Lausumme uskontunnustuksessamme uskovamme ruumiin ylösnousemukseen. Tämän ilmaisuna ja julistuksena alkukristityt – juutalaista käytäntöä noudattaen – hautasivat vainajansa ruumiillisesti. Itse asiassa kristinuskon leviämisen selvittämiseksi on arkeologiassa kiinnitetty huomiota nimenomaan hautaustapaan. Polttohautaus on ollut käytäntönä lähes kaikissa pakanakulttuureissa. Niinpä siitä luopuminen on nähty kristinuskon vaikutuksena. Kristityille kautta aikojen on ruumiillisella hautaamisella ollut suuri merkitys.
Ruumiillinen hautaaminen on voimakas julistus ylösnousemususkosta. Kautta Vanhan testamentin vainajat haudattiin ruumiillisesti. Esimerkiksi Aabraham osti hautapaikan kovalla rahalla ja Joosefin luut tuotiin visusti Egyptistä luvattuun maahan.J esaja kirjoittaa ruumiillisesta ylösnousemususkosta näin (Jes 26:19): “Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat yläs. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.”Myös Uuden testamentin puolella näemme niemenomaan ruumiillisen hautauskäytännön. Jeesuskin haudattiin ruumiillisesti – ylösnousemuksen tähden. Juuri Hänen ruumiillinen ylösnousemuksensa on uskomme kulmakivi. Tietysti Jumala pystyy herättämään kuolleista nekin, jotka on poltettu. Hänelle se ei ole mikään ongelma. Ilmestyskirjassa sanotaan (Ilm 20:13): “Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.” Vaikka vainajat olisi siroteltu Niiliin, Gangesiin, Atlantiin tai omaan puutarhaan, Jumala heidät sieltäkin nostaa viimeiselle tuomiolle.Mutta minulle kristittynä ruumiillinen hautaaminen julistaa, että Kristuksen palatessa nousen Häntä vastaan yhdessä niiden uskovien kanssa, jotka vielä ovat elossa (1Ts 4:14-18).
Vastaaja: Jarmo Sormunen