Raamattu vuodessa lokakuu 15

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

lokakuu 15
____________________________________

Jr 26:1-27:22

26. LUKU

Jeremian puhe temppelissä

1. Joojakimin, Joosian pojan, Juudan kuninkaan, hallituksen alussa [608 eKr.] Herralta tuli tämä sana:
2. “Näin sanoo Herra: Asetu Herran temppelin esipihaan ja puhu kaikkia niitä Juudan kaupunkeja vastaan, joiden väkeä tulee kumartaen rukoilemaan Herran temppeliin. Puhu heille kaikki ne sanat, mitkä minä käsken sinun puhua heille: Älä jätä pois sanaakaan.
3. Ehkäpä he kuulevat ja kääntyvät kukin pois pahalta tieltään, ja niin minä muutan mieleni ja säästän heidät onnettomuudelta, jolla olen aikonut rangaista heitä heidän pahojen tekojensa tähden.
4. Sano heille: ‘Näin sanoo Herra: Jollette kuuntele minua ja vaella antamani lain mukaan,
5. ettekä kuuntele palvelijaini, profeettain sanoja, niiden, jotka olen varhaisesta alkaen lähettänyt teidän luoksenne, vaikka te ette ole kuunnelleet heitä,
6. niin minä teen tälle temppelille kuten Siilolle, tehden tämän kaupungin kiroussanaksi kaikille maan kansoille’.”
7. Papit, profeetat ja kokoontunut väki kuulivat Jeremian puhuvan nämä sanat Herran temppelissä.
8. Kun Jeremia oli puhunut loppuun kaiken, minkä Herra oli käskenyt hänen puhua koko kansalle, niin papit ja profeetat ja paikalla oleva väkijoukko ottivat hänet kiinni ja sanoivat: “Sinun on totisesti kuoltava!
9. Miksi olet profetoinut Herran nimessä sanoen: ‘Tälle temppelille on käyvä kuten Siilolle, ja tämä kaupunki on tuleva raunioiksi, asujattomaksi’?” Kansanjoukko kokoontui Jeremiaa vastaan Herran temppelissä.
10. Kun Juudan päämiehet kuulivat tästä, he menivät kuninkaan palatsista Herran temppeliin ja istuivat sen uuden portin ovelle.

Jeremian henkeä uhataan

11. Papit ja profeetat sanoivat päämiehille ja koko kansalle: “Kuoleman tuomio tälle miehelle! Hän on profetoinut tätä kaupunkia vastaan, niin kuin olette omin korvin kuulleet.”
12. Jeremia sanoi kaikille päämiehille ja väkijoukolle: “Herra on lähettänyt minut profetoimaan tätä temppeliä ja tätä kaupunkia vastaan kaikki ne sanat, mitkä olette kuulleet.
13. Tehkää siis parannus pahasta vaelluksestanne ja teoistanne ja totelkaa Herran, teidän Jumalanne, ääntä, niin Herra peruuttaa uhkauksensa ja säästää teidät onnettomuudelta, jolla hän on teitä uhannut.
14. Minä olen teidän käsissänne. Tehkää minulle, mitä pidätte hyvänä ja oikeana.
15. Tietäkää kuitenkin, että jos te surmaatte minut, te saatatte viattoman veren päällenne ja tämän kaupungin ja sen asukasten päälle, sillä totisesti Herra on lähettänyt minut teidän luoksenne puhumaan kaikki nämä sanat teidän korvienne kuullen.”

Jeremiaa puolustetaan

16. Silloin päämiehet ja väkijoukko sanoivat papeille ja profeetoille: “Ei kuoleman tuomiota tälle miehelle! Hänhän on puhunut meille Herran, meidän Jumalamme, nimessä.”
17. Muutamat maan vanhimmista nousivat ja sanoivat kansan koko joukolle:
18. “Miika, mooresetilainen, profetoi Hiskian, Juudan kuninkaan, päivinä ja sanoi Juudan koko kansalle: Näin sanoo Herra Sebaot: ‘Siion kynnetään pelloksi, ja Jerusalem tulee kiviraunioksi ja temppelivuori metsäkukkulaksi’.
19. Surmasivatko hänet silloin Hiskia, Juudan kuningas, ja Juudan kansa? Eikö hän peljännyt Herraa ja lepyttänyt häntä, niin että Herra muutti mielensä ja säästi heidät tuholta, jolla oli heitä uhannut? Olemmeko nyt tuottamassa itsellemme suurta onnettomuutta?”

