Raamattu vuodessa marraskuu 22

RAAMATTU LÄPI VUODESSA

marraskuu 22
____________________________________

Hes 44:1-45:12

44. LUKU

Temppelin suljettu itäportti

1. Sitten hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle portille, sille, joka antoi itään päin, mutta se oli suljettu.
2. Niin Herra sanoi minulle: “Tämä portti on oleva suljettuna: Sitä ei saa avata, eikä kukaan saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu.
3. Ruhtinas ainoastaan saakoon ruhtinaana istua siellä ja aterioida Herran edessä; käyköön hän sisään porttieteisen kautta ja tulkoon ulos samaa tietä.”
4. Sitten hän vei minut pohjoisportin kautta temppelin edustalle, ja minä näin, ja katso: Herran kunnia täytti Herran temppelin. Niin minä lankesin kasvoilleni.
5. Herra sanoi minulle: “Ihmislapsi, ota huomioosi, katso silmilläsi ja kuule korvillasi kaikki, mitä minä sinulle puhun kaikista Herran temppelin säädöksistä ja kaikista sitä koskevista ohjeista. Ota huomioosi, kuinka temppeliin on mentävä kustakin pyhäkön uloskäytävästä.
6. Sano niille uppiniskaisille, sano Israelin kansalle: “Näin sanoo Herra, Herra: ‘Jo riittävät kaikki teidän kauhistuksenne, te Israelin kansa.
7. te kun olette tuoneet muukalaisia, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamattomia, minun pyhäkkööni olemaan siellä ja häpäisemään minun temppeliäni, samalla kun olette uhranneet minun leipääni ja rasvaa ja verta. Niin te olette rikkoneet minun liittoni, tehden sen kaikkien muitten kauhistustenne lisäksi.
8. Te ette ole itse hoitaneet minulle suoritettavia pyhiä tehtäviä, vaan olette panneet heitä puolestanne hoitamaan minulle pyhäkössäni suoritettavia tehtäviä.’
9. Näin sanoo Herra, Herra: ‘Ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon hän kuka tahansa muukalainen, joka on israelilaisten keskuudessa.
10. Mutta ne leeviläiset, jotka menivät minun luotani kauas, silloin kun Israel oli joutunut eksyksiin, nuo, jotka eksyivät pois minusta kivijumalainsa puoleen, kantakoot syntinsä.

Pappien ja leeviläisten tehtävät ja oikeudet

11. Leeviläiset hoitakoot minun pyhäkössäni vartioinnin temppelin porteilla ja toimittakoot temppelipalveluksen: he teurastakoot polttouhrit ja teurasuhrit kansalle ja seisokoot heidän edessään heitä palvelemassa.
12. Koska he ovat heitä palvelleet heidän kivijumalainsa edessä ja olleet Israelin kansalle kompastuksena syntiin, sen tähden minä kättä kohottaen vakuutan heistä, sanoo Herra, Herra, että heidän on kannettava syntinsä.
13. He eivät saa lähestyä minua, niin että toimittaisivat minun edessäni papinvirkaa ja lähestyisivät mitään minulle pyhitettyä, mitään korkeasti pyhää, vaan heidän on kannettava häpeänsä ja kauhistuksensa, joita ovat tehneet.
14. Minä panen heidät hoitamaan temppelissä suoritettavia tehtäviä, mitä siellä vain on palvelijantyötä ja toimitettavaa.
15. Mutta ne leeviläiset papit, Saadokin jälkeläiset, jotka hoitivat minun pyhäkössäni suoritettavat tehtävät silloin, kun israelilaiset olivat eksyneet minusta pois, he saavat lähestyä minua, palvella minua ja seisoa minun edessäni uhraamassa minulle rasvaa ja verta, sanoo Herra, Herra.
16. He saavat tulla minun pyhäkkööni ja saavat lähestyä minun pöytääni, palvellen minua ja hoitaen minulle suoritettavat tehtävät.”

