RAAMATTU LÄPI VUODESSA
lokakuu 28
____________________________________
Jr 51:54-52:34
54. Kuule, huuto Baabelista, suuri hävityksen melske kaldealaisten maasta!
55. Sillä Herra hävittää Baabelin ja lopettaa sieltä suuren äänten melun. Heidän aaltonsa pauhaavat kuin valtava meri, korkea on heidän äänensä kohina.
56. Hävittäjä käy Baabelin kimppuun, ja sen soturit vangitaan, heidän jousensa. murretaan. Herra on näet Jumala, joka kohtelee kutakin ansion mukaan, Hän maksaa tarkoin.
57. Minä juovutan sen ruhtinaat ja tietäjät, sen käskynhaltijat, päämiehet ja soturit. He nukkuvat ainaiseen uneen eivätkä enää herää, sanoo Kuningas. Herra Sebaot on hänen. nimensä.
58. Näin sanoo Herra Sebaot: Baabelin leveä muuri hajotetaan maahan, ja sen korkeat portit poltetaan. Niin tekevät kansat työtä tyhjän tähden, kansakunnat tulen hyväksi,. ja uuvuttavat itsensä.”
Baabeliin lähetetty profetia
59. Asia, jonka profeetta Jeremia antoi Serajalle, Neerian, Mahsejan pojan, pojalle toimitettavaksi, kun tämä lähti Sidkian, Juudan kuninkaan, kanssa Baabeliin hänen 4. hallitusvuotenaan. (Seraja oli majoituspäällikkö).
60. Jeremia kirjoitti kaikesta Baabelille tulevasta onnettomuudesta erityiseen kirjaan, joka sisälsi kaikki Baabelia vastaan kirjoitetut sanat.
61. Jeremia sanoi Serajalle: “Kun tulet Baabeliin, pidä huoli, että luet kaikki nämä sanat.
62. Sano: Herra, sinä olet puhunut tätä paikkaa vastaan: Sinä olet hävittävä sen, niin ettei siinä ole asukasta, ei ihmistä eikä eläintä, vaan että se jää. ainaiseksi erämaaksi.
63. Kun olet lukenut tämän kirjan loppuun, sido siihen kivi, viskaa se keskelle Eufratia,
64. ja sano: Näin. uppoaa Baabel eikä nouse enää siitä onnettomuudesta, jonka minä sille tuotan, vaan he sortuvat.”
52. LUKU
Sidkia Juudan kuninkaana (597-586 eKr.)
1. Sidkia oli 21-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 11 vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hamutal, Jeremian tytär, Libnasta.
2. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, samoin kuin Joojakim* oli tehnyt.
3. Herran vihan tähden Jerusalemille ja Juudalle kävi näin, kunnes hän vihdoin heitti heidät pois kasvojensa edestä.
4. Sidkia kapinoi Baabelin kuningasta vastaan. Hänen hallituksensa 9. vuotena, sen 10. kuussa, kuukauden 10. päivänä, Nebukadnessar, Baabelin kuningas, hyökkäsi koko sotajoukollaan Jerusalemin kimppuun. He asettuivat leiriin sitä vastaan ja rakensivat sen ympäri saartovarusteet sitä vastaan.
5. Näin kaupunkia piiritettiin kuningas Sidkian hallituksen 11. vuoteen asti.
6. Neljännessä kuussa, kuukauden 9. päivänä, kun nälänhätä ahdisti kaupunkia eikä maaseudun kansallakaan ollut leipää,
7. valloitettiin kaupunki. Kaikki sotilaat pakenivat ja lähtivät ulos kaupungista yöllä molempien muurien välitse vievää porttitietä, joka on kuninkaan puutarhan puolella, kaldealaisten ollessa kaupungin ympärillä, ja he kulkivat Arabaan* päin.
8. Kaldealaisten sotajoukko ajoi kuningasta takaa, ja se saavutti Sidkian Jerikon tasangolla. Hänen koko sotaväkensä oli jättänyt hänet ja hajaantunut.
Sidkian ja johtomiesten tuomio
9. He ottivat kuninkaan kiinni ja veivät hänet Baabelin kuninkaan eteen Riblaan, joka on Hamatin maassa, ja tämä julisti hänelle tuomion.
10. Baabelin kuningas surmautti Sidkian pojat hänen silmiensä edessä, ja myös kaikki Juudan ruhtinaat hän surmautti Riblassa.
11. Sidkialta Baabelin kuningas sokaisutti silmät, kytketti hänet vaskikahleisiin, vei hänet Baabeliin ja pani hänet vankilaan, jossa hän oli kuolinpäiväänsä asti.
Jerusalemin hävitys
12. Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin hallituksen 19. vuotena, 5. kuussa, sen 10. päivänä [kesällä 586 eKr.] tuli Nebusaradan, Baabelin kuninkaan henkikaartin päällikkö, Jerusalemiin.
13. Hän poltti Herran temppelin, kuninkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot. Kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella.
14. Kaldealaisten koko sotajoukko, joka henkikaartin päälliköllä oli mukanaan, repi maahan kaikki Jerusalemin ympärillä olevat muurit.
15. Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, siirsi maasta pois osan kaupungissa jäljellä olevista kansan köyhistä, Baabelin kuninkaan puolelle menneet, ja loput käsityöläisistä.
16. Mutta osan maan köyhistä Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, jätti maahan viinitarhureiksi ja peltomiehiksi.
17. Vaskipylväät, jotka olivat Herran temppelissä, altaiden telineet ja Herran temppelissä olevan vaskialtaan kaldealaiset särkivät ja veivät kaiken niiden vasken Baabeliin.