Profeetta Uuria

20. Oli toinenkin mies, joka profetoi Herran nimessä: Uuria, Semajan poika, Kirjat-Jearimista. Hän profetoi tätä kaupunkia ja tätä maata vastaan samalla tavalla kuin Jeremia.
21. Kun kuningas Joojakim sekä kaikki hänen sotapäällikkönsä ja johtomiehensä kuulivat hänen sanansa, kuningas etsi häntä tappaakseen hänet. Sen kuultuaan Uuria pelästyi, pakeni ja meni Egyptiin.
22. Niin kuningas Joojakim lähetti miehiä Egyptiin: Elnatanin, Akborin pojan, ja muita hänen kanssaan.
23. He toivat Uurian Egyptistä ja veivät hänet kuningas Joojakimin eteen. Tämä surmautti hänet miekalla ja heitätti hänen ruumiinsa köyhien hautaan.
24. Mutta Ahikam, Saafanin poika, oli Jeremian suojelijana, eikä häntä jätetty kansan käsiin surmattavaksi.

27. LUKU

Alistukaa Baabelin herruuteen

1. Sidkian*, Joosian pojan, Juudan kuninkaan, hallituksen alussa Herralta tuli Jeremialle tämä sana:
2. Herra sanoi minulle: “Tee itsellesi ies siteineen ja pane se kaulaasi.
3. Lähetä se Edomin, Mooabin, ammonilaisten, Tyyron ja Siidonin kuninkaille niiden lähettiläiden mukana, jotka ovat tulleet Jerusalemiin Sidkian, Juudan kuninkaan luo.
4. Käske heidän sanoa herroilleen: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Sanokaa herroillenne:
5. ‘Suurella voimallani ja väkevällä kädelläni minä olen tehnyt maan sekä sen päällä olevat ihmiset ja eläimet, ja minä annan ne kenelle hyväksi näen.
6. Nyt minä annan kaikki nämä maat Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, palvelijani, käsiin, ja metsän eläimetkin minä annan hänelle, palvelemaan häntä.
7. Kaikki kansat* palvelevat häntä, hänen poikaansa ja hänen poikansa poikaa, kunnes hänenkin maansa aika tulee, ja monet kansat sekä suuret kuninkaat tekevät sen alaisekseen.
8. Sitä kansaa ja sitä valtakuntaa, joka ei tahdo palvella häntä, Nebukadnessaria, Baabelin kuningasta, ja joka ei anna kaulaansa Baabelin kuninkaan ikeeseen, minä rankaisen miekalla, nälällä ja rutolla, sanoo Herra, kunnes teen heistä lopun hänen kädellään.
9. Älkää kuunnelko profeettojanne, tietäjiänne, unianne, ennustelijoitanne ja velhojanne, jotka sanovat teille: ‘Ette te joudu palvelemaan Baabelin kuningasta’.
10. He ennustavat teille valhetta ja toimittavat teidät kauas pois maastanne: Minä karkotan teidät, ja te tuhoudutte.
11. Mutta sen kansan, joka taivuttaa kaulansa Baabelin kuninkaan ikeeseen ja palvelee häntä, minä annan jäädä omaan maahansa, sanoo Herra. Se saa viljellä sitä ja asua siinä.”
12. Sidkialle, Juudan kuninkaalle, minä puhuin aivan samalla tavalla, sanoen: “Taivuttakaa kaulanne Baabelin kuninkaan ikeeseen ja palvelkaa häntä ja hänen kansaansa, niin te saatte elää.
13. Miksi sinun ja kansasi pitäisi kuolla miekkaan, nälkään ja ruttoon, niin kuin Herra on uhannut sitä kansaa, joka ei tahdo palvella Baabelin kuningasta?
14. Älkää kuunnelko niiden profeettojen sanoja, jotka sanovat teille: ‘Ette te joudu palvelemaan Baabelin kuningasta.’ Valhetta he näet profetoivat teille.
15. Minä en ole lähettänyt heitä, sanoo Herra, vaan he profetoivat minun nimessäni valhetta ja saattavat minut karkottamaan teidät, ja te tuhoudutte, te ja nuo profeetat, jotka teille profetoivat.”
16. Papeille ja koko tälle kansalle minä puhuin sanoen: “Näin sanoo Herra: Älkää kuunnelko profeettojanne, jotka sanovat teille: ‘Herran temppelin astiat tuodaan nyt pian takaisin Baabelista.’ Valhetta he näet profetoivat teille.
17. Älkää kuunnelko heitä. Palvelkaa Baabelin kuningasta, niin te saatte elää. Miksi pitäisi tämän kaupungin tulla raunioiksi?
18. Jos he ovat profeettoja ja jos heillä on Herran sana, niin rukoilkoot Herraa Sebaotia, etteivät ne astiat, jotka vielä ovat jäljellä Herran temppelissä, Juudan kuninkaan linnassa ja Jerusalemissa, joutuisi nekin Baabeliin.
19. Sillä näin sanoo Herra Sebaot pylväistä, vaskialtaasta, altaiden telineistä ja muista kaluista, jotka vielä ovat jäljellä tässä kaupungissa,
20. ja joita Nebukadnessar, Baabelin kuningas, ei ottanut mukaansa, kun hän vei Jekonjan, Joojakimin pojan, Juudan kuninkaan, sekä kaikki Juudan ja Jerusalemin ylimykset Jerusalemista pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin.
21. Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, astioista, jotka vielä ovat jäljellä Herran temppelissä, Juudan kuninkaan linnassa ja Jerusalemissa:
22. ‘Nekin viedään Baabeliin, ja sinne ne jäävät siihen päivään asti, jolloin minä Herra, puutun asiaan ja palautan ne tähän paikkaan’.”

