Vapaat suunnat?    / Luterilainen

Kristus ei ole sitonut pelastusta kuulumiseen johonkin tiettyyn kristilliseen yhteisään – vaan uskoon Kristuksen sovitustyöhän. Uskovia, Jumalan lapsia, on kaikissa niissä yhteisöissä, joissa uskotaan kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristuksen syntien sovittajana. On syytä tehdä selvä ero ei-kristillisen harhaopin, kristillispohjaisen harhaopin, kristillisen lahkon sekä klassisen kristinuskon välillä. Ns. vapaat suunnat edustavat Suomessa kaikki nähdäkseni viimemainittua. Vapaat suunnat -nimitys on mielestäni ylipäätään hieman ongelmallinen. Tämän otsikon alle luetut kristilliset yhteisöt edustavat Suomessa hyvinkin erilaisia näkemyksiä. Loppujen lopuksi se, onko jollakin kirkkokunnalla tai yhteisöllä kirkollisverotusoikeutta, ei vielä kuvaa paljonkaan yhteisön uskoa ja opetusta. Se on myöskin melko kevyt yhdistävä tekijä. Luterilaisesta opista poikkeava sakramenttinäkemys ei riitä perusteeksi pitää jotakin liikettä harhaoppisena. Se mitä liike opettaa Kristuksesta ja pelastuksesta, on sittenkin tärkein kysymys.

Ei-kristillistä harhaoppia (esim. buddhalaisuutta, islamia, hinduismia tai New Age -uskonnollisuutta) on Raamatun mukaan kartettava (Tit 3:10-11 ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.”). Sitä ei pidä omaksua, eikä sen edustajaa tule hyväksyä osaksi kristillistä seurakuntaa. Tällainen henkilö on evankelioinnin, ei vihamme kohde, jota Jumala haluaa rakastaa omakseen meidänkin kauttamme – tavalla ja toisella.
Kristillispohjaiseen harhaan (esim. Jehovan todistajat tai mormonismi) on suhtauduttava ymmärtääkseni samalla tavalla. Parasta rakkautta toista ihmistä kohtaan on rakastaa häntä Kristukselle kertomalla evankeliumi ja pitämällä sitä esillä. Mutta jos toinen ei suostu ottamaan evankeliumia vastaan vaan tarjoaa jatkuvasti omaa käsitystään uskonnosta, kristityn pitäisi pidättäytyä jatkuvasta yhteydestä, eikä antautua tietoisesti väärän uskonnollisen manipuloinnin kohteeksi. Puheyhteyden säilyttämisessä ei mielestäni kuitenkaan ole mitään väärää, kunhan molemmat osapuolet tietävät missä toinen seisoo. Kristillisestä lahkosta voidaan puhua silloin, kun yhteisössä kyllä uskotaan Jumalaan ja Jeesukseen, mutta tuodaan Raamatun rinnalle avoimesti jokin toinen ilmoitus. Lisäksi johtajien diktatorinen auktoriteetti, elämästä vieraannuttava yhteys, keskinäinen vakoileminen, jäsenien taloudellinen hyväksikäyttäminen ja lähes kaikkien liikkeen ulkopuolisten suhteiden katkaiseminen ovat selviä lahkon merkkejä. Näitä ilmiöitä on havaittavissa niin kristillisissä kuin ei-kristillisissäkin lahkoissa. Ihminen, joka on kiinni tällaisessa liikkeessä, tarvitsee tukeamme, rakkauttamme, esirukouksiamme ja apuamme – varsinkin pyrkiessään eroon yhteisöstään.

