Raamatun mukaan jokainen syntiinlangenneen ihmiskunnan jäsen on luonnostaan matkalla kohti kadotusta. Ilman sovitusta kenelläkään ei ole toivoa – ei sen en eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: “Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!”
Meidän tulisi viedä evankeliumi kaikkialle mahdollisimman nopeasti, jotta ihmiset eivät kuolisi ilman uskoa Jeesukseen. Raamatun ääressä vastuu niistä, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta, ei siten lopultakaan ole Jumalan, vaan kristittyjen, joiden tulisi kertoa heille ainoasta pelastusmahdollisuudesta – Jeesuksen täytetystä työstä.
Tuomioperusteita, joiden perusteella Jumalan tuomio on ehdottoman oikeudenmukainen, on monia: esim. Jumalan puhe luonnossa (Rm 1:19-20) ja jokaisen ihmisen omantunnon todistus (Rm 2:14-16). Armahdusperusteita sen sijaan ei ole kuin yksi ainoa – Jeesuksen sovitustyö ja siihen turvaaminen.
Vanhan liiton aikana Jumala kehotti juutalaisia Aabrahamin tavoin uskomaan lupaukseen tulevasta Messiaasta, täydellisestä uhrista, johon kaikki ilmestysmajan ja temppelin uhritkin viittasivat. Aabraham tuli uskoon samalla tavalla kuin mekin – uskomalla Lupaajaan ja Hänen lupauksen sanaansa. Uskoessamme Jeesukseen olemme “Aabrahamin lapsia” (Gl 3:7).
Juutalaisten tehtävä olisi ollut kertoa tästä tulevasta Messiaasta muillekin kansoille. Mutta juutalaiset eivät halunneet ottaa vastaan kärsivää Messiasta eivätkä myöskään toimia välimiehenä Jumalan ja muiden kansojen välillä.
Me, jotka elämme Jeesuksen syntymän jälkeen laitamme toivomme jo tulleeseen Messiaaseen, Kristukseen. Jos emme näin tee, joudumme kadotukseen.
Ne ihmiset, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta eivätkä turvaudu Häneen, joutuvat Raamatun mukaan kadotukseen – siksihän Jumala niin voimakkaasti kehottaa kristillistä seurakuntaa viemään evankeliumi kaikkeen maailmaan (Mt 28:18-20). Kristillisen seurakunnan laiminlyönti on merkittävin syy siihen, että evankeliumia ei ole vielä kuultu kaikessa maailmassa.
Siksi meidän ensijainen huolenaiheemme ei tulisi olla se, millä perusteella Jumala heidät tuomitsee, vaan se, miksi emme ole jo kertoneet heille Jeesuksesta. Paavali kirjoittaa Rm 10:12-15: “Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: “Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!”
Meidän tulisi viedä evankeliumi kaikkialle mahdollisimman nopeasti, jotta ihmiset eivät kuolisi ilman uskoa Jeesukseen. Raamatun ääressä vastuu niistä, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta, ei siten lopultakaan ole Jumalan, vaan kristittyjen, joiden tulisi kertoa heille ainoasta pelastusmahdollisuudesta – Jeesuksen täytetystä työstä.
Vastaaja: Jarmo Sormunen