Vastaa kysymykseenNaispappeus    / p.m

Raamatun mukaan seurakunnan paimenen tehtävät kuuluvat miehelle. Tämän perinteisen virkakäsityksen kannalla ovat lähes kaikki ns. perinteiset kirkkokunnat – suurin osa kristillistä maailmaa. Mutta tämä ei tietenkään riitä perusteluksi.

Otan tässä esiin vain yhden, mielestäni ratkaisevan, näkökulman. Kyse on ymmärtääkseni ennen muuta raamatullisesta auktoriteettikäsityksestä. Paavalin mukaan mies on vaimon ja perheen pää, sen johtaja. Kristus on miehen pää ja Isä Jumala Kristuksen pää (1Kr 11:3). Alamaisuus ei siten ole arvoon sidottu vaan eri tehtävistä nouseva asema. Niin kuin jumaluuden sisällä on tehtävistä nouseva alamaisuus, samoin perheessä ja seurakunnassakin. Yhtä vähän kuin jumaluuden kolmen persoonan keskinäinen alamaisuus nousee eriarvoisuudesta, yhtä vähän alamaisuus perheessä tai seurakunnassa nousee eriarvoisuudesta.
 
Sen lisäksi, että Paavali perustelee alamaisuutta jumaluuden sisäisellä tehtäväjaolla, hän perustelee sitä luomisella (1Kr 11:8-9). Nainen luotiin Paavalin mukaan miestä varten (niin punainen kuin tämä ajatus nykyään onkin). Mies asetettiin näin jo ennen syntiinlankeemusta vaimon pääksi. Se otettiin huomioon luomisessa. Jos Jumala olisi asettanut sen toisin päin, sekin olisi huomioitu luomisessa.Tästä auktoriteettikäsityksestä nousee myös naisen asemaa seurakunnassa määrittelevä teologia. Kyse on siitä, kuka johtaa seurakuntaa. Niin kauan kuin papin virka on kirkossamme seurakuntaelämää johtavan paimenen virka, niin kauan se kuuluu Raamatun mukaan miehelle. Tälle 1Kr 11:ssä esitetylle auktoriteettinäkemykselle perustuu ymmärtääkseni kaikki apostolin opetus naisen ja miehen asemasta seurakunnassa.

Vastaaja: Jarmo Sormunen

Scroll to Top