Erilaisissa kristillisissä kirkkokunnissa ja perinteisemmissäkin tunnustuskunnissa voi niissäkin esiintyä ryhmiä, joissa on lahkomaisia piirteitä. Mutta yleensä niissä pyritään kunnioittamaan yksilön vapautta ja oikeutta oppien ja opettajien arvioimiseen. Niissä myös allekirjoitetaan ns. klassiseen kristinuskoon olennaisesti liittyvä apostolinen uskontunnustus. Kristittyjen yhteys perustuu uskovan suhteeseen Kristukseen, ei johonkin kirkkokuntaan kuulumiseen tai kuulumattomuuteen. Jos ihmisellä on yhteys Jeesuksen kanssa, hänellä on myös yhteys toisiin Jumalan lapsiin, vaikka he korostaisivatkin joitakin asioita toisin. Pyhän Hengen kautta tuo yhteys syntyy ja säilyy. Hengen yhteys on kristittyjen välillä olemassa. Mutta sen voi rikkoa riidalla tai ylläpitää rauhalla. Kristitty on kutsuttu sietämään erilaisuutta ja eriäviä mielipiteitäkin. Määrättyyn rajaan saakka.Pyhän Hengen yhteys edellyttää tietynasteista opillista yhteyttä, joka on ilmaistu nimenomaan apostolisessa uskontunnustuksessa. Nämä opillisen yhteyden elementit apostoli Paavali ilmaisee ymmärtääkseni Ef 4:4-6. Jos näistä asioista ollaan samaa mieltä, uskotaan samaan Jeesukseen, samaan armahtajaan.Paavali kirjoittaa: ”…Yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.” Tämä kohta ilmaisee sen, missä kulkee raja kristinuskon ja ei-kristinuskon välillä sekä sen, mistä asioista kristillisissä seurakunnissa tulisi vallita yksimielisyys. Paavali listaa seitsemän asiaa. Näihin sisältyy – yllätys yllätys – myös voimakas näkemys jumaluuden kolmesta persoonasta (yksi Henki, yksi Herra-Jeesus ja yksi Jumala-Isä).

• A. Yksi Ruumis viittaa universaaliin, yhteen maailmanlaajuiseen seurakuntaan, joka koostuu kaikista Jeesukseen uskovista, eri tunnustuskunnista ja seurakunnista. Jollakin yhteisällä ei ole yksinoikeutta taivaaseen
• B. Yksi Henki viittaa Pyhään Henkeen, joka kutsuu ihmisiä pelastukseen. Pyhä Henki on yksi kolmiyhteisen Jumalan persoona.
• C. Yksi Herra viittaa Jeesukseen seurakunnan ainoana Herrana! Alkuseurakunnan uskontunnustus: ”Jeesus on Herra” = ”Jeesus on Jahve”
• D. Yksi Usko viitannee vanhurskauttavaan uskoon Kristuksen sovitustyähän ihmisen ainoana pelastusmahdollisuutena. Ei ole muuta tietä Jumalan luokse, kuin armosta armahdetuksi tuleminen.
• E. Yksi Kaste viitannee, ei vesikasteeseen tai ”henkikasteeseen”, vaan molempiin yhdessä. Uskoon tullessaan ihminen liitetään Pyhän Hengen kautta Kristukseen. Vesikaste on tämän lupaus. Kristillinen kaste on vesikaste ja henkikaste yhdessä, kaste Kristukseen. Mikäli näemme Paavalin tarkoittavan yhdellä kasteella vain jonkin tietyllä tavalla tai tietyssä iässä suoritetun kasteen, ajaudumme itse yhdenlaiseen lahkolaisuuteen, jossa pelastavaksi asiaksi tuleekin kaste, eikä usko Kristukseen.
• F. Yksi Jumala viitaa Jumalaan kaikkien luojana. Hänellä on Luojan oikeus ja asema kaiken yläpuolella. Hänen auktoriteettiaan ei saa asettaa kyseenalaiseksi!Näistä asioista kristittyjen tulee olla samaa mieltä. Niistä ei saa antaa periksi. Kristittyjen yhteys ei ole pelkkää kokemuksen yhteyttä. Se perustuu oikealle opille. Kristittyjen ei tulisi antautua sellaiseen uskonyhteyteen, jossa näihin perusasioihin ei uskota. Mutta esimerkiksi erilaisista kastenäkemyksistä ei pitäisi tulla sellaista tekijää, joka tekee mahdottomaksi kristittyjen välisen henkilökohtaisen yhteyden. Henkilökohtaisesti minulla on paljon ystäviä eri tunnustuskunnista ja meillä on yhteys Kristuksessa Pyhän Hengen kautta, vaikka tiedämmekin ajattelevamme eri tavalla esimerkiksi kasteesta. Silti saan itse iloita omasta hengellisestä kodistani ja kastenäkemyksestäni, muistaen, että Jeesus sittenkin pelastaa – ei viimeisen päälle oikea kastenäkemys. 

Vastaaja: Jarmo Sormunen