Onko tanssi syntiä?    / tundragirl

Tiukkaan ottaen mikä tahansa on syntiä, ellei sitä tehdä niin kuin Jumalalle. Meidän tulisi elää Jumalan kasvojen edessä ja tehdä kaikki asiat niin kuin Hänelle – vaikkapa ajatellen, että Jumala on tässä minun lähelläni tätäkin tehdessäni ja. näkee. kaiken. Kaikkea tanssimista ei kuitenkaan tule mielestäni rajata vain Jumalaa ylistävään liikkumiseen. Tanssilla voi olla oma paikkansa myös sosiaalisessa kanssakäymisessä, tradition siirtämisessä tai vaikkapa evankelioimisessa. Mutta silloinkin on syytä varmistua motiiveistaan ja puhdistaa ne Kristuksen anteeksiantamuksessa. Puhuttaessa tanssin synnillisyydestä tai vaikkapa sen sopivuudesta evankeliumin välittämisessä, tulisi aina huolellisesti määritellä, mitä tanssilla kulloinkin tarkoitetaan. Kuka tanssii, kenen kanssa tanssii, miksi tanssii, kenelle tanssii ja miten tanssii, vaikuttaa aina siihen, millaisessa käytössä Jumalan luomisessa antama liikunnan ja rytmin lahja on.

Tätä asiaa, kuten muitakin ns. kulttuurisidonnaisia kysymyksiä, olen käsitellyt kirjassani Aikuiseen uskoon, luvussa ‘Kristityn vapaus – kenen ehdoilla’.
Seuraavassa on muutamia asiaan liittyviä lisänäkökulmia. Ihmisen liikunta musiikin tahdissa ei voi sinänsä olla väärin. Rytmi ei tarttunut meihin syntiinlankeemuksessa. Jumala on luonut meidät liikkuviksi ja rytmitajuisiksi olennoiksi. Ongelmaksi muodostuu se arvomaailma, johon tanssiminen liittyy, ja jota se välittää.Kun ihminen esimerkiksi ylistää ruumiillaan Jumalaa hyppien ja karkeloiden kuin Daavid konsanaan, on Jumalan luoma liikkumisen lahja hyvässä käytässä (2Sm 6:14). Tai kun pieni lapsi luonnostaan notkistaa polviaan musiikin tahdissa ja alkaa tanssia, on vaikea ajatella hänen toimivan tavallista synnillisemmin. Mutta kun samaa lahjaa käytetään esimerkiksi itsekorostuksen tai vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön seksuaalisen kiihottumisen välineenä, mennään synnin puolelle.Se arvomaailma, joka esimerkiksi tanssilava- tai diskokulttuuriin liittyy, asettaa kristityn moraalisten valintojen eteen. Niiden sisältämä ihmiskuva ja moraaliset arvot ovat ristiriidassa Raamatusta nousevien arvojen kanssa. Siksi on mielestäni arveluttavaa tuoda vaikkapa diskokulttuuri kirkkoon tai nuorisotiloihin ja virittää pystyyn ‘kristillinen disko’. Väärä seksi ja narsismi on sen verran tiivisti kietoutunut tuohon kulttuuriin, että sen kristillistäminen on aika vaikeaa. Samalla kynnys disko- ja muihin ravintolakulttuurin ilmiöihin madaltuu. Vaikka motiivi lähetä vaikkapa ravintolaan olisi kuinka viaton – vain halu liikkua ja tanssia – aikaa myöten tuo kulttuuri vie helposti mukanaan.

Tanssista on kristillisissä yhteyksissä usein vaikea keskustella ilman, että joku suuttuu tai loukkaantuu. Jo sana itsessään on niin värittynyt ja raskautettu, että sen käyttää aiheuttaa väärinkäsityksiä. Eikä pelkkä sanan vaihtaminen toiseksi yleensä tee asiaa sen selvemmäksi. Oma alueensa on sitten ns. taide-, esittävä- tai julistava tanssi. Niiden tiimoilta tekee mieleni nostaa esiin yksi vähemmän keskusteltu kysymys, joka liittyy tanssin sisältämään viestiin. Liikkeen ‘kieli’ ei ole samalla tavalla tarkkaan määriteltyä kuin vaikkapa puhuttu kieli. Esimerkiksi suomenkielen sisäiset säännöt määrittelevät sen, miten jokin sana yleensä ymmärretään. Tietyllä sanalla on määrätty merkityssisältö. Kuulija ei voi antaa sanoille omia sisältöjään tekemättä väkivaltaa lähettäjän alkuperäiselle sanomalle. Kieltä voi käyttää luotettavana viestintävälineenä. Sekä puhuja että kuulija ovat sidottuja yhteiseen kielioppiin. He ovat tietoisia siitä, että toisella on mahdollisuus ymmärtää viesti samalla tavalla.Tanssin kohdalla on toisin. Tanssin ‘kielellä’ ei ole tarkkoja sääntöjä – vaikka erilaisilla tanssilajeilla voi olla hyvinkin tarkat sisäiset sääntönsä. Tanssija ei kuitenkaan voi olla puhutun kielen tavoin varma siitä, että hänen liikkeensä ymmärretään juuri niin, kuin hän tarkoittaa. Tanssin ‘kieli’ on suuripiirteisempää. Se viestii ymmärtääkseni erityisesti tunnetiloja.

Tietysti tanssilla voi ilmaista myös konkreettisempia tapahtumia, mutta silloin se vaatii rinnalleen kielellisen tai kuvallisen viestin. Ilman puhuttua, kirjoitettua tai laulettua sanomaa on ymmärtääkseni mahdotonta kertoa tanssin kielellä vaikkapa Jumalan rakkaudesta tai Golgatan työstä. Tarvitaan selvä viitekehys ja sanallinen ilmoitus, johon tanssin viestin voi sijoittaa. Tästä syystä tanssi ei voi korvata sanallista julistusta – mutta se voi loistavasti tukea sitä. Joskus tapaamme sellaistakin tanssia tai muuta taidetta, jossa tekijä ei rajaa teoksensa sisältöä millään tavalla. Kuulija tai katsoja saa ymmärtää teoksen niin kuin haluaa. Mielestäni sellaisessa tapauksessa taiteilijalla ei joko ole mitään selvää sanottavaa tai hän käyttää väärää välinettä. Vielä ongelmallisempaa on se, kun joku sanoo tekevänsä kristillistä taidetta, johon ei liity selkeää kristillistä sanomaa. Taiteesta, myös tanssista, tekee kristillisen raamatullinen sisältö, eikä ensi sijassa sen muoto.

Vastaaja: Jarmo Sormunen