Raamattu vuodessa maaliskuu 7

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

maaliskuu 7
____________________________________

4Ms 8:1 – 9:23

8. LUKU

Seitsenhaarainen lamppu

1. Herra sanoi Moosekselle:
2. “Anna Aaronille käsky nostaa lamput paikoilleen siten, että ne 7 öljylamppua valaisevat lamppujen edustaa.”
3. Aaron teki niin. Hän nosti öljylamput valaisemaan 7-haaraisen lampun edustaa, kuten Herra oli Moosekselle antanut käskyn.
4. Näin oli 7-haarainen lamppu tehty: Se oli kullasta, kohotakoista tekoa. Sen jalka ja kukkalehdetkin olivat kohotakoista tekoa. Juuri sen ohjeen mukaan, minkä Herra oli Moosekselle näyttänyt, tämä teki 7-haaraisen lampun.

Leeviläisten vihkiminen

5. Herra sanoi Moosekselle:
6. “Ota leeviläiset israelilaisten keskuudesta ja puhdista heidät.
7. Puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskota heihin synnistä puhdistavaa vettä, ajattakoot he koko ruumiinsa partaveitsellä, peskööt vaatteensa ja puhdistakoot itsensä.
8. Sitten he ottakoot mullikan sekä siihen kuuluvana ruokauhrina öljyllä sekoitettuja lestyjä jauhoja; ja ota toinen mullikka syntiuhriksi.
9. Tuo sitten leeviläiset liitonmajan eteen ja kutsu koolle Israelin kansa.
10. Kun olet tuonut leeviläiset Herran eteen, laskekoot israelilaiset kätensä leeviläisten päälle,
11. ja Aaron toimittakoon leeviläisille israelilaisten puolesta heilutuksen Herran edessä, että he kelpaisivat Herran palvelukseen.
12. Leeviläiset taas laskekoot kätensä mullikkain pään päälle, ja valmista toinen syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi Herralle toimittaaksesi näin sovituksen leeviläisille.
13. Aseta sitten leeviläiset Aaronin ja hänen poikiensa eteen ja toimita heille heilutus Herran edessä.
14. Erota leeviläiset israelilaisten keskuudesta, että leeviläiset olisivat minun omani.
15. Sen jälkeen leeviläiset menkööt palvelemaan liitonmajassa, kun sinä olet puhdistanut heidät ja toimittanut heille heilutuksen.
16. Heidät on näet kokonaan annettu minun omikseni israelilaisten keskuudesta. Kaikkien niiden sijaan, jotka avaavat äidinkohdun, israelilaisten kaikkien esikoisten sijaan, minä olen heidät ottanut omikseni.
17. Jokainen esikoinen israelilaisten keskuudessa, niin ihmisten kuin karjankin, on minun omani. Sinä päivänä, jona minä surmasin kaikki Egyptin maan esikoiset, minä pyhitin heidät itselleni.
18. Minä otin leeviläiset israelilaisten kaikkien esikoisten sijaan
19. ja annoin heidät israelilaisten keskuudesta Aaronille ja hänen pojilleen palvelijoiksi suorittamaan israelilaisten puolesta palvelusta liitonmajassa ja toimittamaan israelilaisille sovitusta. Niin israelilaisia ei kohtaa rangaistus siitä, että lähestyvät pyhäkköä.
20. Mooses ja Aaron ja koko Israelin kansa tekivät leeviläisille kaiken, kuten Herra oli Moosekselle leeviläisistä antanut käskyn. Niin israelilaiset tekivät heille.
21. Leeviläiset puhdistautuivat synnistä ja pesivät vaatteensa. Aaron toimitti heille heilutuksen Herran edessä, ja Aaron toimitti heille sovituksen heidän puhdistamisekseen.
22. Sen jälkeen leeviläiset menivät toimittamaan palvelustaan liitonmajassa Aaronin ja hänen poikiensa edessä. Niin kuin Herra oli Moosekselle leeviläisistä käskyn antanut, niin heille tehtiin.
23. Herra sanoi Moosekselle:
24. “Tämä olkoon voimassa leeviläisistä: 25-vuotiaat ja sitä vanhemmat menkööt palvelemaan ja toimittamaan palvelusta liitonmajassa.
25. Mutta 50-vuotiaasta alkaen leeviläinen olkoon palveluksesta vapaa älköönkä enää palvelko,
26. vaan auttakoon veljiään liitonmajassa heidän tehtäviensä hoitamisessa, mutta palvelusta hän älköön enää toimittako. Järjestä näin leeviläisille heidän tehtävänsä.”

