Ehtoollisessa on tärkeintä, että se nautitaan Kristuksen nimessä, että se nautitaan uskossa Hänen armotekoonsa ja että siinä on leipää ja viiniä. Ehtoollisen tarkemmasta muodosta Raamattu vaikenee.
Jeesus vietti viimeisen ehtoollisaterian leivän ja viinin (sekä lampaan ja yrttien) muodossa. Kyse oli ateriasta, jolla tavallisen ravinnon nauttimisen lisäksi oli hengellinen merkitys. Alkuseurakunnassa alettiin Jeesuksen käskyn mukaisesti viettää ehtoollista aluksi yhteysateriana, mutta jo varhaisessa vaiheessa se erotettiin muusta syömisestä (1Kr 11:26-29). Viini ja leipä edustivat Jeesuksen ruumista ja verta. On mielestäni huomionarvoista, että Jeesus ei määritellyt tarkemmin, miten leipää ja viiniä pitää syödä. Paavali kyllä antoi tuossa Korinttolaiskirjeen 11. luvussa tarkempia ohjeita. Mutta siinäkään ei sanota, miten paljon leipää tai miten paljon viiniä tulisi nauttia, jotta ehtoollinen olisi ehtoollinen. Myöskään ehtoollisleivän rakenteesta ja muodosta ei sanota mitään. Tältä pohjalta voimme ajatella, että viinin tai leivän määrällä (tai tarkalla koostumuksella) ei ole merkitystä. Pääasia on, että ne nautitaan sisäisesti ja että se tehdään uskossa Kristuksen sijaiskärsimykseen. Teologisesti ehtoollisaineiden yhdessä nauttimisessa ei siis ole ongelmaa.
Ehtoollisleivän kastaminen ei sinänsä ole kaukana tuon ajan kulttuurista. Esimerkiksi ehtoollisella Jeesus mm. kastoi leipää yrttikastikkeisiin. Siinä mielessä ehtoollisleivän kastamista ei voi pitää mitenkään tavattomana tapana. Eri asia on sitten se, miten ehtoollisen nauttija asian kokee. Olemme tottuneet saamaan leivän ja viinin erikseen. Ne julistavat meille konkreettisesti Jeesuksen ruumiin ja veren antamista meidän edestämme. Niiden saaminen yhdessä ei enää tunnu samanlaiselta. Oma kysymyksensä on, miksi tällaiseen käytäntöön ollaan monissa kirkoissa siirtymässä. Onko kyse säästämisestä vai ehtoolliskäytännön helpottamisesta? Viiniin kastettu leipä on kyllä helpompi ja nopeampi jakaa. Mutta mihin meillä on kiire? Eikä talous ole yleensä ollut ongelma niissä kirkoissa, joissa on siirrytty tällaiseen ehtoollisaineiden yhdessä nauttimiseen. Yksi syyjuonne lienee katolisen kirkon lisääntyvässä vaikutuksessa. Siellähän tällainen on ollut käytäntönä kaiken aikaa. Siksi on syytä kysyä, nouseeko uuteen käytäntöön siirtyminen luterilaisissa seurakunnissa katolista kirkkoa kohtaan tunnetusta viehätyksestä. En voi mitään sille, että itse näen uudessa ehtoolliskäytännössä yhden viestin Jumalan armovälineiden muuttumisesta yhä enemmän ulkokohtaiseksi ja rituaalimaiseksi suoritukseksi, jossa suoraan Raamatusta nouseva sanoma on hautautumassa ulkoisen muodon alle.
Vastaaja: Jarmo Sormunen