Sanalla ‘pelätä’ on Raamatussa yleensä pyhän kunnioittamisen merkitys. Jumala on rakastava Isä, jota Hänen lapsensa rakastaa. Mutta Hän on myös pyhä Isä, jonka läheisyyteen emme ole itsessämme arvollisia tulemaan. Tarvitsemme kaiken aikaa sovitusta ja puhdistusta.
Jumalan pyhyys ja rakkaus eivät sulje toisiaan pois – yhtä vähän Jumalan pelkääminen ja rakastaminen. Todelliseen Jumalan rakastamiseen liittyy olennaisesti arka tunto Jumalan pyhyyden edessä. Profeetta Jesaja oli Jumalan oma, joka koki Hänen pyhyytensä ja armonsa. Hän huusi (Js 6:5-7): “‘Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.’ Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: ‘Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu’.”Pyhä Jumala armahti häntä ja puhdisti hänen sisimpänsä ja huulensa. Synnintunto vaihtui armon tuntoon.Jumalan lapsi voi samanaikaisesti pelätä ja rakastaa Isäänsä. Inhimillisissä perheissä lapsi joskus aiheesta pelkää vanhempiaan, ei vanhempien vaan omien tekojensa tähden. Samanaikaisesti hän tietää, että isä ja äiti rakastavat häntä. Mutta jos lapsi ei väärin tehdessään lainkaan pelkää vanhempiaan, hänen omatuntonsa ääni on jo ehtinyt vaientua.Jos Jumalan lapsi ai lainkaan näe syntiään, eikä siksi myöskään pelkää Isänsä, hän tarvitsee synnintuntoa nähdäkseen itsensä oikeassa valossa – ymmärtääkseen Jumalan pyhyyttä ja armoa.
Vastaaja: Jarmo Sormunen