9. LUKU

Pääsiäisen vietto

1. Herra puhui Moosekselle Siinain erämaassa toisena vuotena siitä, kun he olivat lähteneet Egyptin maasta, sen vuoden 1. kuussa*.
2. “Israelilaiset viettäkööt pääsiäistä määräaikana.
3. Tämän kuukauden 14. päivänä, iltahämärässä, viettäkää se määräaikana. Kaikkien sitä koskevien käskyjen ja säädösten mukaan se viettäkää.”
4. Mooses käski israelilaisia viettämään pääsiäistä.
5. He viettivät Siinain erämaassa pääsiäistä 1. kuussa, kuukauden 14. päivänä, iltahämärässä. Israelilaiset tekivät kaiken kuten Herra oli Moosekselle antanut käskyn.
6. Mutta siellä oli miehiä, jotka olivat tulleet epäpuhtaiksi kuolleen koskettamisesta eivätkä voineet viettää pääsiäistä sinä päivänä. He menivät sinä päivänä Mooseksen ja Aaronin eteen
7. ja sanoivat hänelle: “Me olemme tulleet epäpuhtaiksi kuolleesta. Miksi meitä estetään tuomasta Herralle uhrilahjaa määräaikana israelilaisten keskuudessa?”
8. Mooses sanoi heille: “Jääkää tähän, minä menen kuulemaan, mitä Herra teistä säätää.”
9. Herra sanoi Moosekselle:
10. “Sano israelilaisille: Jos joku teistä tai jälkeläisistänne on tullut epäpuhtaaksi kuolleesta tai on kaukana matkalla, viettäköön hän kuitenkin pääsiäistä Herran kunniaksi.
11. Viettäkööt he sitä toisen kuukauden 14. päivänä iltahämärässä. Happamattoman leivän ja katkerien yrttien kanssa he syökööt pääsiäislampaan.
12. Älkööt he jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun älköötkä siitä luuta rikkoko. Kaikkien pääsiäistä koskevien käskyjen mukaan he viettäkööt sitä.
13. Mutta mies, joka on puhdas eikä ole matkoilla, ja kuitenkin jättää pääsiäisen viettämättä, poistettakoon kansastaan, koska hän ei tuonut uhrilahjaa Herralle määräaikana. Se mies joutuu syynalaiseksi.
14. Jos muukalainen asuu teidän luonanne ja tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, viettäköön hän sen pääsiäistä koskevien käskyjen ja säädösten mukaan. Samat käskyt olkoot teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin.”

Pilven ja tulen johto

15. Sinä päivänä, jona pyhäkkö pystytettiin, pilvi peitti pyhäkön, liitonmajan, ja illalla sen päällä näkyi kuin tulenhohde, joka pysyi siinä aamuun asti.
16. Niin oli aina: pilvi peitti sen päivällä ja tulenhohde yöllä.
17. Aina kun pilvi kohosi pyhäkön päältä, israelilaiset lähtivät liikkeelle. Mihin pilvi laskeutui, siihen israelilaiset leiriytyivät.
18. Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä niin kauan kuin pilvi pysyi pyhäkön päällä.
19. Kun pilvi viipyi pyhäkön päällä useampia päiviä, noudattivat israelilaiset, mitä Herra oli käskenyt heidän noudattaa, eivätkä lähteneet liikkeelle.
20. Mutta joskus pilvi viipyi pyhäkön päällä vain muutamia päiviä. Silloinkin he Herran käskyn mukaan olivat leiriytyneinä ja lähtivät Herran käskyn mukaan liikkeelle.
21. Joskus pilvi pysyi paikallaan vain illasta aamuun ja kohosi aamulla. Silloinkin he lähtivät liikkeelle. Tai jos pilvi pysyi päivän ja yön ja sitten kohosi, niin he lähtivät liikkeelle.
22. Tai kun pilvi viipyi pysyen pyhäkön päällä pari päivää tai kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin israelilaiset olivat leiriytyneinä eivätkä lähteneet liikkeelle. Mutta kun se kohosi, he lähtivät liikkeelle.
23. Herran käskyn mukaan he leiriytyivät, ja Herran käskyn mukaan he lähtivät liikkeelle. He noudattivat ohjeita, mitä Herra Mooseksen kautta antoi  heille.

____________________________________

Mk 13:14-37

Jerusalemin hävitys (70 jKr.)

