Raamattu vuodessa marraskuu 19

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

marraskuu 19
____________________________________

Hes 39:1-40:27

39. LUKU

Googin sota ja sen päätös

1. “Sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Minä asetun sinua vastaan, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
2. Minä kuljetan sinua, talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja panen sinut hyökkäämään Israelin. vuorille.
3. Minä isken jousesi sinun vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi sinun oikeasta kädestäsi.
4. Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka ovat sinun kanssasi: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruoaksi.
5. Kentälle sinä kaadut. Minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.
6. Minä lähetän tulen Maagogin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
7. Pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni. Kansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.
8. Se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: Tämä on se päivä, josta olen puhunut.

Sodan jälkiselvitys

9. Israelin kaupunkien asukkaat menevät sytyttämään ja polttamaan aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, nuijia ja keihäitä. Niitä polttoaineina he pitävät seitsemän vuotta.
10. He eivät kanna puita kedolta eivätkä hakkaa metsistä, vaan pitävät polttoaineina aseita. Näin he saalistavat saalistajiaan ja ryöstävät ryöstäjiään, sanoo Herra, Herra.
11. Sinä päivänä minä annan Googille Israelissa hautapaikan, ‘Kulkijain laakson’, itään päin merestä. Se sulkee tien kulkijoilta. Sinne haudataan Goog ja koko sen meluisa joukko, ja sille pannaan nimeksi: ‘Googin meluisan joukon laakso’.
12. Israelin kansa hautaa heitä seitsemän kuukautta puhdistaakseen maan.
13. Koko maan kansa hautaa heitä, ja se on koituva heille kiitokseksi sinä päivänä, jona minä näytän kunniani, sanoo Herra, Herra.
14. Vakinaiset miehet valitaan kulkemaan ympäri maata ja hautaamaan maan päälle jääneitä puhdistaakseen sen. Seitsemän kuukauden kuluttua he tutkivat sen läpikotaisin.
15. Kun joku heistä ympäri maata kulkiessaan näkee ihmisen luita, hän laittaa niiden luo merkin, kunnes haudankaivajat saavat ne haudatuiksi ‘Googin meluisan joukon laaksoon’.
16. Onpa eräällä kaupungilla nimenä Hamona*. Niin he puhdistavat maan.
17. Ihmislapsi! Näin sanoo Herra, Herra: Kutsu lintuja, kaikkia siivekkäitä, ja kaikkia metsän eläimiä: Kokoontukaa, tulkaa, yhtykää joka taholta minun teurasuhrilleni, jonka uhraan teitä varten. Tulkaa suurelle teurasuhrille Israelin vuorille. Syökää lihaa ja juokaa verta.
18. Syökää soturien lihaa ja juokaa maan ruhtinaiden verta, syökää pässejä, lampaita, pukkeja ja härkiä, kaikki Baasanissa syötettyjä.
19. Syökää itsenne kylläisiksi rasvasta ja juokaa itsenne juovuksiin verestä, teurasuhrista, jonka minä uhraan teitä varten.
20. Tulkaa kylläisiksi minun pöydässäni ratsuista ja vaunuhevosista, sankareista ja kaikenlaisista sotilaista, sanoo Herra, Herra.
21. Minä osoitan mahtini kansoille, ja kaikki kansat saavat nähdä toimittamani tuomion, ja käteni, jonka kohotan heitä vastaan.
22. Niin Israelin heimo tulee tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin.
23. Muut kansat tulevat tietämään, että israelilaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen syntiensä tähden, koska olivat olleet minulle uskottomia. Siksi minä kätkin heiltä kasvoni ja annoin heidät vihollistensa käsiin, ja he kaikki kaatuivat miekkaan.
24. Minä tein heille heidän saastaisuutensa ja rikkomustensa mukaan ja kätkin heiltä kasvoni.

Israelin armahdus ja uudistus

25. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä palautan nyt Jaakobin poisviedyt, armahdan kaikkea Israelin kansaa ja kiivailen pyhän nimeni puolesta.
26. Häpeänsä ja kaiken minua kohtaan osoittamansa uskottomuuden he unohtavat asuessaan nyt maassaan turvallisina, kenenkään ahdistamatta.
27. Minä tuon heidät takaisin kansojen keskuudesta ja kokoan heidät vihollistensa maista. Niin minä osoitan heissä pyhyyteni lukuisien kansojen nähden.
28. Niin he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, sillä vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen muiden kansojen keskuuteen minä kokoan heidät omaan maahansa jättämättä jäljelle ainoaakaan*.
29. Minä en enää kätke heiltä kasvojani, vaan vuodatan Henkeni Israelin kansan päälle, sanoo Herra, Herra.”

