Ymmärrän niin, että meillä ei ole tarkkaa ilmoitusta siitä, miten syvä ihmisen tietoisuus pitäisi olla, jotta hän voisi pelastua. Monien dementoituneiden henkilöiden kohdalla on yllättävää, miten kirkkaaksi ajattelu käy, kun tulee kyse hengellisistä asioista. Mutta oli ajattelu sitten kirkasta tai sumeata, usko ei ole riippuvaista älystä. Sydämen turvautuminen Kristukseen ei edellytä muuta kuin Häntä avuksi huutavaa sydäntä.Jokaisen usko riisutaan kerran äärimmilleen ja se pelkistyy vain kahteen sanaan: Jeesus armahda. Siksi rohkaisen Sinua jättämään rakkaasi Jumalan käsiin. Hän joka tuntee ihmissydämen, löytää sinne tien, oli dementia miten syvä tahansa. Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Jumalaa näkee sydämen. Rukous on parasta ja kaikkein tehokkainta omaisesi kohdalla.
Samalla on totta se, mihin kysymyksessäsi viittasit. Jumalaan kannattaa laittaa turvansa juuri nyt, eikä vasta vanhoilla päivillä tai sairauden saavuttua. Saarnaaja kirjoitti aiheellisesti 12:1-2 “Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: “Nämä eivät minua miellytä”. Mutta vaikka omaisesi ei olisi ehtinyt tehdä tietoista ratkaisua ennen sairauttaan, sairastuminenkaan ei voi erottaa häntä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (Rm 8:38-39). Psalmin kirjoittaja sanoo: “Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Ps.50:15 Avun huutamisen määrästä, intensiteetistä tai siihen liittyvän tietoisuuden määrästä ei puhuta. Lapsen uskon kaltainen usko riittää. Lk 18:17 “Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.” Meitä ei sittenkään pelasta uskomme määrä vaan uskomme kohde – Jeesus.
Vastaaja: Jarmo Sormunen