Avioliittoa solmittaessa tehtiin Raamaatun aikaan monia omaisuuteen liittyviä sopimuksia myötäjäisineen päivineen. Taloudellisten seikkojen huomioimista ei koettu vääräksi tai syntiseksi. Avioehto – mikäli jompi kumpi aviopuolisoista sellaista haluaa – tulisi mielestäni nähdä samanlaiseksi lähinnä käytännölliseksi asioiden järjestelyksi. Siinä ei itsessään ole mitään väärää. Jokainen seisoo tietysti Jumalan edessä vastuussa niistä asenteista, jotka taloudellisia päätäksiämme ohjaavat.
Mikä on avioehto? Avioehtosopimuksessa puolisot voivat sopia, että avioliiton päättyessä heidän omaisuuttaan ei jaeta avioliittolain pääsäännön mukaisesti tasan heidän kesken. Avioehtosopimus voidaan tehdä ennen avioliiton solmimista tai avioliiton aikana. Avioehtosopimus tulee voimaan, kun se on annettu käräjäoikeuteen ja rekisteröity, ei kuitenkaan ennen avioliiton solmimista. Avioehtosopimus rekisteröidään jommankumman puolison kotikunnan käräjäoikeudessa. Avioehdon laatimista ei tulisi ymmärtääkseni pitää – niin kuin joskus kuulee ajateltavan – epäluottamuslauseena toista puolisoa kohtaan. Avioehdon laatimista ei tule nähdä myöskään jomman kumman aviopuolison epävarmuutena suhteessa toiseen. Kristityn kannalta avioehto voidaan nähdä pikemminkin inhimillisen raadollisuuden huomioonottamiseksi. Vaikka kumpikaan aviopuolisoista ei uskoisi eron mahdollisuuteen tai omaisten haluun jakaa kuolleen aviopuolison osuus toisen osapuolen vielä eläessä, tällaisen mahdollisuuden huomioiminen on realismia. Silloin kun raha on kyseessä, on hartainkin usko koetuksella. Ahneus nukkuu karhun unta ihmisen sisimmässä. Sen huomioiminen ja sen raatelevilta hampailta suojautuminen ei ole epäuskoa vaan tervettä järkeä.
Vastaaja: Jarmo Sormunen