kummastuttaa Jeesuksen    / Jenna

Kysymyksiä Raamatusta VANHACategory: Evankeliointikummastuttaa Jeesuksen    / Jenna
vastausn asked 4 vuotta ago

Miksi monissa Evankeliumin kohdissa Jeesus ensin parantaa jonkun, ja sen jälkeen sanoo hänelle “älä kerro tästä kenellekkään”-tyylisesti, ja sitten parannettu henkilö menee ja kuuluttaa asian kaikelle kansalle. Ensimmäinen ihmetyttävä kysymys on, miksei asiasta saanut kertoa kenellekään? Minulle selitettiin asia niin, että luultavasti syy oli vain siinä ettei Jeesuksen “aika vielä ollut” ja Jeesus piti matalaa profiilia, ja että Jeesuskin oli inhimillinen olento, joka tarvitsi lepoa kansanpaljouden keskellä- ymmärrän hyvin, mutta tuntuu silti kummalliselta, että nimenomaan hän kielsi, sitä paitsi Jeesus oletettavasti tiesi, että mies menee ja kertoo sen kaikille.(eihän Jeesus “tavallinen” ihminen ollut kuitenkaan, hän näkee ihmisen läpi ja sisälle.) Toinen asia mikä kummastuttaa, on, että parannettu kuitenkin, välittämättä Jeesuksen sanoista meni ja kuulutti sen kaikille, ja se oli kuin sivuhuomautus, ja sitten esim.Matteus kirjoittaa( Matt.9:31) “Mutta he menivät pois ja levittivät sanomaa hänestä koko siihen maahan.” ja heti perään alkaa toinen asia, ja tämä jae kuin syrjäytetään olan kohautuksella, että oho.. niimpä taisivat tehdä.. Mikä idea tässä nyt on..?Olisin kiitollinen vastauksesta, ei tämä kohta niin tärkeä ole, jäi vain jotenki kummastuttamaan…

1 Answers
vastausn answered 4 vuotta ago

Tämä niin sanottu Messias salaisuus -teema tulee esiin kaikissa evankeliumeissa, mutta evankelista Markus käyttää sitä muita enemmän ja hvyin tarkoituksenmukaisesti. Syitä siihen, miksi Jeesus kehotti opetuslapsiaan ja parantamiaan ihmisiäkin vaikenemaan Hänestä ja Hänen todellisesta olemuksestaan on varmasti monia. Käytännön kannalta oli vaara, että Hänestä tehtäisiin väkisin maallinen kuningas, vapauttaja ja leivän antaja. Liikkuminen kävi hankalaksi ja asiat ajautuivat helposti ihmisten innostuessa liian nopeasti.
 
Jeesus korosti aina aikojen olevan Isän kädessä. Hän ei tehnyt mitään ilman Isän kehotusta. Puhuessaan “minun ajastani” hän tarkoitti aina oman tehtävänsä ratkaisevinta hetkeä Golgatan ristillä (Vrt. Jh 2:3; 7:6). Se oli Hänen aikansa, jota varten Hän oli tullut ihmiseksi. Tiettyjen asioiden täytyi edetä ja kypsyä, ennenkuin aika oli sovelias ristin tapahtumille. Myös apostoli Paavali korostaa Jumalan suunnitelmaa ja oikeaa aikaa niin Kristuksen ihmiseksi syntymisessä kuin kärsimisessäkin. Gl 4:4 “Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen.” Rm 5:6 “Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. “Opetuslastenkin oli aika vaieta ja oppia Kristuksesta. Tuli aika, jolloin Jeesus ei enää kehottanut vaikenemaan, vaan julistamaan evankeliumia kaikessa maailmassa.

Messias salaisuuden kohdalla korostuu varsinkin Markuksen evankeliumissa se, että ennen kärsimysviikkoa Jeesus kehotti pitämään Hänestä pientä ääntä. Mutta lähestyessään Jerusalemia kuollakseen siellä ristillä – luvusta yksitoista lähtien – Hän kehotti optuslapsiaan kertomaan Hänestä. Suuren neuvoston edessä Hän sitten vastasi yksiselitteisesti ylipapin esittämään suoraan kysymykseen ja myönsi olevansa Jumalan Poika ja Kristus. Ristin juurella roomalainen sotilaskin tunnusti Hänen todellisen merkityksensä. Vihdoin, ylösnousemuksensa jälkeen, Jeesus kehotti opetuslapsiaam: Mk 16:15 “Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.”
 
Messias-salaisuudella Markus tahtoi todennäkäisesti korostaa, että Jeesus on tunnistettavissa oikeaksi Kristukseksi vain nöyryytettynä ja meidän edestämme ristille lyötynä. Samantyyppiseen ristinteologiseen näkökulmaan viittaa myös esimerkiksi Mt 12:14-21: “Niin fariseukset lähtivät ulos ja pitivät neuvoa häntä vastaan, surmataksensa hänet. Mutta kun Jeesus huomasi sen, väistyi hän sieltä pois. Ja monet seurasivat häntä, ja hän paransi heidät kaikki, ja hän varoitti vakavasti heitä saattamasta häntä julki; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: “Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille. Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa.””

Vastaaja: Jarmo Sormunen

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.
Scroll to Top