Kihlautumisella tarkoitetaan Raamatussa toiselle lupautumista tarkoituksena solmia avioliitto. Kihlautuminen ei ole samaa kuin avioliitto. Sukupuoliyhteys ei kuulu kihlausaikaan vaan avioliitton.
Esimerkiksi Joosef ja Maria olivat kihloissa, Mt 1:18. Marian tuleminen raskaaksi ennen avioliittoa oli häpeällistä ja tuomittavaa. (Vaikka kumppani olisi ollut oma sulhanen tai morsian, sukupuoliyhteys ennen avioitumista oli tuomittavaa.) Säästääkseen morsiantaan julkiselta häpeältä Joosef aikoi katkaista kaikessa hiljaisuudessa kihlauksensa tämän kanssa. Toinen esimerkki Uuden testamentin suhtautumisesta kihlautumiseen näkyy Paavalin vertauksesta 2Kr 11:2: ”Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.” Kristitty on ikäänkuin kihloissa Kristuksen kanssa. Sitten kun uskova pääsee perille taivaaseen tämä liitto toteutuu koko täyteydessään. Sitä ennen kristitty ei saa saastuttaa itseään muiden jumalien kanssa. Kristuksen tulee saada kerran kumppanikseen seurakunta, joka on neitsyen kaltainen.
Samoin kuin Kristuksen ja seurakunnan suhde tulee konkreettiseksi vasta taivaassa, samoin kihlaparin suhde konkretisoituu sukupuolisena yhteytenä vasta avioliitossa. Sukupuoliyhteys ei kuitenkaan tee suhteesta avioliittoa, vaan julkinen lupaus, ehtoihin sitoutuminen ja liitonmerkki. Raamatun opetuksen pojalta voidaan kiteyttää, että kihlaus on aikaa, jolloin:
- 1. On lupauduttu toiselle avioitumistarkoituksessa.
- 2. Kunnioitetaan tätä lupausta pidättäytymällä muista suhteista.
- 3. Pidättäydytään sukupuolisesta kanssakäymisestä kihlatun kanssa enne virallista ja julkista sitoutumista.
- 4. Kihlaus voidaan purkaa ilman juridisia toimenpiteitä.
- 5. Mahdolliset kihlauksesta toiselle koituneet kustannukset pitää korvata.
Koska kihlaus ei ole samaa kuin avioliitto ja sen purkauduttua osapuolet ovat vapaat solmimaan uuden liiton. Mikäli suhde on edennyt sukupuolisen kanssakäymisen tasolle, siitä pitää tehdä parannusta – tunnustaa se synniksi ja lopettaa sen harjoittaminen. Seksuaalinenkin synti on anteeksisaatava synti. Vaikka seksi ei teekään suhteesta purkamatonta – vaan julkinen sitoutuminen – sen harjoittaminen kihlausaikana murentaa ja nakertaa yhteyttä. Ennenaikainen seksi ei ole liimaa, jolla voisi eheyttää suhdetta. Se on pikemminkin myrkkyä, joka nakertaa omaatuntoa ja syö keskinäistä luottamusta. Mikäli kihlakumppani ei tahdo sitoutua kristillisiin arvoihin, hän on vapaa lähtemään ilman, että kumpikaan osapuoli olisi tahoillaan sidottu. Myös kristitty on vapaa purkamaan kihlauksen. Sellaisen suhteen jatkaminen, joka ei johda avioon, ei ole sopusoinnussa kristityn kutsumuksen kanssa.Tällaisessa tilanteessa, jossa suhde on alkanut ennen kummankaan uskoontuloa, on tietysti annettava toiselle aikaa tehdä omat valintansa. Mutta mikäli jommalla kummalla ei ole aikomustakaan avioitua, on viisainta pitää seurustelussa ainakin taukoa, pidättäytyä sukupuolisesta kanssakäymisestä ja antaa näin toiselle tilaa tehdä ratkaisunsa.
Vastaaja: Jarmo Sormunen