Olisi mukavaa jos kadotusta ei todellakaan olisi olemassa. Kuitenkin on monta syytä olla toista mieltä. Lopulta todiste kadotuksen ja vastaavasti Taivaan olemassaolosta tulee ainoastaan Jumalalta. Vain Jumala tietää mitä tapahtuu oikeasti kuoleman jälkeen ja mitä silloin on odotettavissa. Ainoa luotettava lähde, joka voi kertoa sen, että onko kadotus olemassa on siis Jumala. Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksen Kristuksen hahmossa: ” ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen” Hebr.2:14. Jeesus todistaa kadotuksen olemassaolosta mm “Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.” Matt.7:13. Jeesus puhuu useissa muissa kohdin kadotuksesta, josta varoittaminen on yksi Hänen keskeisistä teemoista. “Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. ” Mark. 16:16.
Lisäksi ihminen sisäisesti ymmärtää Taivaan ja kadotuksenkin olemassaolon. Tästä kertoo se, että ihmiskunta on aina etsinyt pelastusta tavalla ja toisella ja pelastusta nimenomaan johonkin “pahaan paikkaan” joutumisesta kuoleman jälkeen. IHminen on ymmärtänyt aina olevansa syyllinen Jumalan edessä ja tästä kumpuaa tarve etsiä pelastusta.
Kadotus tarkoittaa ihmisen oman sielun kadottamista. Ihminen kadottaa elämän. Kadotuksesta ei ole paluuta elämään. Tämän vuoksi kadotuksen välttäminen onkin tärkein asia ihmisen elämässä. Kadotuksen voi välttää tekemällä parannuksen ja uskomalla Jeesukseen. Parannus on kääntymistä synnin tieltä kohti Jumalaa. Parannus on omien syntien tunnustamista ja niiden tuomitsemista. Usko Jeesukseen on oman elämän antamista Jeesukselle ja luottamista Jeesukseen – siihen, että Hän sovitti syntini Golgatan ristillä ja uskomalla Häneen saan syntini anteeksi.
“8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1. Joh. 1:8-9
Vastaaja: Olli-Pekka Jalovaara