Pappien pukeutuminen

17. Tullessaan sisemmän esipihan porteille papit pukeutukoot pellavavaatteisiin älköötkä pitäkö yllään villaista toimittaessaan virkaansa sisemmän esipihan porteissa ja sisällä temppelissä.
18. Pellavaiset juhlapäähineet olkoot heillä päässä ja pellavahousut lanteilla. Älkööt he panko vyötäisilleen mitään hiostuttavaa.
19. Kun he sitten menevät pois ulompaan esipihaan, kansan luo ulompaan esipihaan, riisukoot he vaatteensa, joissa ovat virkaa toimittaneet, jättäkööt ne pyhäkön kammioihin ja pukekoot ylleen toiset vaatteet, etteivät pyhittäisi kansaa vaatteillaan.
20. Älkööt he ajelko päätään, mutta älkööt myöskään antako tukkansa valtoinaan kasvaa: Heidän on leikattava hiuksensa.
21. Viiniä älköön kukaan pappi juoko tultuaan sisempään esipihaan.
22. Leskeä ja hyljättyä älkööt he ottako vaimokseen, vaan ottakoot neitsyen Israelin kansan jälkeläisistä tai lesken, joka on leskenä papin jälkeen.

Papit opettajina ja tuomareina

23. Opettakoot he minun kansalleni erotuksen pyhän ja epäpyhän välillä sekä tehkööt heille tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta.
24. Riita-asioissa he seisokoot tuomitsemassa ja ratkaiskoot niissä asiat minun oikeuksieni mukaan. Minun ohjeitani ja käskyjäni he noudattakoot kaikkien minun juhlieni vietossa ja pyhittäkööt minun sapattini.
25. Älköön hän menkö kuolleen ihmisen luo ja siten tulko saastaiseksi. Ainoastaan isästä ja äidistä, pojasta ja tyttärestä, veljestä ja sisaresta, jos tämä ei ollut naitu, hän saa näin saattaa itsensä saastaiseksi.
26. Mutta puhdistuksensa jälkeen luettakoon hänelle vielä seitsemän päivää.
27. Sinä päivänä, jona hän tulee pyhäkköön, sisempään esipihaan, toimittamaan virkaansa pyhäkössä, hän uhratkoon syntiuhrinsa, sanoo Herra, Herra.
28. Tämä on oleva heidän perintöosansa: Minä olen heidän perintöosansa. Teidän ei tule antaa heille perintömaata Israelissa: Minä olen heidän perintömaansa.
29. Ruokauhrin, syntiuhrin ja vikauhrin he saavat syödä, ja kaikki, mikä on tuhon omaksi vihittyä Israelissa, on tuleva heille.
30. Paras kaikesta uutisesta, kaikenlaatuisesta, ja kaikki annit, mitä laatua hyvänsä antinne ovatkin, tulevat papeille. Parhaat jyvärouheistanne on teidän annettava papille, että tuottaisit siunauksen perhekunnallesi.
31. Papit älkööt syökö mitään itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua, ei lintua eikä nautaa.”

45. LUKU

Maa-alueitten jako

1. “Kun te arvotte maata perintöosiksi, niin antakaa Herralle anti, pyhä osa maasta, 25.000 pitkä ja 20.000 leveä. Se olkoon pyhä koko alueeltaan, yltympäri.
2. Siitä tulkoon pyhäkölle neliö, 500 ja 500 joka taholta, ja sen lisäksi avointa tilaa 50 kyynärää joka taholta.
3. Tästä mitatusta alueesta mittaa 25.000 pitkälti ja 10.000 leveälti, ja siinä olkoon pyhäkkö, korkeasti-pyhä.
4. Se olkoon pyhä osa maasta papeille, jotka palvelevat pyhäkössä, jotka lähestyvät ja palvelevat Herraa. Se olkoon talojen sijana heitä varten ja pyhänä paikkana pyhäkköä varten.
5. 25.000 pitkälti ja 10.000 leveälti on tuleva leeviläisille, jotka toimittavat palvelusta pyhäkössä. Heille perintömaaksi 20 kammiota.
6. Kaupungille antakaa perintömaata 5000 leveälti ja 25.000 pitkälti, pyhän antimaan viereltä. Se olkoon kaiken Israelin kansan oma.

