Kymmenysten korostaminen tai niiden opettamatta jättäminen on suoraan kytköksissä siihen järjestelmään, jolla kukin kirkkokunta toimintansa rahoittaa. Kirkollisvero mahdollistaa toiminnan ilman että kukaan tarvitsee ketää sen enempää taloudellisesti kuin muutenkaan. Ns. vapaat suunnat ja myös kirkon sisällä toimivat järjestät taas ovat riippuvaisia vapaaehtoisesta kannatuksesta. Toiminnan ja jäsenistään aktivoinnin kannalta vapaaehtoiseen uhraamiseen perustuva käytäntö on ilman muuta parempi.
Raamattu kehottaa asettamaan Jumalan etusijalle kaikessa, myös taloudessa. Olemme saaneet kaiken Jumalalta, emmekä voi maksaa sitä takaisin. Mutta kymmenyskäytännön kautta opimme asettamaan Hänet ykköseksi mahdollisesti muillakin alueilla. Kymmenysten antaminen ei ole kiinni varallisuudesta. On hyvä opetella siihen silloin, kun varoja on vähän, esimerkiksi opiskeluaikana. Silloin on helpompi tottumuksesta antaa silloinkin kun tuloja on enemmän.
Kymmenysten antaminen tuo siunausta siinä mielessä, että kristitty näkee Jumalan pitävän huolen myös taloudesta. Kun annat kymmenyksesi heti päältä, on mielenkiintoista nähdä, että Jumala auttaa Sinua loppukuussa selviytymään maksuistasi (edellyttäen, että et elä reilusti yli varojen). Eräs ystäväni toteaa usein, että Jumala kyllä maksaa takaisin, mutta usein toisessa valuutassa. Jumalan antama Siunaus ei aina ole taloudellista.
Uhraaminen ei ole meille luonnollista eikä helppoa. Rahapussi tulee yleensä viimeisenä uskoon, sanotaan. Eikä sen usko ole kovin juurevaa. Taloudellisen uhraamisen tulisi olla säännöllistä. Silloin tälläin kolehtihaaviin laitettu seteli ei edusta apostoli Paavalin 1 Korinttolaiskirjeen 16. luvussa peräänkuuluttamaa suunnitelmallisuutta. Lisäksi antamisemme tulisi olla prosentuaalista, menestymisemme mukaan.
Yksi apu taloudellisen uhraamisen opetteluun on kymmenyskäytäntö. Siinä yhtyvät niin säännöllisyys, suunnitelmallisuus kuin prosentuaalisuuskin. Niin kuin Aabraham antoi vapaaehtoiset kymmenyksensä Melkisedekille, samoin me voimme antaa vapaaehtoiset kymmenyksemme Kristukselle, jota ’Vanhurskauden Kuningas’ profeetallisesti kuvaa. Kysymys ei ole siis lain täyttämisestä, vaan Jumalan asettamisesta ensimmäiselle tilalle. Kymmenysten myötä opimme antamaan Hänelle ykköspaikan mahdollisesti muillakin elämämme alueilla kuin talouden hoidossamme. Lisäksi Raamattu liittää kymmenysten antamiseen lupauksen Jumalan huolenpidosta. Uhraaminen lisää Paavalin mukaan keskinäistä yhteyttä. Se tuo kiitosta Jumalalle ja on todistuksena myös uskosta osattomille. Sen hengelliset vaikutukset ovat vähintään yhtä merkittäviä kuin aineelliset.
Vastaaja: Jarmo Sormunen