Raamatun mukaan saamme anoa Jumalalta armolahjoja. Paavali kehottaa siihen esim.1Kr 14:1. Jumalan Henki itse päättää, kenelle ja mitä Hän antaa, 1Kr 12:11. Emme voi tehdä mitään temppuja saadaksemme esimerkiksi kielilläpuhumisen lahjan. Mutta saamme anoa rohkeasti. Jumala antaa, jos näkee sen rakkaudessaaan hyväksi.
Erilaiset inhimilliset menetelmät armolahjojen saamiseksi johtavat sielullisuuteen. Yksi esimerkki tällaisesta on ns. kiitä, kiitä -menetelmä, jossa nopeasti kiitettäessä kieli takertelee. Siitä aiheutunut takelteleminen sitten tulkitaan kielilläpuhumiseksi. Samantyyppiset inhimilliset harjoittelemiset muidenkin armolahjojen kohdalla lyövät ruman leiman Jumalan ihaniin, oikeisiinkin lahjoihin. Ne heittävät epäluotettavan ja sielullisen varjon armolahjoihin, minkä tähden monet heittävät armolahjat kokonaan pois. Raamatussa esiintyy ainakin kahdenlaista kielilläpuhumista: ymmärrettävää kielillä puhumista (esim. ensimmäisenä helluntaina) ja sellaista, jota ei ymmärretä (esim. 1Kr 12). Tämä jälkimmäinen muoto on annettu ns. rukouskieleksi henkilökohtaiseen rakentumiseen. Ymmärtääkseni sitä ei yhdistetä Raamatussa esirukoukseen vaan henkilökohtaiseen Jumalan kanssa seurustelemiseen. Raamattu kehottaa meitä anomaan ja rukoilemaan armolahjoja. Jumala kuulee ja vastaa. Hän antaa, jos haluaa. Me emme voi kuitenkaan pakottaa tai jotenkin suostutella Häntä antamaan. Emme myöskään tiedä miksi Hän ei anna kaikille esimerkiksi kielilläpuhumisen lahjaa. Paavalin mukaan näin kuitenkin on, 1Kr 12:30. Siitä huolimatta saamme luotaa Hänen kuulevan meitä, puhuimme sitten kielillä tai emme.
Vastaaja: Jarmo Sormunen