40. LUKU

Näky uudesta temppelistä

1. Meidän pakkosiirtolaisuutemme 25. vuoden alussa, kuukauden 10. päivänä, 14 vuotta kaupungin valloituksen jälkeen*, juuri sinä päivänä tuli minun päälleni Herran käsi, ja hän vei minut sinne.
2. Jumalan näyissä hän vei minut Israelin maahan ja laski minut hyvin korkealle vuorelle, jolla oli ikään kuin kaupunki* rakennettuna, etelään päin.
3. Hän vei minut sinne. Katso, oli mies, näöltään vasken kaltainen. Hänellä oli kädessään pellavanuora sekä mittaruoko, ja hän seisoi portilla.
4. Mies puhui minulle: “Ihmislapsi, katso silmilläsi, kuule korvillasi ja ota huomioosi kaikki, mitä minä sinulle näytän. Sinut on tuotu tänne sitä varten, että nämä näytettäisiin sinulle. Ilmoita Israelin kansalle kaikki, mitä näet.
5. Katso, temppelin ulkopuolella, sen ympärillä, oli muuri. Miehen kädessä oli mittaruoko, kuusikyynäräinen, kyynärään luettuna kyynärä ja kämmenen leveys. Hän mittasi muurirakennuksen leveyden: Yksi ruoko, ja korkeuden: Yksi ruoko.
6. Sitten hän meni portille, jonka etupuoli oli itää kohti, nousi ylös sen portaita ja mittasi portin kynnyksen: Yhden ruovon levyinen. Toinen kynnys: Yhden ruovon levyinen.
7. Sivuhuone oli aina yhden ruovon pituinen ja yhden ruovon levyinen, ja sivuhuoneitten väliä oli 5 kyynärää. Portin kynnys porttieteisen laidassa, sisäpuolella: Yksi ruoko.
8. Hän mittasi porttieteisen, joka oli sisäpuolella: Yksi ruoko.
9. Hän mittasi porttieteisen: 8 kyynärää, ja sen seinäpatsaat: 2 kyynärää. Porttieteinen oli sisemmällä puolen.
10. Itää kohden antavan portin sivuhuoneita oli kolme kummallakin puolella. Ne kolme olivat yhtä suuria, ja niiden seinäpatsaat kummallakin puolella olivat yhtä suuria.
11. Hän mittasi portin oviaukon leveyden: 10 kyynärää, ja portin pituuden: 13 kyynärää.
12. Sivuhuoneitten edessä oli aitaus: Yksi kyynärä, samoin toisella puolella oleva aitaus: Yksi kyynärä. Kukin sivuhuone kummallakin puolella: 6 kyynärää.
13. Ja hän mittasi portin, yhden sivuhuoneen katosta toisen kattoon: leveys oli 25 kyynärää, ovet vastatusten.
14. Sitten hän otti mitan seinäpatsaista: 20 kyynärää. Seinäpatsaisiin liittyi esipiha portin ympärillä.
15. Sisäänkäyntiportin edestä sisäportin eteisen eteen oli 50 kyynärää.
16. Portissa yltympäri oli sisäänpäin, sivuhuoneisiin ja niitten seinäpatsaisiin päin avartuvia ikkuna-aukkoja. Samoin oli eteisissä. Ikkuna-aukot ympäriinsä laajenivat sisäänpäin. Seinäpatsaissa oli palmukoristeita.
17. Sitten hän vei minut ulompaan esipihaan. Katso: ympäri esipihan oli kammioita ja kivillä laskettu lattia. Kivillä lasketun permannon laidassa oli 30 kammiota.
18. Kivillä laskettu lattia oli porttien sivuseinämillä, porttien pituuden mukaisesti. Tämä oli alempi kivillä laskettu lattia.
19. Hän mittasi leveyden alemman portin edestä sisemmän esipihan edustalle, ulkopuolelle: 100 kyynärää sekä idän- että pohjoisenpuolella.
20. Sitten hän mittasi sen portin pituuden ja leveyden, jonka etupuoli oli pohjoista kohden ja joka vei ulompaan esipihaan.
21. Siinä oli kolme sivuhuonetta kummallakin puolella, ja sen seinäpatsaat ja eteinen olivat yhtä suuret kuin ensimmäisessä portissa. Sen pituus oli 50 kyynärää ja leveys 25 kyynärää.
22. Sen ikkuna-aukot, eteinen ja palmukoristeet olivat yhtä suuret kuin portin, jonka etupuoli oli itää kohden, ja sinne noustiin seitsemää porrasta, ja niistä eteenpäin oli sen eteinen.
23. Sisemmällä esipihalla oli portti porttia vastassa pohjoista ja itää kohden. Hän mittasi portista porttiin: 100 kyynärää.
24. Sitten hän kuljetti minua etelää kohden, ja katso, tuli portti, joka antoi etelää kohden. Hän mittasi sen seinäpatsaat ja eteisen: Ne olivat yhtä suuret kuin nuo toiset.
25. Siinä ja sen eteisessä oli ikkuna-aukkoja ympäriinsä, samanlaisia kuin nuo 50 kyynärää ja leveys 25 kyynärää.
26. Sen ylöskäytävässä oli seitsemän porrasta, ja niistä eteenpäin oli sen eteinen. Siinä oli palmukoristeet, yksi kummallakin puolella, sen seinäpatsaissa.
27. Sisemmässä esipihassa oli portti etelää kohden. Ja hän mittasi portista porttiin etelää kohden: 100 kyynärää.

