Mikäli toinen aviopuolisoista on antaututunut jollekulle toiselle, kuin aviopuolisolleen, on hän tehnyt aviorikoksen. Sellaisessa tilanteessa ymmärrän Jeesuksen antaneen luvan hylätä tuo aviorikoksen tehnyt (Mt 5:32). Mutta siinäkään tilanteessa Jeesus ei kehottanut siihen!
Jos aviorikoksen tehnyt haluaa palata takaisin aviopuolisonsa luokse, on tällä mahdollisuus – ja rakkaudesta nouseva kutsumuskin – antaa anteeksi ja ottaa toinen takaisin. Kuitenkin tilanteessa, jossa toinen käyttää toistuvasti hyväkseen puolisonsa armahtavaisuutta, on syytä laittaa raja. Molempien kannalta – myös sen, joka on pettänyt – on tärkeätä, että valhe paljastuu ja totuus tulee julki. Loputon toisen hyväksikäyttäminen ja hyväksikäytetyksituleminen hajottaa sisäisesti ja ajaa pahimmillaan toisen tai molemmatkin epätoivoon. Mainitsemassasi esimerkissä mies ei ole tehnyt aviorikosta ja hän voi ottaa avioeron tekemättä syntiä.
Tämän tultua sanotuksi tekee mieleni tuoda yksi näkökulma kaikkiin niihin ihmissuhdetilanteisiin, joissa ei näytä löytyvän oikeaa ratkaisua. Täällä synnin hajottamassa maailmassa ihmissuhteet ovat joskus aivan rikki, sekaisin ja solmussa. Tehtyä ei saa tekemättämäksi, rikottua ehjäksi eikä kadotettua takaisin. Monissa tilanteissa Jumalan “ykköstahtoon” ei enää voi palata. Tekee niin tai näin, aina rikkoo Jumalan Sanassaan ilmoittamaa tahtoa. Tällaisessakin tilanteessa on mahdollista läytää Jumalan tahto. Se on yleensä se vaihtoehto, jossa tehdään vähiten syntiä. Vaikka sen löytäminen ei aina ole helppoa, uskon sen löytyvän. Silloinkin – ja juuri silloin – on vapauttavaa tietää, että Jumala haluaa kulkea rinnallamme ja antaa kaikki synnit anteeksi. Hänen anteeksiantamuksensa ei merkitse sitä, ettemmekö joutuisi kantamaan syntiemme haavoja elämässämme. Mutta meillä on auttaja ja vierellä kulkija, joka luo elämässämme uutta ja haluaa meidän keskittyvän kaikkein tärkeimpään – taivaaseen pääsemiseen.
Vastaaja: Jarmo Sormunen