Onko minun viidennessä kuussa itkettävä ja noudatettava pidättyvyyttä, kuten olen tehnyt jo monina vuosina?”
4. Minulle tuli tämä Herran Sebaotin sana:
5. “Sano koko maan kansalle ja papeille: Kun te olette paastonneet ja valittaneet viidennessä ja seitsemännessä kuussa jo 70 vuotena*, niin minulleko te olette paastonneet?
6. Kun te olette syöneet ja juoneet, ettekö te ole itsellenne syöneet ja juoneet?
7. Eikö ole näin: pitäkää ne sanat, jotka Herra on julistanut entisten profeettojen kautta, kun Jerusalem ympärillä olevine kaupunkeineen vielä oli asuttuna ja levossa sekä Negev ja Sefeela asuttuina?”
8. Sakarjalle tuli tämä Herran sana:
9. “Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikeuden mukaan, osoittakaa laupeutta ja olkaa armahtavaisia kukin veljellenne.
10. Leskeä, orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako, älkääkä miettikö mielessänne pahaa, kukin veljeään vastaan.
11. Mutta he eivät välittäneet tästä, vaan uppiniskaisina käänsivät selkänsä ja kovettivat korvansa, kieltäytyen kuuntelemasta.
12. He paaduttivat sydämensä timantinkoviksi, etteivät kuulisi lakia ja niitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on lähettänyt Henkensä voimalla entisten profeettojen kautta. Niin Herra Sebaot vihastui ankarasti.
13. Samoin kuin hän huusi, mutta he eivät kuunnelleet, samoin he huusivat, mutta minä en kuunnellut, sanoo Herra Sebaot.
14. Myrskynä minä heidät karkotin teille tuntemattomien kansojen keskuuteen. Maa jäi heidän jälkeensä autioksi menijöistä ja tulijoista. Ihanan maan he tekivät autioksi.”

____________________________________

Ilm 15:1-8

15. LUKU

Viimeiset seitsemän vitsausta

1. Minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja hämmästyttävän: seitsemän enkeliä, joilla oli viimeiset seitsemän vitsausta. Jumalan viha täyttyy niissä.

Voittajat kristallimerellä

2. Minä näin kuin kristallisen* meren, tulella sekoitetun. Pedosta, sen kuvasta ja sen nimen luvusta voiton saaneet seisoivat tällä kristallimerellä, ja heillä oli Jumalan kitarat.
3. He veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä: Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias. Sinun tiesi ovat vanhurskaat ja todet, sinä kansojen Kuningas.
4. Kuka ei pelkäisi sinua, Herra, ja ylistäisi nimeäsi? Olethan sinä yksin pyhä. Kaikista kansoista tullaan kumartamaan sinua, sillä sinun vanhurskaat tuomiosi ovat tulleet julki.
5. Sen jälkeen minä näin: Todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin.
6. Temppelistä lähti seitsemän enkeliä, seitsemän vitsauksen toimeenpanijat. He olivat puettuja puhtaisiin, hohtaviin pellavavaatteisiin, ja rinnan ympärillä heillä oli kultainen vyö.
7. Yksi neljästä olennosta antoi näille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja iäti.
8. Jumalan kirkkaus ja voima täytti temppelin savulla. Kukaan ei voinut mennä sisälle temppeliin, kunnes näiden seitsemän enkelin seitsemän vitsausta oli pantu täytäntöön.

____________________________________

Ps 143:1-12

143. PSALMI

Avunpyyntö hädässä

1. Daavidin psalmi.
Herra, kuule minun rukoukseni, ota korviisi anomiseni. Vastaa minulle uskollisuudessasi ja vanhurskaudessasi.
2. Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä kukaan ei ole vanhurskas sinun edessäsi.
3. Vihollinen vainoaa henkeäni, hän on ruhjonut elämäni maahan ja pannut minut pimeään kuin ammoin kuolleet.
4. Voimani ovat lopussa, sydäntäni kouristaa rinnassani.
5. Minä muistelen muinaisia päiviä, tutkistelen kaikkia sinun töitäsi ja ajattelen kättesi tekoja.
6. Sinun puoleesi minä ojennan käteni. Kuin janoinen maa, niin minun sieluni ikävöi sinua. Sela.
7. Vastaa minulle pian, Herra, minun henkeni nääntyy. Älä peitä minulta kasvojasi, etten tulisi hautaan vaipuvien kaltaiseksi.
8. Suo minun varhain kuulla sinun armostasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun puoleesi minä ylennän sieluni.
9. Pelasta minut vihollisistani, Herra. Sinun luoksesi minä pyrin suojaan.
10. Opeta minua tekemään sitä, mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata.
11. Herra, virvoita minua nimesi tähden, vanhurskaudessasi auta sieluni ahdistuksesta.
12. Tuhoa minun viholliseni armosi tähden ja hävitä kaikki, jotka minua ahdistavat, sillä minä olen sinun palvelijasi.

____________________________________

Snl 30:24-28

24. Neljä on maassa vähäisintä, mutta silti ylen viisasta:
25. Muurahaiset ovat voimaton väki, mutta ne hankkivat leipänsä kesällä.
26. Tamaanit ovat heikko väki, mutta ne laittavat majansa kallioihin.
27. Heinäsirkoilla ei ole kuningasta, mutta koko lauma lähtee järjestyksessä liikkeelle.
28. Lisko* tarttuu kiinni käsin. Kuitenkin se oleskelee kuninkaan linnoissa.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top