Raamatun mukaan seurakunnan paimenen tehtävät kuuluvat miehelle. Tämän perinteisen virkakäsityksen kannalla ovat lähes kaikki ns. perinteiset kirkkokunnat.
Otan tässä esiin vain yhden, mielestäni ratkaisevan, näkökulman. Kyse on ymmärtääkseni ennen muuta raamatullisesta auktoriteettikäsityksestä. Paavalin mukaan mies on vaimon ja perheen pää, sen johtaja. Kristus on miehen pää ja Isä Jumala Kristuksen pää (1Kr 11:3). Alamaisuus ei siten ole arvoon sidottu vaan eri tehtävistä nouseva asema. Niin kuin jumaluuden sisällä on tehtävistä nouseva alamaisuus, samoin perheessä ja seurakunnassakin. Yhtä vähän kuin jumaluuden kolmen persoonan keskinäinen alamaisuus nousee eriarvoisuudesta, yhtä vähän alamaisuus perheessä tai seurakunnassa nousee eriarvoisuudesta.
Sen lisäksi, että Paavali perustelee alamaisuutta jumaluuden sisäisellä tehtäväjaolla, hän perustelee sitä luomisella (1Kr 11:8-9). Nainen luotiin Paavalin mukaan miestä varten (niin pöyristyttävä kuin tämä ajatus monien mielestä nykyään onkin). Mies asetettiin näin jo ennen syntiinlankeemusta vaimon pääksi. Se otettiin huomioon luomisessa. Jos Jumala olisi asettanut sen toisin päin, sekin olisi huomioitu luomisessa. Tästä auktoriteettikäsityksestä nousee myös naisen asemaa seurakunnassa määrittelevä teologia. Kyse on siitä, kuka johtaa seurakuntaa. Niin kauan kuin papin virka on kirkossamme seurakuntaelämää johtavan paimenen virka, niin kauan se kuuluu Raamatun mukaan miehelle. Kirkkomme on naisistumassa kovaa vauhtia. Raamatullisesta virkanäkemyksestä kiinni pitäville miehille ei myönnetä enää pappisvihkimyksiä, vaikka samaan aikaan keskustellaan – ainakin kulissien takana – pappisviran auktoriteettinäkemykselle perustuu ymmärtääkseni kaikki apostolin opetus naisen ja miehen asemasta seurakunnassa.
Tästä auktoriteettikysymyksestä nousee myös naisen opetustehtävissä palveleminen. Silloin kun nainen on miehensä/miehen auktoriteetin alla, hän voi opettaa, erityisesti muita naisia ja lapsia. Mutta esimerkiksi Priskilla, Akylaan aviovaimo, opetti miehensä kanssa esimerkiksi tulevaa kristittyä johtajaa, Apollosta, kristinuskon perusteissa.
Apt 18:26 ”Apollos rupesi rohkeasti puhumaan synagoogassa. Mutta kun Priskilla ja Akylas Mutta kun Priskilla ja Akylas olivat häntä kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan tien.” Mielenkiintoisella tavalla Priskilla mainitaan tässä ennen miestään. Mutta Priskakaan ei siis toiminut ilman miehensä auktoriteettia. Silloin kun naisella on opettamisen lahja, vaan ei paimenen asemaa seurakunnassa, en näe Raamatun äärellä syytä evätä häneltä mahdollisuutta palvella lahjallaan seurakuntaa.
Mitä tulee yhteistyöhön naispappien kanssa, itse pidättäydyn edellä esittämistäni syistä johtuen jumalanpalvelusyhteydestä paimenen virassa toimivan naisen kanssa. En myöskään hakeudu naispapin johtamalle ehtoolliselle, vaikkakaan en vetäydy mielenosoituksellisesti pois, mikäli huomaan sellaiseen tilanteeseen joutuneeni. Ehtoollinen on ehtoollinen, huolimatta jakajasta.
Luterilainen kirkko on ajanut itse itsensä Raamatun vastaisilla päätöksillään moniin umpikujiin. Kirkkomme on naisistumassa kovaa vauhtia. Raamatullisesta virkanäkemyksestä kiinni pitäville miehille ei myönnetään enää pappisvihkimyksiä, vaikka samaan aikaan keskustellaan – ainakin kulissien takana – pappisviran avaamisesta homoseksualisteille. Tämä on räikeässä ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa. Ymmärränkin niin, että mitä enemmän kirkko luopuu Raamatusta, sitä vakaammin se kaivaa omaa hautaansa.
Vastaaja: Jarmo Sormunen