Oliko Raamatussa mainittu Kainin merkki jokin ihan konkreettinen merkki ihmisessä. Siis sellainen jonka voi silmillä nähdä?
Kohta, johon viittaat on 1Ms 4:14-15. ”Katso, sinä karkoitat minut nyt pois vainiolta, ja minun täytyy lymytä sinun kasvojesi edestä ja olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa, se tappaa minut.” Mutta Herra sanoi hänelle: ”Sentähden, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää seitsenkertaisesti kostettaman”. Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä.”Teksti puhuu merkistä, jonka muut jotenkin havaitsisivat ja tietäisivät olla varovaisia Kainin suhteen. Sen on siten täytynyt olla jotakin konkreettista. Mutta kukaan kommentaattori ei ole rohjennut ehdottaa tarkkaan, millaisesta merkistä on kyse.
Uudessa testamentissakin mainitaan Jumalan merkitsevän ihmisiä. Esimerkiksi Jeesukseen uskova saa Pyhän Hengen sinetiksi lunastuksen päivään saakka (Ef 4:30). Ilmestyskirjassa Jumala painaa 144000 juutalaisen otsaan merkkinsä (Ilm 7:3). Samassa kirjassa puhutaan merkistä, jonka Pedon seuraajat ottavat käteensä ja otsaansa (Ilm 13:16). Kainin saama merkki on ollut ilmeisesti sekä häpeää tuottava että verenkostajalta suojan antava merkki. Se ikäänkuin säilytti Kainin Jumalan tuomittavaksi ja antoi hänelle samalla armon aikaa sekä mahdollisuuden jatkaa sukua.
Vastaaja: Jarmo Sormunen