vastausn asked 3 vuotta ago
Onko uskossa oleva ihminen pelastunut, vai tapahtuuko se jotenkin vasta myöhemmin ja miten? Viittaan V.Klimenkon kirjaan Sinetti s.80 jossa nämä asiat erotetaan toisistaan. Tämä on itselleni tuskallinen asia, sillä en koe tuota pelastusvarmuutta saaneeni edes rukouksien kautta. Miten minun siis käy? Eikä tämä vähäinen sinapinsiemen riitäkään?
vastausn answered 3 vuotta ago
Raamattu sanoo (Apt.16:31): ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”. Pelastukseen riittää usko Jeesukseen. Siihen ei tarvitse eikä saa lisätä mitään meissä tapahtuvaa kokemusta. Paavali korosti, että Jumala lukee Jeesukseen turvautuvan jumalattoman ihmisen vanhurskaaksi ilman lain tekoja.
- Rm 3:21-23 ”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”
- Rm 4:4-8 ”Mutta täitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei täitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niin kuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!”
Raamattu ei missään kohtaa opeta, että ihminen pelastuu, jos hänellä on oikeanlainen pelastusvarmuus. Jumala ei edellytä meiltä pelastusvarmuutta saadaksemme Hänen armonsa. Raamatullinen pelastusvarmuus ei ole varmuutta omasta pelastusvarmuudesta vaan varmuutta pelastavasta Jeesuksesta. Meidän ei tarvitse keskittyä tai uskoa omaan uskoomme. Saamme uskoa Jeesukseen, joka on antanut henkensä meidän edestämme. Mitä enemmän katsomme Jeesukseen, sen varmempia voimme olla siitä, että Hänen sovitustyönsä riittää meillekin. Mitä enemmän katsomme itseemme ja omaan uskoomme, sitä epätoivoisemmaksi tulemme.
Johannes kirjoitti lohduttavasti (1Jh 4:9-10): ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Kysyit miten Sinun käy. Jos turvaat omaan uskoosi, kokemuksiisi tai tuntemuksiisi, ne eivät kannan yli vaikeuksien. Oma uskomme ei riitä. Mutta usko Kristukseen riittää. Jos turvaat Häneen ja Hänen lupauksiinsa, Sinun käy hyvin.
Hengellinen elämämme on kuin juna, jota vetää lupaus Kristuksen armosta. Usko tarttuu tähän Raamatun lupauksen veturiin ja tunteet ja kokemukset tulevat perässä. Jos laitamme kokemuksemme – vaikka kuinkakin raamatullisen siunauksen – vetämään uskon junaamme, se kulkee vähän aikaa myötämäkeä, mutta ei jaksa vetää uskoamme silloin kun ei tunnukaan miltään. Jos taas uskonvaunu vetää junaamme, käy samoin: niin kauan tuntuu hyvältä, kun jaksaa paahtaa ja puristaa itsestään uskoa. Mutta sitten kun oma usko loppuu, junamme piiputtaa ja pysähtyy elämän vastoinkäymisiin. Ainoa mahdollisuus selvitä täältä taivaaseen, on antaa Jumalan lupauksen Kristuksen lahja-armosta vetää hengellistä elämäämme. Vaikka vauhti ei aina päätä huimaisikaan, Kristukseen turvaten pääsemme varmasti perille, silloinkin kun tunteet eivät kanna.
Vastaaja: Jarmo Sormunen