Vastaa kysymykseenKristitty ja alkoholi    / Ystävän puolesta!

Apostoli kirjoittaa: “Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.” (1Kr 6:12). Mikään Jumalan luoma asia ei sinänsä ole syntiä. Mutta se, miten me Jumalan luomaa käytämme, voi tulla synniksi.

Tupakka esimerkiksi on erittäin kaunis kasvi – kukkapenkissä. Mutta kuivatussa ja jauhetussa muodossa poltettuna ja keuhkoon imettynä se on erittäin vahingollista. Se hajottaa ihmistä ja orjuuttaa häntä. Morfiini taas on tehokas kivun lieventäjä, mutta samalla erittäin ongelmallinen aiheuttamansa riippuvuuden tähden. Myös alkoholi on hyvä aine – pissapojassa ja pakkasella bensan seassa. Mutta nestemäisessä muodossa suurina tai säännöllisinä määrinä nautittuna siitä on vahingollisia fysiologisia ja sosiaalisia seurauksia. Se aiheuttaa riippuvuutta. Sen nauttimista on vaikea pitää kurissa. Näen alkoholin ongelmallisena lähinnä siksi, että sen nauttiminen edesauttaa sisimmässäni asuvan syntisyyden esiin tulemista. Se laskee estojeni muuria ja saa minut käyttäytymään vielä syntisemmin kuin muuten käyttäytyisin. Se päästää sisimpäni “pedon” irti ja saa minut tekemään sellaista mitä en tekisi täysissä sielunvoimissani. Paavali varottaa efesolaista seurakuntaa: “älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä” (Ef 5:18).
 
Kristityt suhtautuvat alkoholiin lähinnä kahdella tavalla. Toiset noudattavat absoluuttista kieltäytymistä. Toiset kannattavat kohtuukäyttää. Näistä edellinen suhtautumistapa on ongelmattomampi. Täydellisen kieltäytymisen tiellä ei joudu kamppailemaan sen kanssa, missä kulkee sopivan ja ei-sopivan alkoholin nauttimisen raja. Jälkimmäinen vaihtoehto pitää sisällään sen oletuksen, että minä pystyn hallitsemaan alkoholin käyttöäni, että se ei saa minussa liikaa valtaa. Kysyit minun mielipidettäni. Olen absolutisti suhteessa alkoholiin ja suosittelen sitä muillekin. Säästyy rahaa muuhun ja saa olla selvinpäin. Mutta samalla on syytä todeta, että suhtautumisemme alkoholiin ei ole pelastuskysymys. Taivaan “portilla” meiltä ei kysytä, mitä ajattelimme viinasta, viinistä tai oluesta. Meiltä kysytään, otimmeko vastaan Kristuksen sovitustyön vai emme. Tärkeintä on tunnustaa Jumalalle omat väärät riippuvuutemme ja uskoa ne anteeksi juuri tällä hetkellä. Saamme olla riippuvaisia Jeesuksesta ja Hänen sovitustyöstään kaiken aikaa.

Vastaaja: Jarmo Sormunen

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top