____________________________________

2Ts 3:1-18

3. LUKU

Herran sanan levittäminen

1. Lopuksi vielä, veljet: rukoilkaa meidän puolestamme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin kuin teidän keskuudessanne,
2. ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä. Eiväthän kaikki ole uskovia.
3. Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahasta.
4. Me luotamme teihin Herrassa, että te nyt ja vasta teette, mitä me käskemme.
5. Herra ohjatkoon sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.

Kurittomat kristityt

6. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, minkä olette meiltä saaneet.
7. Tiedättehän te itse, miten meidän esimerkkiämme on seurattava. Me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne,
8. emmekä ole ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää. Vaivaa nähden olemme yötä päivää tehneet ahkeraa [ansio]työtä, ettemme olisi kenellekään teille rasitukseksi.
9. Ei niin, ettei meillä olisi siihen oikeutta, vaan me tahdomme olla teille seurattavana esimerkkinä.
10. Jo ollessamme teidän luonanne me säädimme teille, että joka ei tahdo tehdä työtä, hän olkoon myös syömättä.
11. Olemme näet kuulleet joidenkin teistä elävän kurittomasti: He eivät tee työtä, vaan puuhailevat heille kuulumattomissa asioissa.
12. Sellaisia me käskemme ja kehotamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä.
13. Veljet, älkää väsykö tekemästä sitä, mikä on hyvää.
14. Jos joku ei tottele tässä kirjeessä sanomaamme, merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi.
15. Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan ojentakaa kuin veljeä.
16. Itse rauhan Jumala antakoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon kaikkien teidän kanssanne.
17. Omakätinen tervehdys minulta, Paavalilta. Tämä on merkkinä jokaisessa kirjeessäni. Näin minä kirjoitan.
18. Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

____________________________________

Ps 85:1-14

85. PSALMI

Herra lupaa rauhaa kansalleen

1. Veisuunjohtajalle. Koorahilaisten psalmi.
2. Herra, sinä olit ennen suosiollinen maallesi ja palautit Jaakobin poisviedyt*.
3. Sinä annoit anteeksi kansasi pahat teot ja peitit kaikki heidän syntinsä. Sela.
4. Sinä panit pois kaiken vihastumisesi ja lepyit sen hehkusta.
5. Käänny taas meidän puoleemme, sinä pelastuksemme Jumala, älä enää ole meihin vihastunut.
6. Kestääkö vihasi ainiaan, pidätkö vihaa suvusta sukuun?
7. Kunpa virvoittaisit meidät eloon, että kansasi iloitsisi sinussa!
8. Herra, suo meidän nähdä sinun armosi, anna meille apusi.
9. Minä tahdon kuulla, mitä Jumala, Herra, puhuu: hän lupaa rauhaa kansalleen, hurskailleen. Älkööt he jälleen eksykö typeryyteen!
10. Totisesti: hänen apunsa on niiden lähellä, jotka häntä pelkäävät, ja niin maassamme asuu kunnia.
11. Armo ja totuus tapaavat täällä toisensa, vanhurskaus ja rauha suutelevat toisiaan.
12. Uskollisuus versoo maasta, ja vanhurskaus katsoo taivaasta.
13. Herra antaa meille kaikkea hyvää, ja maamme tuottaa satonsa.
14. Vanhurskaus käy hänen edellään ja seuraa hänen askeltensa jälkiä.

____________________________________

Snl 25:16

16. Jos löydät hunajaa, syö sitä kohtuullisesti, ettet kyllästyisi siihen ja sitä oksentaisi.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top