En tiedä oikeastaan, onko tämä edes kunnon kysymys…
Mutta luin tuon kysymyksen kaatumisesta ja mietin…
Olin itse Seppo Juntusen rukousillassa. Hän kyllä sanoi, ettei ole tärkeää, kaatuuko vai ei, eivätkä kaikki tietysti kaatuneet. Mutta itse koin kyllä, että hän nimenomaan työnsi kädellään sillä tavalla, että jalat vierekkäin seistessä olisin varmasti kaatunut. Siirsin vähän jalkojani, jonka jälkeen hän tyänsi voimakkaammin.. En todellakaan koe, että. Jumalan. voima olisi kaatanut, jos olisin kaatunut, vaan nimenomaan Juntusen työntäminen… Kuinka voin uskoa minkään muunkaan hänen toiminnassaan olevan Jumalan työtä, jos hän käyttää kepulikonsteja tässä???
On. totta, että ihminen on kiusattu ”auttamaan” Jumalaa niin voimavaikutusten kuin. armolahjojenkin alueella. Mutta aina kun sille tielle lähdetään, siunaus kuivuu. Jumala ei anna nimeänsä pilkata. Se että armolahjat ja ymmärtääkseni myös voimavaikutukset ovat vajavaisia (1Kr 13), ei anna lupaa inhimilliseen manipuloimiseen.
Kuitenkin on syytä myös ymmärtää – vaikkei tietenkään hyväksyä väärää toimintaa – esirukoustyössä toimivien ihmisten paineita. Kaikki odottavat kaatumisia. Kaikki odottavat parantumisia. Jollakin tavalla kaatuminen ja Jumalan parantava työ usein erheellisesti yhdistetään. Ajatellaan, että Jumala ei toimi, ellei ihmisiä kaadu – vaikka opetuksessa toisin annettaisiinkin ymmärtää. Jos vielä rukoilijoilla on se paine, että kaatumisilla tulisi osoittaa, ettei siunaus ole kadonnut kokouksista, on suuri kiusaus kaikessa kiireessä vähän ”avittaa” Jumalaa ja tuupata esirukousjonossa seisovaa ihmistä. Tällä tiellä kokouksiin tulevat ihmiset kuitenkin pettyvät kenties raittiinakin alkaneeseen toimintaan. Sekään ei kuitenkaan tee tyhjäksi Jumalan kaikkivaltiutta. Hän voi, jos haluaa, kaataa voimallaan ihmisen. Hän voi, jos haluaa, parantaa ihmisen. Mutta siihen ei tarvita ihmisen apua. Jos esirukousta pyytänyt, tai jonossa seisova, kokee, että tuupataan, niin kannattaisi varmaan rukoilla tilannetta, jossa tämän voisi tuoda esiin. Näin esirukoilijakin saisi tarkkaa palautetta ja mahdollisuuden tarkentaa toimintaansa. Tietysti palautteen antaminen on joskus aika hankalaa, varsinkin jos kritiikki hengellistetään ja lytätään Jumalan työn vastustamisena.
Saanen liittää tähän yhden esimerkin kahdentoistavuoden takaa, juuri Juntusen Sepon kokouksesta. Vaimoni (tuolloin vielä tuleva sellainen) oli hengellisesti hyvin kuivassa elämäntilanteessa. Jumala pysäytti ja puhui hänelle Jyväskylässä pidetyssä sanan ja rukouksen illassa. Vaimoni kaatui rukousjonossa, eikä Juntunen edes koskettanut. Samassa yhteydessä tuli hänen ja Pirkko Jalovaaran kautta yllättävän tarkka profetia. Sanoman jälkeen Seppo oli valmis kuulemaan myös mahdollista kritiikkiä sen suhteen. Sinä iltana Jumala uudisti täysin vaimoni hengellisen elämän. Myös tuo profetia on toteutunut kirjaimellisesti ja osoittautunut oikeaksi.Tällä esimerkillä ei tietenkään voi perustella mitään muuta kuin että Seppo Juntusen kokouksista on myös toisenlaisia kokemuksia kuin kysymyksen esittäjällä. Arviointi – puoleen ja toiseen – on aina paikallaan ja välttämätäntä.
Loppujen lopuksi henkilön julistus ja sanoma – oli hän sitten pappi, saarnamies tai profeetta – on ainoa varmasti luotettava kriteeri sille, voiko julistajaan luottaan. Se mitä julistetaan, ratkaisee. Mikäli kaikki kokouksessa tähtää kuulijoiden kiinnittämiseen Kristukseen ja Hänen sovitustustyöhänsä, ollaan matkalla oikeaan suuntaan. Mutta mikäli tilaisuuksissa yleisesti korostetaan enemmän jotakin muuta kuin Kristusta – esimerkiksi puhujan edustamaa toimintamuotoa tai jotakin kristilliseen uskoon sinänsä liittyvä erityisopetusta – ajaudutaan vähitellen kehälle, jossa toiminnasta katoaa Jumalan siunaus. Tottakai kaikki hengellinen toiminta on vajavaista. Mutta tilaisuuksien järjestäjien ja puhujien asenteella on ratkaiseva merkitys. Seurakunnan tehtävä on arvioida opit ja opettajat. Seurakunnan tehtävä on myös rukoilla opettajien ja julistajien puolesta, että he varjeltuisivat totuuden sanassa.
Vastaaja: Jarmo Sormunen