Miksi raamatussa ei ole paljon suoremmin Jumalan kolmiyhteisyydestä, vaan ainoastaan erinäisiä viittauksia siihen? Epäilyksiä opin raamatullisuudesta on noussut itselleni aivan valtavasti, kun näin keskeistä asiaa ei siellä oikein suoraan opeteta. Miten asiasta voisi vakuuttua? Kysymys on kuitenkin uskossamme aivan keskeinen, ja kirkolliskokouksissa siitä on aikanaan keskusteltu.
Kolminaisuudesta Raamattu opettaa useissa Raamatun kohdissa mutta itse sana kolminaisuus, kolminaisuusoppi tai kolmiyhteinen Jumala ei siellä esiinny. Ne ovat teologien kehittämiä sanoja kuvaamaan Jumalan kolmea persoonaa ja saattaa toki hämmentää. Se, että Jumala on kolme eri persoonaa Raamatussa on ainutlaatuista ja tuntuu, että Jumala on sen pitänytkin erottavana tekijä ihmisten luomille tekaistuille jumalakuville.
Avaan muutaman näkökulman Jumalan eri persooniin: Isä Jumalaan, poikaan Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen.
1) Vanhassa testamentissa (VT) puhutaan jumalasta monikossa joissain kohdin
– “Ja Jumala sanoi: “Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme” 1.Ms.1:26 Tässä mainitaan Jumalan yhteinen päätös “tehkäämme”. Selvästi osoitetaan, että kyseessä on usean persoonan välinen päätös.
2) Jeesus erittelee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
– “Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” Matt. 28:19. Jeesus selvästi yhdistää tässä Isän, Pojan ja Pyhän hengen auktoriteetin lähetyskäskyssään.
3) Paavali erittelee Isän, Pojan ja Pyhän hengen ja erittelee Heidän eri vaikutuksen.
– “Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!” 2.Kor.13:13 Paavali erittelee Jumalan kolme eri persoonaa heidän voimavaikutustensa kautta.
4) Pietari erittelee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen
– “ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina.” 1.Piet.1:2 Pietari erittelee Jumalan kolme eri persoonaa heidän voimavaikutustensa kautta.
5) Jeesuksen jumaluus ja se, että Hän on yhtä Isän kanssa.
– “Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Joh.1:1 ja ” Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” Joh.1:14. Sana oli Jumala ja tuli meidän keskuuteemme Jeesuksessa Kristuksessa, jotta apostolit saivat katsella.
– “Kristukseen. 9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,” Kol. 2:8-9
– “me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” 1.Joh.5:20 Tässä sanotaan suoraan se, että Jeesus Kristus on Jumala
6) Eri persoonien roolit. Aikaisemmissa esiinotetuissa jakeissa kerrottiin jo mitä eri tehtäviä ja voimavaikutuksia Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on. Jeesus ollessaan maan päällä ruloili Isää sanoen, että “sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. ” Matt.6:13 Selvästi Isällä on ylin auktoriteetti. Jumalasta syntyy Jumala ja näin on myös Pojan, Jeesuksen Kristuksen laita. Hän on Jumala, jolle Isä on antanut oman tehtävän ja sanansa. Pyhälle Hengellä on oma roolinsa olla uskovien sydämessä ja ikäänkuin maan päällä toimeenpanevana valtana. Roolitusta voisi yksinkertaisten kenties kuvata näin: Isä antaa käskyn, Poika sanoittaa sen toteuttaen oman osansa ja Pyhän Henki toteuttaa osansa uskovien sydämissä maan päällä, jonka kautta Isän käsky toteutuu.
7) Jumala on kuitenkin yksi. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä.
– “Minä ja Isä olemme yhtä.” Joh.10:10 Jumalan kolme persoonaa ovat täysin yhtä, vaikka ovatkin kolme eri persoonaa. Yhtä oleminen on kuitenkin oma pohdintansa, johon en nyt tässä lähde. Raamatussa Jumalaan viitataan useimmiten yksikössä, joka on siksi mahdollista että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä. He ovat yhtä lailla Jumalan Sanan takana ja kaiken mitä Jumala Raamatussa edustaa.
Tässä oli lyhyt avaus kolminaisuudesta, joka ei varmastikaan anna kaikkia vastauksia mutta toivottavasti joitakin näkökulmia kuitenkin.
Vastaaja: Olli-Pekka Jalovaara