18. Kattilat, lapiot, veitset, maljat, kupit ja kaikki vaskikalut, joita oli käytetty jumalanpalveluksessa, he veivät pois.
19. Henkikaartin päällikkö otti samoin vadit, hiilipannut, maljat, kattilat, lampunjalat, kupit ja kulhot, jotka olivat läpeensä kultaa tai hopeaa.
20. Molempien pylväiden, altaan ja niiden 12 vaskinaudan, jotka olivat telineiden alla, kaikkien niiden esineiden, jotka Salomo oli teettänyt Herran temppeliin, vaski ei ollut punnittavissa.
21. Pylväistä oli toisen pylvään korkeus 18 kyynärää, ja 12 kyynärän pituinen nauha ulottui sen ympäri. Sen vahvuus oli neljä sormenleveyttä. Se oli ontto.
22. Sen päässä oli pylväänpää vaskesta. Toisen pylväänpään korkeus oli viisi kyynärää, ja pylväänpään päällä oli ristikkokoriste ja sen ympärillä granaattiomenia, kaikki vaskea. Samanlaiset olivat toisessa pylväässä sekä granaattiomenat.
23. Granaattiomenia oli 96 ulospäin. Kaikkiaan granaattiomenia ristikkokoristeen päällä, sen ympärillä, oli sata.
24. Henkivartijain päällikkö otti ylimmäisen papin Serajan ja häntä lähimmän papin Sefanjan sekä kolme ovenvartijaa,
25. ja kaupungista hän otti yhden hoviherran, joka oli sotaväen tarkastaja, seitsemän kuninkaan lähintä miestä, jotka tavattiin kaupungista, sekä sotapäällikön kirjurin, jonka tehtävänä oli ottaa maan kansaa sotapalvelukseen, ja 60 miestä maakansasta, jotka tavattiin kaupungista.
26. Nämä Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, otti ja vei Baabelin kuninkaan eteen Riblaan.
27. Baabelin kuningas teloitutti heidät Riblassa Hamatin maassa. Niin Juuda siirrettiin pois maastaan.
28. Tästä kansasta Nebukadnessar vei pakkosiirtolaisuuteen: 7. vuotena 3023 juutalaista.
29. Nebukadnessarin 18. vuotena 832 henkeä Jerusalemista.
30. Nebukadnessarin 23. vuotena Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, vei 745 juutalaista pakkosiirtolaisuuteen: Yhteensä 4600 henkeä.
Joojakinin pääsy vankilasta
31. Siitä, kun Joojakin/Jekonja, Juudan kuningas, oli viety pakkosiirtolaisuuteen, oli kulunut 37 vuotta. Sen vuoden 12. kuussa, kuukauden 25. päivänä, korotti Evil-Merodak Baabelin kuninkaaksi tulonsa vuotena Juudan kuninkaan Joojakinin pään ja päästi hänen pois vankilasta*.
32. Hän puhutteli tätä ystävällisesti ja asetti hänen istuimensa muiden hänen luonaan Baabelissa olevien kuningasten istuimia ylemmäksi.
33. Hän sai panna pois vanginpuvun ja aina aterioida hänen luonaan, niin kauan kuin eli.
34. Hän sai Baabelin kuninkaalta kuolinpäiväänsä asti elatuksensa, vakinaisen elatuksen, mitä kunakin päivänä tarvitsi.
____________________________________
Tiit 2:15-3:15
2:15 Puhu tätä, kehota ja nuhtele kaikella arvovallalla. Älköön kukaan sinua väheksykö.
3. LUKU
Kristittynä maailmassa
1. Muistuta heitä olemaan hallituksille ja viranomaisille alamaisia, kuuliaisia, kaikkiin hyviin tekoihin valmiita.
2. He eivät saa herjata ketään eikä riidellä, vaan heidän tulee olla lempeitä ja osoittaa kaikinpuolista sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, monenlaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
Uudestisyntyminen ja uudistus
4. Mutta kun Jumalan, Vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme töiden ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta*.
6. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armostaan tulisimme ikuisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
8. Tämä sana on varma. Minä tahdon sinun tähdentävän näitä asioita, että Jumalaan uskovat ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
Karta harhaoppisia
9. Vältä typeriä riitakysymyksiä ja sukuluetteloja sekä kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Karta harhaoppista ihmistä, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti.
11. Sinähän tiedät, että sellainen on joutunut harhaan, tekee syntiä ja itse tuomitsee itsensä.
12. Kun lähetän luoksesi Artemaan tai Tykikuksen, tule viipymättä luokseni Nikopoliin, sillä olen päättänyt viettää talven siellä.
13. Varusta huolellisesti matkalle lainoppinut Zeenas ja Apollos, ettei heiltä mitään puuttuisi.
14. Oppikoot meikäläisetkin tarpeen vaatiessa harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi.
15. Tervehdyksen lähettävät sinulle kaikki luonani olevat. Sano terveisiä niille, jotka pitävät meitä rakkaina uskossa. Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.
____________________________________
Ps 100:1-5
100. PSALMI
Palvelkaa Herraa ilolla!
1. Kiitospsalmi. Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.
2. Palvelkaa Herraa iloiten, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemuiten.
3. Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
4. Käykää hänen porteilleen kiittäen, hänen esipihoilleen ylistystä laulaen. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeään.
5. Sillä Herra on hyvä. Hänen armonsa pysyy iäti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.
____________________________________
Snl 26:18-19
18. Kuin surmannuolia ammuskeleva mieletön
19. on mies, joka pettää lähimmäisensä ja sanoo: “Leikillähän minä sen tein.”