14. Kun te näette hävityksen kauhistuksen paikassa, missä sen ei pitäisi olla – lukija huomatkoon tämän! – silloin Juudeassa olevat paetkoot vuorille.
15. Katolla oleva älköön menkö alas hakemaan mitään talostaan,
16. älköönkä pellolle mennyt palatko noutamaan viittaansa.
17. Voi raskaita ja imettäviä niinä päivinä!
18. Rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvella.

Suuri ahdinko ja eksytykset

19. Niinä päivinä on oleva ahdinko, jollaista ei ole ollut Jumalan luoman maailman alusta tähän asti, eikä milloinkaan tule.
20. Ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, kukaan ihminen* ei pelastuisi. Mutta ennalta määräämiensä valittujen tähden Hän on lyhentänyt sen ajan.
21. Jos silloin joku sanoo teille: ‘Täällä on Kristus’, tai: ‘Tuolla hän on’, älkää uskoko.
22. Vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja näet nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä harhauttaakseen – jos mahdollista – valitut.
23. Olkaa te siis varuillanne. Minä olen ennalta ilmoittanut teille kaiken.

Kristuksen toinen tuleminen

24. Niinä päivinä, sen ahdingon jälkeen, aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan,
25. tähtiä putoilee taivaalta, ja taivaiden voimat järkkyvät.
26. Silloin Ihmisen Pojan nähdään tulevan pilvissä suuressa voimassa ja kirkkaudessa.
27. Hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmansuunnalta, maan ja taivaan ääriä myöten.
28. Oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, te tiedätte, että kesä on lähellä.
29. Samoin te, nähdessänne tämän tapahtuvan, tiedätte sen olevan lähellä, aivan ovella.

Viimeinen sukupolvi

30. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi* ei katoa, ennen kuin tämä kaikki tapahtuu.
31. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
32. Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, ei myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
33. Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä te ette tiedä, milloin se aika tulee.
34. Kuten muille maille matkustava mies talonsa jättäessään antaa kullekin palvelijalleen valtuutensa ja tehtävänsä, ja käskee myös ovenvartijan valvoa, tehkää te samoin:
35. Valvokaa! Ettehän te tiedä, milloin talon herra tulee, illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla,
36. ettei hän, odottamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta.
37. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: Valvokaa!”

____________________________________

Ps 50:1-23

50. PSALMI

Jumalan liiton vaatimuksia

1. Aasafin psalmi.
Jumala, Herra Jumala, puhuu ja kutsuu koolle maan [asukkaita] auringon noususta sen laskuun asti.
2. Siionista, jonka kauneus on täydellinen, Jumala ilmestyy kirkkaudessa.
3. Meidän Jumalamme tulee eikä vaikene. Hänen edellään käy kuluttava tuli ja hänen ympärillään väkevä myrsky.
4. Hän kutsuu koolle taivaat ylhäältä ja maan [asukkaat], tuomitakseen kansansa:
5. “Kootkaa minun eteeni hurskaani, jotka uhreja uhraten ovat tehneet liiton kanssani.”
6. Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan, sillä Jumala on Tuomari. Sela.
7. “Kuule, kansani, minä puhun. Kuule, Israel, minä todistan sinua vastaan. Minä olen Jumala, sinun Jumalasi.
8. En minä teurasuhreistasi sinua nuhtele, ja sinun polttouhrisi ovat aina edessäni.
9. Minä en ota härkiä talostasi enkä vuohipukkeja tarhoistasi.
10. Ovathan kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorien karjat minun.
11. Minä tunnen kaikki vuorien linnut, ja kaikki maalla liikkuva on edessäni.
12. Jos minulla olisi nälkä, en sitä sinulle sanoisi. Minunhan on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on.
13. Söisinkö minä härkien lihaa tai joisinko pukkien verta?
14. Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle.
15. Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun on kunnioitettava minua.”
16. Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: “Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan liittoni suuhusi?
18. Jos näet varkaan, sinä mielistyt häneen, ja pidät yhtä avionrikkojien kanssa.
19. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja kielesi punoo petosta.
20. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, panettelet äitisi poikaa.
21. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä silmiesi eteen.
22. Ymmärtäkää tämä te, jotka unohdatte Jumalanne, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa.
23. Joka kiitosta uhraa, kunnioittaa minua. Sille, joka ottaa tiestään vaarin, minä näytän Jumalan antaman pelastuksen.”

____________________________________

Snl 10:29-30

29. Herran tie on nuhteettoman turva, mutta väärintekijäin turmio.
30. Vanhurskas ei ikinä horju, mutta jumalattomat eivät saa asua

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top