____________________________________

Jaak 2:18-3:18

18. Joku ehkä sanoo: “Sinulla on usko, ja minulla on tekoja.” Näytä sinä minulle uskosi, joka ei ilmene teoissa, niin minä osoitan sinulle teoissa näkyvän uskon.
19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein. Riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20. Tahdotko tietää, sinä tyhjänpäiväinen ihminen, että usko ilman tekoja on hyödytön*?
21. Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskautetuksi*, teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
22. Näethän, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko täydentyi*.
23. Niin toteutui Raamatun sana: “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.”
24. Te näette, että ihminen tulee vanhurskautetuksi teoista, eikä vain uskosta*.
25. Eikö portto Raahabkin* tullut vanhurskautetuksi teoista*, kun hän otti lähetit luokseen ja päästi heidät pois toista tietä?
26. Kuten ruumis ilman henkeä on kuollut, samoin usko ilman tekoja on kuollut[ta uskoa].

3. LUKU

Kieli pidettävä kurissa

1. Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
2. Monessa kohdenhan me kaikki hairahdumme. Jos joku ei erehdy puheessa, hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.
3. Kun panemme suitset hevosten suihin, että ne tottelisivat meitä, me voimme ohjata niiden koko ruumiin.
4. Vaikka laivat ovat suuria ja rajujen tuulten kuljettamia, perämies ohjaa niitä varsin pienellä peräsimellä, minne haluaa.
5. Samoin myös kieli on pieni jäsen ja silti voi kerskata suurista asioista. Voihan pieni tuli sytyttää suuren metsän!
6. Myös kieli on tuli, vääryyden maailma. Meidän jäsenistämme kieli tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä*.
7. Kaikenlaisen luonnon, sekä petojen että lintujen, niin matelijain kuin merieläintenkin, ihminen kesyttää ja onkin
kesyttänyt.
8. Mutta kieltä kukaan ihminen ei voi kesyttää. Se on levoton paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
9. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.
10. Samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
11. Pulppuaako lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
12. Eihän viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viiniköynnös viikunoita? Samoin ei suolainen lähde voi antaa makeaa vettä. Eikö niin, veljeni?
13. Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Tuokoon hän tekonsa näkyviin hyvällä vaelluksellaan sävyisässä viisaudessa.
14. Mutta jos teillä on katkeraa kiivautta ja riitaisuutta sydämessänne, älkää kerskatko älkääkä valehdelko totuutta
vastaan.
15. Tämä ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16. Missä on kiivautta ja riitaisuutta, siellä on epäjärjestystä ja kaikenlaista pahaa menoa.
17. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta, rauhaisaa, lempeää, taipuisaa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä. Se ei ole epäluuloinen eikä teeskentele.
18. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.

____________________________________

Ps 118:1-18

118. PSALMI

Herran armo pysyy

1. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, ja hänen armonsa pysyy iäti.
2. Näin sanokoon Israel: Hänen armonsa pysyy iäti.
3. Näin sanokoon Aaronin suku: Hänen armonsa pysyy iäti.
4. Näin sanokoot Herraa pelkäävät: Hänen armonsa pysyy iäti.
5. Ahdistuksessani minä huusin Herraa. Hän vastasi ja saattoi minut avaraan paikkaan.
6. Herra on minun puolellani, en minä pelkää. Mitä voivat ihmiset minulle tehdä?
7. Herra on minun puolellani ja auttaa minua, ja minä saan iloita vihamiehiäni vastaan saamastani avusta.
8. Parempi on turvata Herraan kuin luottaa ihmisiin.
9. Parempi on luottaa Herraan kuin turvata ruhtinaihin.
10. Kaikkinaista kansaa oli piirittämässä minua. Herran nimessä minä lyön heidät maahan.
11. He saartoivat minua joka taholta. Herran nimessä minä lyön heidät maahan.
12. Kuin mehiläiset he piirittivät minua, mutta he sammuvat kuin tuli orjantappuroissa. Herran nimessä minä lyön heidät maahan.
13. Sinä sysäsit minua kovasti kaatumaan, mutta Herra auttoi minua.
14. Herra on minun voimani ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi.
15. Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja.
16. Herran oikea käsi korottaa, Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja.
17. En minä kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista.
18. Herra minua kyllä kuritti, mutta ei antanut minua kuoleman valtaan.

____________________________________

Snl 28:2

2. Rikkomustensa tähden maa saa paljon ruhtinaita, mutta yhden ymmärtävän miehen taidolla järjestys säilyy kauan.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top