Ruhtinaan oikeuksista ja velvollisuuksista

7. Ruhtinaalle: Molemmilta puolin pyhää antimaata ja kaupungin perintömaata, pyhän antimaan sivusta ja kaupungin perintömaan sivusta, lännen puolelta länteen päin ja idän puolelta itään päin, maata yhtä pitkälti kuin on yhden heimo-osan pituus länsirajasta itärajaan.
8. Se olkoon hänellä maana, perintömaana Israelissa. Älkööt minun ruhtinaani enää sortako minun kansaani, vaan jättäkööt muun maan Israelin heimolle heimoittain.
9. Näin sanoo Herra, Herra: Jo riittää, te Israelin ruhtinaat! Jättäkää pois väkivalta ja sorto, noudattakaa oikeutta ja vanhurskautta, lakatkaa häätämästä mailtaan minun kansaani, sanoo Herra, Herra.
10. Olkoon teillä oikea paino, oikea eefa-mitta ja oikea bat-mitta.
11. Eefa- ja bat-mitta olkoot tarkoin yhtä suuret: bat vetäköön 1/10 hoomer-mittaa ja eefa 1/10 hoomer-mittaa. Hoomerin mukaan määrättäköön kumpaisenkin suuruus.
12. Sekelissä olkoon 20 geeraa. Maane* olkoon teillä 20 sekeliä, 25 sekeliä, 15 sekeliä.

____________________________________

1 Piet 1:1-12

Pietarin ensimmäinen kirje

1. LUKU

Alkutervehdys

1. Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa hajallaan asuville muukalaisille,
2. jotka Isän Jumalan ennaltatietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut* Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellään vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

Usko ja sen koetukset

3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon,
4. turmeltumattomaan, saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten.
5. Te varjellutte Jumalan voimasta uskon kautta pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
6. Sen tähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa ja koettelemuksissa*.
7. Näin siksi, että teidän uskonne aitous ja kestävyys havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
8. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt näe häntä, riemuiten sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9. sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Profeetat ja evankeliumin julistajat

10. Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta.
11. He ovat tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi todistaessaan ennalta Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
12. He eivät palvelleet itseään, vaan teitä. Heille ilmoitettiin se, minkä teille ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat saarnanneet teille evankeliumia. Siihen enkelitkin haluavat katsahtaa.

____________________________________

Ps 119:17-32

17. Tee minulle, palvelijallesi, hyvin että eläisin ja noudattaisin sanaasi.
18. Avaa silmäni näkemään sanasi opetuksen ihmeitä.
19. Minä olen muukalainen maan päällä. Älä kätke minulta käskyjäsi.
20. Sieluni riutuu kaivatessani alati sitä, mikä on oikeaa sinun edessäsi.
21. Sinä nuhtelet kirouksen alaisia julkeita, jotka poikkeavat käskyistäsi.
22. Poista minusta häväistys ja ylenkatse, sillä minä noudatan sinun säädöksiäsi.
23. Ruhtinaatkin istuvat ja pitävät neuvoa minua vastaan, mutta palvelijasi tutkistelee sinun käskyjäsi.
24. Sinun säädöksesi ovat iloni, ne ovat neuvonantajani.
25. Sieluni on vaipunut tomuun. Virvoita minua sanasi mukaan.
26. Minä kerron, mitä teitä olen kulkenut, ja sinä vastaat minulle. Opeta minulle käskysi.
27. Saata minut ymmärtämään asetustesi tie, niin minä tutkistelen sinun ihmeitäsi.
28. Sieluni itkee murheesta. Vahvista minua sanasi mukaan.
29. Käännä minusta pois valheen tie ja armostasi opeta minulle lakisi.
30. Minä olen valinnut totuuden tien, ja sinun oikeutesi säädökset ovat aina silmieni edessä.
31. Sinun käskyihisi minä pitäydyn, Herra. Älä anna minun joutua häpeään.
32. Sinun käskyjesi tietä minä vaellan, sillä sinä annat sydämeeni halun siihen.

____________________________________

Snl 28:8-10

8. Varojaan korolla ja voitolla kartuttava kokoaa niitä sille, joka armahtaa puutetta kärsiviä.
9. Joka kääntää korvansa kuulemasta sanan opetusta, sen rukouskin on kauhistus.
10. Joka oikeamielisiä eksyttää pahalle tielle, se lankeaa omaan kuoppaansa, mutta nuhteettomat perivät onnen.

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top