Vastaa kysymykseenPedon luku    / järkyttynyt

Niin pelkistetysti ei ymmärtääkseni voida sanoa, että kansainvälinen viivakoodi olisi pedon merkki. Se on vain väline, jolla pyritään hoitamaan tavaratuotannon logistiset ongelmat. Sillä seurataan tuotteiden kulkeutumista tuottajalta kuluttajalle. Vaikka siinä käytettävät kolme toisia suurempaa raitaa ovatkin symboleja luvulle kuusi, ei se vielä tee siitä pedon merkkiä.
Pedon merkiksi viivakoodi tulisi vasta sitten, kun siihen liittyisi uskonnollis-poliittinen sanktio ja se laitettaisiin käteen tai otsaan. Ennen sitä se on vain yksi tekninen väline hirvittävää vauhtia kasvavan tavaratuotannon hallitsemiseksi. Mielenkiintoiseksi viivakoodin kieltämättä tekee se, että se on osa koko maailman yhdentymistä. Se auttaa kokonaisuuksien hallitsemista. Se vauhdittaa omalta osaltaan maailman taloudellista, poliittista ja uskonnollista yhdentymistä, joka sitten huipentuu antikristuksen aikaiseen diktatuuriin, jossa ei voi ostaa eikä myydä ilman pedon merkkiä kädessä tai otsassa.

Vastaaja: Jarmo Sormunen

Päivän Luukas synkronoituu oikealle päivälle

Mailis Janatuisen päivän Luukas on kohta synkronissa. Tänään maanantaina 2.12 se oli vielä yhden päivän edellä aikaa. Se alkaa adventista ja siitä 365 päivää eteenpäin. Päivän Luukas löytyy päivän lukuohjelman kohdasta, johon on lisätty myös päivän virsi joka on valittu yleensä viikon virsistä. Viikon virren idea on rukoilla se läpi tai sitten rukoilla ja laulaa se lävitse jos siltä tuntuu.

Scroll to Top