Vastaa kysymykseenMiten Juudas kuoli?    / penny lane

Matteus kirjoittaa (Mt 27:5): “Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi.” Luukas taas kirjoittaa Apostolien teoissa (Apt 1:18): “Hän hankki itsellensä pellon väärintekonsa palkalla, ja hän suistui alas ja pakahtui keskeltä, niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos.” Mistään kompastumisesta Raamattu ei ymmärtääkseni puhu vaan hirttäytymisestä ja suistumisesta. Nämä kaksi kuvausta eivät ole ristiriidassa keskenään. Kuten esimerkiksi R.C. Lenski ja Uuras Saarnivaara selittävät, on täysin mahdollista, että Juudas on hirttäytynyt korkealle kalliolle, pudonnut hirrestään – esimerkiksi oksan pettäessä – ja puhkaissut pudotessaan vatsansa rotkon kivikkoon. Todennäkäinen kuolinsyy on siten ollut tukehtuminen. Apostolien tekojen värikäs kuvaus vatsan halkeamisesta vain lisää dramatiikkaa ja korostaa Juudaksen ansaittua kohtaloa.

Vastaaja: Jarmo Sormunen

Kysymysten kategoriat auki

Vaikean uurastuksen jälkeen kysymysten kategoriat on auki. DW-question plugin näyttää jääneen ilman päivittäjää ja ilmeisesti php version päivittämisen jälkeen kategoriat eivät toimineet. Sain ne kuitenkin toimimaan pitkän työrupeaman jälkeen. Kohta jatkan kysymys/vastausten lisäämistä.

Scroll to Top